Siirry sisältöön
Joku random ihminen (tai alien)🏳️‍🌈

Mulla on nyt jo aika kauan ollut semmoinen ongelma, että en vain yksinkertaisesti pysty luottamaan yhtään kehenkään en siis KEHENKÄÄN!!
Tämä on aika iso ongelma tällä hetkellä, koska olen nyt voinut jo hetken aikaa aika huonosti mun mielenterveyden kannalta. Itken lähes joka ilta ja mielessäni pyörii jatkuvasti itsetuhoisia ajatuksia. Välillä on parempia päivä ja joskus myös viikkoja. Mutta vain välillä. 😔
Haluaisin niin kovasti kertoa tästä jollekin mutta en vain pysty, koska en luota keneenkään. Tämä saattaa kuulostaa siltä että mun luottamus olis joskus petetty enkä voisi sen takia luottaa keneenkään. Mutta asia ei ole näin. En vain keksi miksi minun on niin vaikea luottaa ihmisiin. En pysty luottaa perheeseeni vaikka he ovat aina vakuutelleet että heille voi kertoa kaikesta. En pysty luottaa kavereihini vaikka he ovat maailman ihanimpia ihmisiä ( ainakin osa ). En pysty luottamaan edes ammattilaisiin. Tännekin kirjoittaminen vaati paljon rohkeutta minulta että pystyin kirjoittamaan tämän.
Ja siis ainoa jolle olen pystynyt puhumaan ääneen ongelmistani on koirani. Ja sekin oli niin vaikeaa että ensimmäiset viisi minuuttia jaarittelin kaikkea turhaa etten kertoisi itse asiaa. Ja kyseessä oli koira!! KOIRA!!! En tiedä mitä minun oikein pitäisi tehdä että pystyisin avautua jollekin. Musta tuntuu vaan että se on täysin mahdotonta……

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei ”Joku random ihminen (tai alien)🏳️‍🌈”!

Kiitos, kun kirjoitit! Voit olla tosi ylpeä itsestäsi, että uskalsit hienosti kirjoittaa ajatuksistasi, vaikka se vaati paljon rohkeutta. Hyvä sinä!

Oli tosi ikävää kuulla, kuinka olet voinut jo pidemmän aikaa huonosti, itket joka ilta ja sinulla on itsetuhoisia ajatuksia. Joskus sitä voi samaan aikaan haluta kertoa asiasta jollekin, mutta samaan aikaan tuntuu, ettei pysty kertomaan. Kirjoitit kokevasi, ettet pysty luottamaan kehenkään, vaikka kukaan ei olekaan pettänyt aiemmin luottamustasi. Joskus luottamuksen puutteelle ei löydykään selkeää syytä. Usein myös juuri niistä vaikeista ajatuksista ja tunteista onkin kaikista vaikein kertoa, vaikka nimenomaan juuri niiden kanssa ei pitäisi jäädä yksin.

Se, että olet pystynyt puhumaan asiasta koirallesi, on tosi hienoa ja tärkeää! Vaikka koira ei ymmärräkään ihmisten kieltä, niin mahdollisesti koira pystyy tuomaan jonkinlaista lohtua läsnäolollaan ja samalla sinä saat sanoitettua ääneen, mitä kaikkea mielesi päällä on.

Jos mielenterveyden kanssa voi huonosti ja on itsetuhoisia ajatuksia, niin silloin on tosi tärkeää hakea apua, vaikka se tuntuisikin mahdottomalta. Olet itseasiassa jo nyt ottanut isoja askelia eteenpäin, kun olet pystynyt koirallesi kertomaan sekä rohkeasti kirjoitit tänne Nuortennettiin, vaikka se tuntui vaikealta.

Nyt, kun olet pystynyt kirjoittamaan asiasta tänne, niin mitä ajattelet, voisiko kirjoittaminen olla apuna siinä, että saisit kerrottua esimerkiksi perheesi aikuiselle tai jollekin toiselle turvallisen tuntuiselle aikuiselle voinnistasi? Jos näyttäisit tämän jo kirjoittamasi viestin tai kirjoittaisit uuden tekstin? Joskus sekin voi jo riittää, jos vain kertoo tai kirjoittaa, että mielessä on asia, josta ei ole uskaltanut puhua. Kaikkea ei tarvitse pystyä sanomaan heti, vaan sekin on jo hyvä alku, jos sanoo edes vähän.

Jos haluat lukea lisää vinkkejä, miten puhua huolistaan, niin voit tutustua tähän sivuun: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/

Jos haluat harjoitella huolista puhumista nimettömästi ja luottamuksellisesti, niin voit myös soittaa meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), jossa vastaavat koulutetut vapaaehtoiset päivystäjät. Jos sinusta tuntuu, ettet heti uskalla avautua, niin voit jutella päivystäjän kanssa ihan niitä näitä. Se ei myöskään haittaa, jos et heti uskalla sanoa mitään. Voit tulla juttelemaan myös meidän chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Nuorten tukilinja päivystää samassa numerossa (116 111) joka arki-ilta klo 20-24. Voit myös varata soittoajan MLL:n työntekijälle soittamalla Tukilinjalle tai voit kysyä soittoaikoja nettikirjepalvelumme kautta. Lisätietoa löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/nuorten-tukilinja/

Olet jo nyt rohkeampi kuin tiedätkään. Tämä oli tosi hieno ja tärkeä asia, että kirjoitit tänne Nuortennettiin!

Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Miksi mä en pysty luottamaan kehenkään!!?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top