Oon 14 vuotias tyttö ja jokapäivä kelaan et miks mä synnyin? Oon iha hukas j[osa tekstistä poistettu], tuntuu et en enää kestä. j[osa tekstistä poistettu] itken ihan joka ilta..ei täst tunnu tuleva enää mtn, viimeaikoin on menny huonommi ku koskaa aiemmi. mä en pysty puhuu kellekkää aikuselle. ja tuntuu et ne pari frendii jolle oon yrittäny kertoo ei ymmärrä ihanku ne ottas tän leikillä. oisko kellää mtn vinkkei mite tän pahanolon sais pois, muuta ku itsetuhoisuudel?
Hei,
kirjoituksestasi herää iso huoli. Joskus puhuminen vaikeista asioista tuntuu todella vaikealta ja jopa mahdottomalta. Tuntuisiko sinusta helpommalta kirjoittaa vaikka kirje jollekin luotettavalle aikuiselle (esim. vanhempi, kouluterveydenhoitaja tai kuraattori..) tai näyttää/kopioida tämä teksti, jonka kirjoitit tänne keskustelupalstalle? Itsesi satuttaminen on vakava asia ja olisi tosi tärkeää, että saisit apua mitä pikimmiten.
Joskus myös pelkkä jutteleminen asioista jonkun kanssa, joka kuuntelee sinua ja ottaa asian tosissaan, auttaa jo saamaan pahimman ahdistuksen pois. Voit aina soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen 116 111, jossa saat jutella nimettömänä sinua kuuntelevan luotettavan aikuisen kanssa. Voit pohtia enemmän tilannettasi ja miettiä, mikä auttaisi saamaan taas hymyn huulillesi ja mistä voisit pyytää apua. Puhelin on auki arkisin klo 14-20 ja la-su klo 17-20. Irc-galleriassa on myös viikoittain MLL:n chat, jossa voit jutella kahden kesken aikuisen kanssa.
Toivon, ettet jää nyt yksin pahan olosi kanssa. Rohkeutta ja voimia sinulle!
Älä ainaskaan satuta ittees. [osa tekstistä poistettu] En tahtois muistaa sitä tuskaa, mitä sillon tunsin, mutta käsistä näkee joka päivä jäljet ja kipu muistuu mieleen. Kesäisin hävettää pitää lyhyt hihaisia paitoja kun muut tuijjottaa ranteita. [osa tekstistä poistettu] Ja aina joku palaa niihin uudelleen. ”onko sulla koskaan ollu itsetuhoisia ajatuksia”. ”ootko ikinä tehny itelles mitään?” Samat kysymykset kuulee monessakin paikassa. Sun kannattaa hakeutua ”ammattiauttajalle”. Mä ite jouduin sinne, mutta aattelin jälkeenpäin, että voi ku oisin tajunnu mennä ite ennen kun hölmöilin [osa tekstistä poistettu]. Ei tarvinnu ees montaa kertaa käyä terapiassa ku helpotti olo. Oli joku jolle jakaa ajatuksia ja omia murheita.
