En tajua mitä mulle tapahtu. Mä en oo sama ihminen kun ennen, eikä mul oo samat ajatuksetkaan. Mua pelottaa minkälainen musta on tulossa. Ennen olin ihan ilonen, tulin onnelliseks asioista, mussa oli toivoo ja osasin arvostaa elämän pienii iloja. Vai onkohan tää vaan henkistä kasvamista? Tai siis. Onko normaaia olla myöntämättä asioita ees itelleen? Jos vaikka sanoisin siskolleni että toivon että se kuolee, en myöntäisi itselleni pääni sisällä vaan olisin muka samaa mieltä. Siis olisin. Vihaan herätä aamulla, koska mun päivät on tyhjää täynnä. Oon menettäny paljon kavereita.. ja mä en sinänsä ymmärrä miten. Enhän mä ymmärrä enää mitään. Kaikki sanoo et oon ihan sekasin. Eihän muitten sitä pitäs tietää. Tykkään kahvista. Ennen kun keitän sitä, mun pitää pestä kaikki kahvinkeittimen osat ettei siihen tuu pahaa hajua tai makua tai pöpöjä muista ihmisistä. Saippuaa on vaikeaa ottaa koska en voi koskea siihen käsin, vaan pitää ottaa paperia ettei muhun tuu pöpöjä. Mulla on usein lievää päänsärkyä ja oon väsynyt vaikka nukkusin kuinka monta tuntia. En voi hyvin, ja se näkyy mussa. Jos joku jättää mun huoneen oven auki, alan oikeesti itkeä ja lyömään itteeni ja tulee pieni raivon tunne ja turhautuneisuus ja halu kuolla ja bakteerikammo. Silleen että ihmisten haju imeytyy muhun eikä lähe pois. Se on kauheeta, varsinkin ku toi pitää kokee joka päivä. Alan itkee helposti, ihan hyvin pienestä asiasta, mut en anna kenenkään nähä sitä. Ulosmeno stressaa. Jopa roskien vieminen. Sillon ku kävin vielä ulkona, niin oli kiva mennä ulos. Mun äitillä on paniikkihäiriö joka rajotti sen elämää suunnattomasti. Mua pelottaa et mullekki tulee paniikkihäiriö, tai on jo alkamassa. Haluun tehä jotain tän asian eteen ettei mun elämä mee pilalle. Mä pilaan sitä koko ajan ja must tulee vaa sairaampi. Ajatuksistani en ees haluu puhua.. [viestiä muokattu] Jotenkin ei haittais jos kuolisin. Ei kukaan varmaan mua tartte. ”Oon arvokas” joo joo. Mä toivon että saan jotain vinkkejä mitä teen, koska muuten oon ihan hukassa varsinkin tulevaisuudessa. Kiitoos. :)
Tämä on Nuortennetin ylläpidon viesti.
Hei.
Kirjoitit vakavasta asiasta, jonka selvittämiseen tarvitset aikuisen apua. Löytyykö lähipiiristäsi sellaista aikuista, jonka puoleen voisit kääntyä? Kouluissa ja oppilaitoksissa tällaisia tilanteita varten on esimerkiksi kouluterveydenhoitaja tai koulukuraattori, jotka osaavat ja haluavat auttaa.
Voit myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton) tai kirjoittaa Lasten ja nuorten nettiin. Tai käy tutustumassa nuortennetin sivuilta http://www.mll.fi/nuortennetti/ löytyviin ”aikuisen apua” – teksteihin.
Keksi jotain tekemistä, vaikka kehosrakennus.
Siis lol. Tää on niiku tehty 2011, varmaa aika alkeelliset puhelimet siihen aikaan😅
