Siirry sisältöön
Miu

Moi, mä olin vielä 6 vuotiaana normaali tyttö, mut sillon ku täytin 8 nii isi ja äiti eros. Se ei ollukkaa nii helppoo unohtaa ku tuntu pahalt ku äiti hankki uuden miehen joka luulee olevansa mun isi ja isi hankki uusen sitä 15 vuotta vanhemman vaimon joka haukkuu ja arvostelee mua koko ajan! Olin ennen aina joka toisen viikon isillä ja äitil, mut sit en kestäny enää mun äitipuolta joka haukku päin naamaa ja oli mua kohtaa kauheen mustasukkanen ja ei sietäny jos sain esim. raidan hiuksii.. Sit me mentii perheneuvolaa ja juteltii siel vähä aikaa, sit ku tuli puheeks isillä oleminen nii isi kiisti kaiken mitä kerroin, sen mielestä siel oli kaikki ihan täydellisesti eikä koskaan oltu haukuttu. se tuntu kauheen turhauttavalta. Toi sama jatku n. 2 kk ja sit muutin äitille kokonaa. aluks siel oli ihan kivaa kunnes äiti tapas yhen toisen miehen. Se oli aluks mukava mut äiti ei tainnu huomata et se tais olla vähän masentunu ja outo. Äiti lopulta huomas sen itekki ja eros. Mä oikestaan pelkäsin sitä tyyppii. Sit ku ne oli eronnu lopult nii se alko soittelee mun kännykkää! en ees antanu sille mun nroo. Se sano: ”Onks (äiti) siel? olisin halunnu maalata viimesen kuvan siitä.” mä säikähin sitä ja sanoin et se oli töissä vaik se oli suihkus. pari viikkoo pelkäsin sitä tyyppii kuollakseni. Olin 10v. Sit yhtäkkii kaikki ne viestit ja puhelut loppu ja sen tiedotki katos netistä ja minä ja äiti aateltii et se tekis itsarin… Mä aloin pelätä kaikkii sen näkösii tyyppei ja aloin jostain syystä vihata äitii. Olin 12v. En halunnu muuttaa mihinkää koska mun ihan paras kaveri asu siellä enkä voinu luopuu siit. Ei kuitenkaa muutettukkaa. Sit äiti tapas taas toisen ja se on sen kaa vieläki. Oon 13v. Ja tämä kyseinen mies on niin ärsyttävä etten haluais ees nähä ketään mun perheestä. Mulle oli ihan sama asunko pahvilaatikossa tai laitoksella mut en halunnu olla kotona! Sit äiti päätti kaiken kukkuraks et me muutetaa kauas mun koulust ja kamuist. Sit menin paniikkii ja laitoin kengät ja lähin juoksee ulos. juoksin nii kauan ku jaksoin ja menin metsää piiloo. Olin nii sekasin et lähin kävelee vaa enkä tienny minne. lopulta huomasin et mul oli 2 euroo taskus. menin bussil noin. 20 km päähän kotoo enkä vastannu äitille. jäin pysäkille oottaa ja ihmettelin et mitä tapahtu. sit tajusin et mä menettäisin mun kaverit ja joutuisin olla yksin. jossain välis lähin kävelee kotii päin mut en menny. menin kosken varrelle istuu. En tienny mitä tehä ku kaikki kamut oli jossai muual ja kotii en halunnu mennä. lopulta aioin mennä hakee kotoot salaa lakanaa ja tyynyy ja et menisin ulos nukkuu, sit jäin kiinni eikä äiti enää päästäny mua ulos. Kello oli n. 00:30. Äiti ei antais mun tehä mitään, ei melkee mitää en saa juoda energiajuomii (vaik juon) en sais olla 8 jälkee ulkon (viivytän ain 10-11) en sais kattoo kauhuleffoi (no kamuil yleen vietetää leffailta) Mä en tiiä miks, mut mä en välitä mun perheestä yhtään. mua ei kiinnosta mitä niille käy oon raivonnu ja huutani täysii ja raapinu äitii sillon ku se määräilee. En oikeesti kestä sitä ja tiiän et oon aika agressiivinen mut kaverit on mulle tärkeempii ku perhe! Oon yrittäny hankkii itteni laitokselle mut en oo onnistunu.. En haluis nähä äitii ikinä. Mua helpottaa kaverin ja se et venytän väkisin korviksenreikii… koko on 12 ja oon pitäny puol vuotta. Mitä teen ku mä muutan?? mistä saan kavereita?? Sellasii ku nyt *kaveri* on tunteny mut ainaki 7 vuotta. En haluu muuttaa!!!

Lintu

Moi.

