Siirry sisältöön
….

Hei vaan
Laitoin tossa yks päivä uuden keskustelun suviseuroista ja kysäisin siinä samalla että oliko joku todistamassa yhtä kammottavaa tapahtumaa mutta se kysymys poistettiin. Niin miksi?? Tai tavallaan ymmärrän että se on tosi tosi rankka aihe mutta oisin halunnut keskustella jonkun kanssa joka myös oli siellä tapahtuma paikalla. Tai niinku kyllähän täällä keskustellaan tosi paljon muistakin kamalista asioista

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!

Kiitos, kun laitoit asiasta palautetta!

Valitettavasti en pysty enää näkemään tuota kyseistä poistettua kohtaa, joten en pysty antamaan tarkkaa syytä sen poistamiselle. Yleisellä tasolla viestejä saatetaan moderoida esimerkiksi, jos ne sisältävät sellaista yksityiskohtaista kuvailua, joka saattaisi järkyttää muita lukijoita. Joskus voi moderoinnin kohdalla tapahtua virhearvioita ja pahoittelut, jos näin on kohdallasi käynyt.

Mitä tulee tuohon tapahtumaan, niin ehdottomasti Nuortennetissä saa keskustella myös tapahtumista, jotka ovat järkyttäneet. Puhuminen ja vertaistuki ovatkin tosi tärkeitä asioita! Voit halutessasi laittaa tästä aiheesta uudestaan viestiä keskustelupalstalle.

Vertaistuen lisäksi voi halutessaan soitella meidän Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjepalvelun. Kanavissamme voit luottamuksellisesti ja nimettömästi jutella aiheesta kuin aiheesta. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Panda

Moikka!

Joskus moderointi on tosiaan vähän vaikeaa ja vääriäkin viestejä joutuu kadoksiin.

Tässä kohtaa aihe on ollut vaikea ja koska se on tietynlainen ”tabu” suomessa niin sen pelättiin ehkä ahdistavan ihmisiä. Olen kyllä muuten samaa mieltä että saisihan siitä mieluusti puhua, sitä vartenhan tämä paikka on että nuoret saisi jutella asioista jotka heitä mietityttävät.

Varmaan kävi vahinko mutta kerro toki miksi asia sinua kiinnostaa? Olitko paikalla, oliko tuttuja paikalla, herättikö se sinussa ajatuksia tai tunteita?

Vastaa aiheeseen: Miksi ??

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top