Siis oon 13 v tyttö ja kärsin pahasta masennuksesta ja paniikkihäiriöstä ja oon viimisen vuoden aikana huomannu olevani huolestuttavan tyyni tilanteissa jotka uhkaa mun henkee oon sis tiennyt jo monta vuotta haluavani tehdä itsemurhan ja oon yritäny mut ei oo onnannu nyt vasta meiän koulussa oli väärä ampumauhkaus ja ku meill tuli lockdown nii oisin halunnu hypätä siihen aseen eteen suoraan ja toivoin et se li totta ja toivoin et vihdoin pääsisin pois. ku ei ollukkaa iski hirvee ahistus siitä et mitä hittoo ajattelin ja lopetin koulupäivän sit siihen. oon yrittäny puhuu asiasta kuraattorille ku oon käyny siel jo viimisen vuoden nii en vaa osaa pukee sanoiksi sitä että toivon kuolevani ja fantasioin kuolevani ja vaikka kuinka traagista se olisi olisi se mielestäni kuin lämmin syli minua varten.
Hei!
Olen tosi pahoillani, että olet jo pidempään kärsinyt masennuksesta ja paniikkihäiriöstä. Silloin kun olo on kurja pidemmän aikaa, on ihan ymmärrettävää, että sen haluaa loppuvan. Yritä kuitenkin pitää toivoa yllä sen suhteen, että olosi saadaan vielä paremmaksi!
Hyvä, että käyt kuraattorin luona. Käytkö sen lisäksi psykologilla, psykiatrisella sairaanhoitajalla tai muulla mielenterveyden ammattilaisella? Jos kuraattorin käynnit eivät auta (he ovat koulutukseltaan sosiaalityöntekijöitä), niin voisitko ottaa puheeksi, että tarvitset ehkä jo jotain tukevampaa apua masennukseen ja paniikkihäiriöön? Ne ovat nimittäin molemmat hoidettavissa olevia sairauksia ja olisi hyvä, jos saisit niihin sellaista hoitoa, joka auttaa ja saa sinut voimaan taas hyvin. Joskus oikeaa hoitomuotoa voi joutua etsimään pidempäänkin, mikä on tietenkin tosi harmillista.
Olen tosi ylpeä sinusta, kun haluat ottaa myös nuo kuoleman ajatukset puheeksi kuraattorin kanssa. Se on ihan oikein! Kuraattorisi on ihan varmasti jutellut kuoleman ajatuksista monen muunkin nuoren kanssa. Ymmärrän hyvin, että se saattaa silti jännittää. Olisiko helpompaa laittaa siitä hänelle viestiä? Voisit kirjoittaa siinä, että sinulla on ollut kuoleman ajatuksia tai että itsemurha on välillä mielessäsi, mutta että asiasta on vaikeaa puhua. Se on vaikeaa tosi monelle, joten et ole lainkaan ainoa.
Toivon, että sinulle löytyisi jostain ihan oikea lämmin syli! Millaiset välit sinulla on huoltajiisi tai vaikka isovanhempiisi? Voisitko sanoa jollekin heistä joskus, että ”Mulla on tosi kurja olo, voinko tulla kainaloon?” Voit myös pyytää vaikka jalka- tai päähierontaa, sillä kosketus tutkitusti auttaa. Toivon kovasti, että myös kuraattorisi osaa kertoa huoltajillesi, miten he voivat auttaa sinua, kun mieli on musta tai paniikkikohtaus on tulossa / päällä / ollut juuri. Jos ei, niin toivottavasti osaat itse kertoa heille, kuinka he voivat olla parhaiten apunasi ja tukenasi, sillä vain sinä itse tiedät, mikä sinua auttaisi parhaiten. Kannattaa kokeilla eri asioita sekä itse että muiden kanssa. Olet tärkeä!
Elämä kyllä muuttuu helpommaksi, kun saat siihen apua. Mekin olemme täällä sinua varten, jos haluat soittaa (numeromme on 116 111) tai chattaillä kanssamme. Palvelumme ovat auki joka ikinen päivä eivätkä ne maksa sinulle mitään, lisäksi ne on täysin anonyymejä. Meille voi kertoa mitä vain tai sitten jutustella niitä näitä sen aikaa, kun on tylsää tai yksinäinen olo.
Voi hyvin!
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Hei!
Minulla nuo ajatukset liittyivät siihen että elämä tuntui loputtomalta suorittamiselta jonka joku muu on päättänyt etukäteen. Ettei minulla ole muuta vaihtoehtoista tulevaisuutta.
Nyt myöhemmin ymmärrän että vaihtoehtoja oli mutta en osannut kysyä niistä riittävän monelta ihmiseltä ja lopulta epävarmuus alkoi olla liikaa. Kuolema tuntui hyvältä koska se oli minun mielestäni pakokeino tilanteesta.
Nykyään elän elämää joka on ihan erilaista kuin se mitä pelkäsin ja toivon ettei kuolema enää olisi kovin lähellä. Tämähän on täyttä arvailua ja syitä voi olla monia mutta ehkä sinullakin on sama tunne että poispääsyä vaikeista tilanteista ei näytä olevan?
Jos näin on niin kannattaa ehdotomasti pyytää tukea läheisiltä, oli ne sitten sukua tai kavereita tai mitä vaan. Joskus se ettei tiedä vaihtoehdoista tuntuu siltä ettei niitä ole olemassa eikä kukaan tiedä niitä kaikkia.