On todella väärin, että olet joutunut kokemaan paljon pahoja asioita, eikä ihmiset ole ottaneet sun mielipiteitä vakavasti. Onko sinun mahdollista muuttaa iskäsi tai jonkun luotettavan aikuisen luokse parin vuoden ajaksi, kunnes tulet opiskeluikään ja muuttaa sitten omillesi tai opiskeluasuntoon? Jos sinun täytyy kuitenkin muuttaa, kannattaa jatkaa yhteydenpitoa nykyisiin kavereihin esim. skypen, facebookin/vastaavien yhteisöpalvelujen kautta sekä puhelimitse. Uusia kavereita voi löytää, kun on oma itsensä ja menee rohkeasti tutustumaan ihmisiin.

Pystytkö puhumaan asioistasi jollekin luotettavalle aikuiselle tai ystävälle? Sinun kannattaa hakea apua murheisiisi. Sinulle tapahtuneet asiat eivät missään nimessä ole sinun syytäsi, vaan olet kaunis ja arvokas ihminen. Kannattaa puhua ystävillesi ainakin muuttoon liittyvistä asioista – voisitko puhua niistä jollekin luotettavalle aikuiselle? Koulun alettua voit puhua terveydenhoitajalle, psykologille tai kuraattorille. Sinun tilanteessasi on täysin ymmärrettävää, että perhe tuntuu vain ärsyttävältä, jokaisella on oikeus tunteisiinsa. Silti voisi myös auttaa, että sanoisit äidillesi suoraan, miltä sinusta tuntuu, että elämäsi on kokonaan nykyisellä paikkakunnalla ja muuttaminen vain pahentaisi asioita. Voit aina soittaa Lasten- ja nuorten puhelimeen tai kirjoittaa kirjepalveluun, täysin ilmaiseksi. Niistä saat apua kesälomallakin. Älä missään nimessä vahingoita itseäsi millään tavalla, vaan hae itsellesi apua. Se voi tuntua vaikealta, mutta tiedän kokemuksesta, että se kannattaa. :)

Tsemppiä ja halaus!
Lintu

Tähtityttö

Voi ei, miten voi jollekkin käydä noin. Oon saman ikänen ku sä, ja en vois kuvitellakaan että mulla olis tommonen äiti, tai tommonen elämä.
Etkö vois kertoo koulus opettajille, ne ihan varmasti hommaa sulle apua. Älä missään nimessä luovuta. Sun ei tarvii kestää tommosta.

Ja nyt ihmettelenkin, MIKSI Nuortennetin ylläpitäjä ei vastannut tähän keskusteluun, niin kuin yleensä??

Ja siis, yritä kunnioittaa sun äitiä, vaikka se onkin tehnyt väärin. Hanki pikaisesti apua!
Haleja sulle :)

MLL Ylläpito

Hei ”Miu”,

oletkin jo saanut hyviä ja tsemppaavia vastauksia viestiisi!

Olet todella joutunut kestämään vaikka mitä. Ensinnäkin on tosi väärin, että olet joutunut oman isäsi luona haukutuksi ja sitten vielä vähätellyksi, kun asioita on alettu selvittämään. Millaiset välit sinulla ja isälläsi nykyään on?

Onko mitenkään mahdollista, että juttelisit äidillesi vielä muutosta? Jos muutto kuitenkin tapahtuu, niin kuten nimimerkki ”Lintu” edellä sanoo, pidä heihin yhteyttä kaikkien mahdollisten kanavien kautta. Oletko nyt siirtymässä yläasteelle? Jos olet, niin silloin on mahdollista, että moni joutuu täysin uudelle luokalle ja on tavallaan myös uudessa tilanteessa, kuten sinäkin. Tutustu rohkeasti uusiin ihmisiin ja ole avoin heille. Uskon, että olet huipputyyppi ja ainakin sinulla on kykyä ilmaista omia mielipiteitäsi ja vaikutat reippaalta selviytyjältä.

Jos kotitilanteesi on syksyllä edelleen tulehtunut, niin voisitko ajatella lähestyväsi koulukuraattoria? Hän on koulussa juuri se aikuinen, kenelle voi mennä juttelemaan kotiasioista, ristiriidoista tai kiusaamisesta.

Se, että äitisi pitää sinulle kotiintuloaikaa, miettii, mitä laitat suuhusi ja mitä katsot televisiosta, tuntuu sinusta varmasti todella ärsyttävältä, mutta tiedätkö mitä – moni nuori olisi ikionnellinen, jos heidän vanhempansa kiinnittäisivät huomiota heidän tekemisiinsä, koska se kertoo välittämisestä. Rajoittaminen tai vihakaan ei ole rakkauden vastakohta, vaan välinpitämättömyys. Äitisi siis rakastaa sinua, vaikka sinusta tuntuisi, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa. Yritä vielä jutella hänen kanssaan.

Ja kuten ”Lintu” suositteli, voit soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen, joka on nyt kesällä joka päivä auki klo 14-17. Siellä voit jutella maksutta ja luottamuksella aikuisen kanssa.

Paljon tsemppiä ja toivottavasti asiat kääntyvät hyväksi!

Miu

Tällä hetkellä äiti on almis viemää isille muuttamisen oikeutee asti… :(

Vastaa aiheeseen: Mitä teen?!?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top