Siirry sisältöön

minua todella ahdistava aihe: (trigger warning?) abortti

anonyymi

Minua itseäni triggeröi tämä aihe niin paljon, että kyseenalaistan itseänikin että saako tänne kirjoittaa tästä? Ahdistaa itseäni tämä aihe niin hirveästi, olen puhunut vanhempien ja avustaja henkilöni kanssa tästä avoimesti mutta se silti aina ahdistaa. En sitten tiedä onko tässä taustalla oma inho kehoani kohtaan vai mikä, mutta siis aihe: abortti/synnytyksen keskeyttäminen. (En ole siis raskaana, enkä todennäköisesti toivottavasti ikinä tule olemaankaan) Joudun sosiaalisessa mediassa vähän väliä törmäämään kyseiseen aiheeseen, ja mikä minua eniten ahdistaa, on ihmisten suhtautuminen ja ajatus että synnytyksen keskeyttäminen olisi väärin tai jopa murha. Siis sellainen vihanpito? ja sellainen (ainakin omasta mielestäni) painostava kommentointi. Jotenkin tuntuu että nämä ihmiset jotka vihaisesti puhuu asiasta, kuulostaa että he ei itse selvästi pysty edes kuvitella olevansa muiden kengissä, jotka toivovat aborttia. Syitä sille varmaan voi olla monia, mutta koen todella voimakasta kehodysforiaa itseäni kohtaan, aina kun tämä asia tulee esille. Minä olen siis itse jo ihan lapsuudesta, ennen murrosikää kokenut vahvaa vierautta omaa kehoani kohtaan, ja minulla on aina sieltä tähän asti ollut identiteettikriisi. Koen minun naisellisia ominaisuuksia kohtaan inhoa, jopa itsetuhoisuutta, joka tuntuu epäreilulta ja surulliselta kokea. Kerran jouduin törmäämään johonkin ahdistavaan tekstiin netissä jossa sanottiin suunnilleen: ”nainen on suvun jatkamista varten/naisen keho on vauvaa varten” joka kuvotti minua äärimmäisen paljon :( En minä ole syntynyt tänne tekemään lapsia, minulla nyt vain sattuu olemaan jotkut tietyt naiselle ominaiset kehon ominaisuudet… miten kukaan voi edes sanoa naispuoliselle henkilölle, -tai päättää hänen puolestaan TOISEN ihmisen omassa kehossa tapahtuvasta asiasta, että ”älä tee aborttia, minä voin adoptoida lapsesi” (jälleen joku lausahdus, johon törmäsin…) Tottakai itsekin ehkä?? kyseenalaistaisin tilannetta jossa henkilö on itse päättänyt tulla raskaaksi, mutta tekee silti abortin?, mutta entä tilanne jossa raskaana oleva henkilö ei ole etukäteen päättänyt tulla raskaaksi/se tulee yllätyksenä, mutta ei ole valmis (henkisesti, fyysisesti, iältään jne.) tuomaan ihmistä maan päälle? esim. on liian nuori, kykenemätön, tai hankala elämäntilanne tai taustat. Olen todella empaattinen, en ikinä haluaisi kuvitella minkään olennon tappamista, oli se joku sarjamurhaaja tai kärpänen, mutta sitten kuitenkin jos ajattelisin itseni tilanteeseen, jossa jostain syystä saisin tietää olevani raskaana, [Osa tekstistä poistettu]
Tästä asiasta kertoessani avustajalleni, hän lohdutti minua, ja kertoi että jos niin jostain syystä kävisi, oikeasti raskauden keskeyttäminen olisi todella helppoa. Mutta minua ahdistaa se median luoma viha. Minua pelottaisi olla olemassa, ja vaikka uskoisin omaan ajatukseeni, että ”syntymätön lapsi/entiteetti inkarnoituu sitten toisessa kehossa, jonkun toisen lapsena, sellaiselle vanhemmalle jonka hän ansaitsee” Minua kuitenkin mietityttää, missä vaiheessa sikiötä voi jo kutsua entiteetiksi tai lapseksi? Onko sillä edes yhtä kehittynyttä tietoisuutta kuin muurahaisella? [Osa tekstistä poistettu] Minulla on hirveän ristiriitainen olo. Olen lapsesta asti oppinut kohdistamaan suruni ja vihani itseeni, koska olen niin empaattinen- mutta en sitten kuitenkaan itseäni kohtaan. Koen että olen nähnyt ja kuullut liikaa vääryyttä, varsinkin mediassa. Minua triggeröi niin kauheasti, jos nainen alennetaan. Koen tuskaa siitä että olen syntynyt naiseksi, mutta kuitenkin kauhea epäoikeudenmukaisuuden tunne, että kyllä minä saan olla olemassa. Ei minun pidä eikä tarvitse hankkia lapsia, ei ikinä jos en sitä halua. Eikä kukaan ole minulle niin sanonutkaan, mutta tuntuu niin epäreilulta edustaa sukupuolta, joka on niin suuressa vastuussa ja paineen alla. (Puhun nyt itsestäni/omasta puolestani, en yleistä/tarkoita tässä kaikkia ihmisiä->) Että jos on tahtomattaan lisääntymiskykyinen, ja jos tapahtuisi vahingossa se ihme, niin täytyisi olla joko ihan saatanan vahva, kärsiä omassa kehossa muita miellyttäen, tuoda entiteetti maan päälle- mutta sairastua itse tai lopettaa olennon/sikiön (mistä tässä voi nyt puhua?) kehittyminen, elää samalla itsensä kanssa, itseinhossa ja dysforiassa ja pahoinvoinnissa. En tiedä- minua vaan ahdistaa liikaa. Minulla siis on ollut siitä lähtien, kun opin ymmärtämään asiaa, fobia/pelko raskaudesta, vaikken ole ikinä edes seurustellut, eikä oma seksuaalinen suuntautuminen kohdistu miehiin. Olen elänyt siis ihan perus elämää ihan vain minuna, en ole oikein koskaan identifioitunut naiseksi, monesta syystä, mutta luulen että tämä aihe on yksi mahdollinen tekijä? Minä aivan liian helposti ahdistun aiheista, jotka ei edes välttämättä koske minua lainkaan, tai liity omaan elämääni. Olen aina vältellyt kaikenlaisia asioita, joissa tulisi esille jollain tavalla syntymässäni määritelty sukupuoli. Olen ihan pienestä asti kokenut kaikenlaiset tavallisetkin- lääkärikäynnitkin jotenkin seksuaalisena häiritsemisenä, minua loukkaavana. Koen hirveän helposti ja herkästi ahdistusta. Tai että olisin jonkin uhan alla. Vaikka minua ei olla (ainakaan tietääkseni) käytetty seksuaalisesti hyväksi. Olen kokenut jo ennen murrosikääni asiat paljon loukkaavimpina, kuin joku toinen henkilö voisi kokea. Olen muuten kyllä todella avoin, puhun epäröimättä myös itselleni hankalista asioista, mutta minulta tulee aina tällaisia ahdistuksenpurku tulvia, ja jos ei ole sillä hetkellä ketään muuta, niin yleensä minun huolen aihe -oksennukset päätyvät jollekin tällaiselle palstalle. Onko se okei? En tiedä mitä minä selitän, minua vaan alkoi ahdistaa liikaa. Toivottavasti tämä ei ole liian rankkaa tekstiä? Ehkä jos tämä ei sovi tänne (?) niin saisinko ehdotuksen, mihin muualle voisin kirjoittaa tästä samasta aiheesta? Saa sensuroida. Minä myös kirjoittaessa samalla opin ja ymmärrän itselleni selventämään omat huoleni ja sitä kautta olen samalla terapeutti itselleni. Minua tällä kertaa ahdisti aborttivastaisuus/median viha ja oma fobia, raskauspelko.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei Anonyymi,

