Oon 13-vuotias tyttö. Olin ennen tosi iloinen ja pirteä, mutta nykyään itken melkeimpä päivittäin. Saatan yhtä äkkiä ruveta ajattelemaan jotain hirveetä ja välillä en ees ajattele mitään pahaa ja alkaa ahdistaa. En usko jumalaan enkä saa erota kirkosta ennen kuin rippikoulum jälkeen ja mua ahdistaa käydä uskonnontunneilla. Välillä ajattelen ihan jotain järjetöntä ja mua alkaa ahdistaa. koulussaki tekis mieli vaan itkee tunnilla. Mua ahdistaa ihan hirveenä, enkä tiiä mistä se johtuu. En oo joutunu kiusatuksi, mulla menee koulussa hyvin ja kotona kans. Oon kerran käyny juttelee terkkarille ja se sano et se kuuluu murrosikään, mutta tää on kestäny jo monta viikkoo. Koulussa esitän iloista mutta todellisuudessa mul on hirvee olo. En jaksa olla kavereitten kanssa yhtä paljon kuin ennen. Oon kertonu äitille tästä mut sekään ei oo parantanu mun oloa. Mua pelottaa et tähän ei voi kukaan eikä mikään auttaa. En haluu tämmöstä elämää.
Moikka!
Uskon tosiaan että terkka sanoi ihan oikein. Mullakin oli tossa pari vuotta tosi ahdistava olo kokoajan ja päivät saattoi mennä itkiessä. Keskeytin koulunkin pariksi viikoksi koska kukaan ei tiennyt mistä se olo ja sekavat tunteet johtui, mutta se meni kyllä ohi ja aina välillä oli parempia jaksoja millon ei ahdistanut niin paljon/ollenkaan.
Eli luulempa että ongelma on ihan iässä jos sulla ei mielestäsi ole suurempia aiheita mistä olla ahdistunut kokoajan?
Ahdistusta voi kyllä yrittää vähentää esim. harrastuksilla ja mielekkäällä tekemisellä, pahan olon tai sairauden kanssa ei koskaan kannata jäädä yksin murehtimaan kaiken maailman asioita vaan vaikka uudella harrastuksella ja kavereiden/perheen kanssa ololla voi ohjata ajatuksia pois ahdistavista jutuista :)
Myös terkalle tai vanhemmille voit puhua jos siltä tuntuu ja täällä MLLn sivuilla on myös mm. chat, kirjepalvelu ja lasten ja nuortenpuhelin.
Kerroit myös että haluaisit erota kirkosta mutta saat erota vasta rippikoulun jälkeen.
Myös ilmeisesti uskonnontunnit ahdistavat sua?
Mua kiinnostaisi tietää, mikä sua ahdistaa vai ihan muuten vaan koet uskonnon ja uskonnontunnitkin ahdistavina?
Kirkko ei pakota olemaan osa kirkkoa eikä voi myöskään pakottaa siihen liittymistä vaan eroat kirkosta jos siltä tuntuu, mutta jos joskus tulet vaikka toisiin aatteisiin, kirkko on varmasti enemmän kuin iloinen saadessaan sinut ”takaisin”.
Jos sua ahdistaa uskonnossa tosiaan joku tietty juttu mistä olet selvillä, voisitko vaikka jutella jonkun, esim. uskonnon opettajan tai kirkon työntekijän kanssa? Mm. netissä (kirkonkin) erilaisilla sivuilla on monia tämän tyyppisiä keskustelusovelluksia jos sua kiinnostaa, ja täällä MLLnkin sivuilla kyllä kuunnellaan ja sain mahtavaa apua myöskin uskonasioihin liittyen.
Haluaisin nyt halata sua, toi olo ihan varmasti lähtee ja tiedän tunteen paremmin kuin hyvin. Jaksa vielä vähän aikaa niin elämä kyllä hymyilee, ja kertomasi mukaan sulla elämässä menee kuitenkin suht hyvin joten niistäkään ei onneksi tarvitse huolehtia!
Paljon siunausta ja tsemppiä sinulle! Jumalakin kyllä pitää huolta meistä ja rakastaa vaikkei uskottaisikaan, ja antaa kyllä sen uskon lahjan jos halutaan ottaa se vastaan.
Pää pystyyn ja pienillä tekemisillä yritä ohjata ajatuksia muualle :)
Voi kuule, sä et oo yksin. Mulla on samaa melkeen koko ajan, tai siis pelkään asioita mitä kuulee ja näkee koulussa et mitä ihmiset on tehny itelleen ja sitä pelkää et ite tekee joskus samaa, jos alkaa menee huonosti, vaikka pelko on tavallaan epärealistinen, sillä mulla itellä esim menee tosi hyvin koulussa ja kotona ja kavereiden kanssa, mutta tää mun ahdistus on vaan tämmöstä entä jos jotain tapahtuu entä jos alkaa menee huonosti..? jne.. Itken välillä ja oon käyny terveydenhoitajalla ja psykologilla, auttaa! Mutta et oo yksin, et ikinä! Rohkeutta ja tsemppiä <3