En tiie mikä mussa on vialla. Oon aika varma että mulla on diagnosoimaton masennus.
Kaikki alko 4-luokalla (meen nyt kasille), kun tajusin että mun silloiset parhaat kaverit ei halunnukkaan mua niitten kaveriks. Sitten päädyin toiseen kaveriporukkaan jossa oli koko ajan riitoja ja piti olla varuillaan kaikesta mitä tekee ja sanoo. Ja mun siitä porukasta ollut entinen paras kaveri oli tosi omistushaluinen ja mua ahdisti sillon ihan hirveesti. Lopuksi lähdin tästä porukasta ja kaikki oli hetken jotenkuten hyvin (tässä kohtaa 6-luokan loppu).
Mutta kun 7 luokka alkoi niin syksyllä mun voiti meni huonommaks. Aloin olla koko ajan väsyneempi ja mulla ei ollu oikeita kavereita. Aloin myös syksyllä satuttaa itteäni tahallaan, koska se oli ainut tapa jolla mun jatkuva paha olo lähti ees hetkeks pois. Mun elämänilo katos [Osa tekstistä poistettu]
Samaan aikaan kun yritin vaan selvitä, kärsin myös kauheista paineista saada hyviä koulunumeroita, koska oon luonnostaan fiksu ja kaikki odottaa et saan hyviä numeroita niinku oon aina aiemminki saanu.
Musta myös tuntui siltä, että kukaan ei halunnu mua. Asun kahta kotia ja mun pikkusisko toisessa kodissa on erityisherkkä ja muutenkin vie kaiken huomion ja yrittää koko ajan tietoisesti olla mua tärkeempi. Mun isä taas ei halua olla missään yhteydessä mun äitiin ja must tuntuu et iskä ei ees haluis et käyn siellä.
Tuntuu vaan siltä, että päivät menee eteenpäin itestään ja oon kauheen väsynyt ja surullinen, myös sillonkin kun pitäis olla kivaa. Oltiin huvipuistossa tässä keväällä ja sielläkin olin vaan kauheen uupunut kun en ois vaan jaksanu.
Sairastin myös helmikuussa keuhkokuumeen joka laski mun kuntoa ja kun harrastan kilpaurheilulajia niin en enää pärjää läheskään niin hyvin ja musta tuntuu että oon siinäkin ihan paska.
Oon yrittäny kertoa ja viestittää näille ”kavereille” et kaikki ei oo hyvin mut ei ne ikinä oo ottanu sitä tosissaan eikä niitä oo kiinnostanu.
Kaikki on vaan niin turhaa kun en enää tuu iloseks oikeen mistään [Osa tekstistä poistettu]
Kauheen pitkä ja säälittävä viesti, ketään varmaan kiinnosta, hei heii.
Hei!
Kiitos, kun rohkeasti kerroit olostasi ja avasit taustojasi. Asiasi on tärkeä ja meitä ehdottomasti kiinnostaa – olipa siis hyvä, että kirjoitit. <3 Poistin tekstistäsi pari kohtaa, joissa olit kuvaillut itsetuhoisia ajatuksia, mutta olen lukenut tekstisi kokonaan.
Oli surullista lukea, kuinka voit huonosti ja kuinka sinulla pyörii päässä itsetuhoisia ajatuksia. Kuulostaa siltä, että sinulla on jo pitkältä ajalta ollut kuormitusta ja mielessäsi on monenlaisia huolia, jotka liittyvät muun muassa kaverisuhteisiin, perhesuhteisiin ja kilpaharrastukseen. Joskus huono olo voi pikkuhiljaa kasaantua ja kuvailitkin, että seiskaluokalla olosi meni huonommaksi ja aloit satuttamaan itseäsi. Usein pahaa oloa saatetaan pyrkiä helpottamaan juuri itsensä satuttamalla ja mukaan voi tulla myös kuolemaan liittyviä ajatuksia. Silloin on todella tärkeää saada itselleen apua.
Nyt olisikin tärkeää, että et näin pahan olon kanssa jäisi yksin, vaan saisit itsellesi aikuisen tukea. Tuntuisiko sinusta, että pystyisit äidillesi ja/tai isällesi kertomaan ihan rehellisesti voinnistasi ja ajatuksistasi? Tai tuleeko sinulla mieleen jotakin toista läheistä aikuista, kenelle olisi helppo puhua? Joskus voi tuntua siltä, että vanhempien huomia menee paljon muualle ja varmasti pikkusiskosi tarvitseekin tukea, mutta tästä huolimatta sinunkin asiasi ovat ihan yhtä tärkeitä. Ansaitset tulla kuulluksi! Jos puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta, niin voit kokeilla vaikka kirjeen kirjoittamista tai näytät tämän keskustelupalstalle kirjoittaman viestisi.