Kiitos kun kirjoitit ajatuksistasi tänne Nuortennettiin! Kirjoitat isoista ja tärkeistä asioista, jotka askarruttavat mieltäsi ja olet täysin oikeutettu kaikkiin tunteisiin ja ajatuksiin, joita kuvaat kirjoituksessasi! Kerroitkin, että olet puhunut ajatuksistasi myös vanhempiesi ja avustajasi kanssa, ja on ihana kuulla, että sinulla on ymmärtäviä ja välittäviä aikuisia elämässäsi!

Kerrot tekstissäsi siitä, kuinka raskauteen ja aborttiin liittyvät asiat ahdistavat sinua ja mediassa näkyvä kommentointi tuntuu painostavalta. Lisäksi kerrot, että kehosi ja tietyt ominaisuutesi aiheuttavat sinulle ahdistusta ja inhoa. Olen todella pahoillani tästä ja toivon, että saat jatkossakin puhuttua näistä tunteista ja kokemuksistasi vanhemmillesi ja avustajallesi. Onko sinun mahdollista päästä puhumaan näistä asioista kesän jälkeen esimerkiksi psykologin kanssa? Olisi todella tärkeää, että saisit mahdollisimman paljon tukea ja apua näiden asioiden pohtimiseen ja sen kaiken ehdottomasti myös ansaitset!

Kuten itsekin toteat, sinulla on oikeus päättää kehostasi ja tulevaisuutesi valinnoista, eikä sukupuolesi tai kehosi ominaisuudet mitenkään määritä sitä, minkälaisia valintoja sinun kuuluisi tehdä elämässäsi. Sinulla on myös oikeus määritellä itse, kuka olet ja miten toivot ihmisten kohtaavan sinut. Toivon, että näistä kokemuksista huolimatta oloasi kuitenkin helpottaa se, että ympärilläsi on ihmisiä, jotka välittävät sinusta ja haluavat auttaa sinua voimaan paremmin! Toivon myös, että kesä tarjoaa sinulle iloa ja lepoa näistä ajatuksista huolimatta.

Muistathan, että olemme tukenasi joka päivä ja voit koska tahansa kirjoittaa tai soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), olemme auki myös koko kesän joka päivä! Lisäksi jos haluat jatkaa pohdintojasi kirjoittaen, voit myös aina kirjoittaa meille nettikirjeen https://lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/

Auringon valoa ja lämpöä kesääsi toivottelee,

Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: minua todella ahdistava aihe: (trigger warning?) abortti

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top