Jos tuntuu, että omille läheisille aikuisille on vaikea puhua, niin apua voi hakea myös esimerkiksi nuorisotyöntekijältä, paikkakunnan Ohjaamo-toiminnasta tai terveyskeskuksesta. Koulujen alettua elokuussa myös esimerkiksi koulukuraattori tai -terveydenhoitaja ovat tukenasi. Nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset ovat tottuneet kohtaamaan monenlaisia nuorten elämässä tapahtuvia haasteita, eivätkä niitä säikähdä. Lisää avun hakemisesta voi lukea täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/
Meille voi soittaa myös Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), jos kaipaa juttuseuraa nimettömästi ja luottamuksellisesti. Meillä on myös chat ja nettikirjepalvelu. Kaikki kanavamme ovat ilmaisia ja voit jutella ihan mistä tahansa.
On tosi ymmärrettävää, että olet ollut nyt väsynyt ja surullinen, ihan kaikki tunteet ovat sallittuja. Tuosta on mahdollista kuitenkin päästä ylös ja voit vielä huomata, että tulet vielä saamaan paljon iloisia hetkiä. Yksin ei kuitenkaan nyt tarvitse jaksaa ja toivonkin, että haet apua!
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Kerroin äitille keväällä vähän ennen koulun loppua, tosin en ihan kaikkea koska joistain ajatuksista on todella vaikea sanoa omalle vanhemmalle, josta tietää että se huolestuu todella paljon. Sen perusteella mitä kerroin, äiti tosin käänsi asian siihen, että syy tähän on se että olen liikaa puhelimella. Odotin äidin ymmärtävän, sillä hän itsekin on juuri sairastanut masennuksen.
Tiedän myös itse, että olen avun tarpeessa ja ajattelin koulun alettua kuraattorille menoa :)
Hei!
Kiva, kun kirjoitit vielä takaisin.
Onpa hyvä kuulla, että olet pohtinut tuota kuraattorille menoa. Kuraattori on ehdottomasti ihan oikea paikka. Se on myös hyvä asia, että tunnistat itse, että olet avun tarpeessa. Vaikka olo olisikin toivoton, niin jo tuon asian tunnistaminen on yksi askel kohti parempaa. Tarvitset ja ansaitset saada itsellesi tukea!
Ja hei, olet toiminut tosi hienosti, kun olet kertonut äidillesi, vaikkakin kurja kuulla, että hän pisti asian puhelimen syyksi. Usein se tuntuukin menevän niin, että niistä vaikeimmista asioista on juuri kaikista vaikein puhua. Se on tosi ymmärrettävää, vaikka tietenkin juuri niistä vaikeimmista asioista olisikin tärkeintä puhua. Vakavat asiat varmasti nostattavat huolta läheisissä, mutta silti olisi tärkeää, että he tietäisivät, jotta he pystyisivät ymmärtämään ja auttamaan. Aikuiset usein pystyvät kantamaan ja käsittelemään huolia eri tavoin.
Jos on ollut kokemus, että ei oteta tosissaan ja ei olla kuultu, niin silloin ei välttämättä halua tai uskalla kertoa uudestaan. Tuntuisiko sinusta kuitenkin siltä, että voisit yrittää ottaa asiaa puheeksi äitisi kanssa vielä uudestaan? Entä jos hänelle kertoisi, että sinusta tuntuu, ettet tullut kuulluksi ja olit odottanut hänen ymmärtävän, koska hänellä itselläänkin on ollut masennusta? Joskus voi käydä niin, että toiselle ei ihan avaudukaan tilanteen vakavuus heti.
Sinulla on nyt jo hyvä suunnitelma, että menisit kuraattorille koulujen alettua. Toivon kuitenkin, että nyt myös kesäaikana et jäisi yksin asian kanssa, vaan tarvittaessa hakisit itsellesi apua jo aiemmin.
Toivon, että kaikesta huolimatta kesääsi mahtuu edes pieniä ilon pilkahduksia ja asiat järjestyvät. <3
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä