Siirry sisältöön
joku vaan

tänään kerroin pikkusiskolleni, että käyn kuraattorilla, sillä pikkusisikoni on samassa kuolussa kuin minä, eli hän oli jo monesti huomannut minun menevän käytävään, jossa kuraattorin huone sijaitsee. pikkusiskoni meni hiljaiseksi ja jotenkin vaikeaksi. nyt harmittaa, olisiko minun sittenkään pitänyt kertoa? hän oli kuitenkin jo monesti kysellyt, minne minä menen aina tuntien alussa, sillä hän oli huomannut minun menevän eripaikkaan kuin muut luokkalaiseni. nyt hän pitää mua varmaan jonakin psykopaatina. siskoni on neljännellä, 10 vuotias.

Vastaus..

Pyydä pikkusiskoa vielä juttelemaan kahdestaan ja kerro että minkä takia käyt siellä. Pyydä häntä kertomaan sinulle mitä
hän sinusta ajattelee.

Kun olin 10 v, en todellakaan ollut tyhmä, sen ikäiset ovat
jo viisaita joten uskon että siskosi ymmärtää paremmin jos
kerrot miten asiat oikeasti ovat :)

Just one girl

Ymmärtääkö siskosi edes mikä kuraattori on? Ja kuinka vanha itse olet? Ja totta kai voit lieventää asioita kertomalla että juttelet kuraattorin kanssa mukavista asioista kuten läksyistä yms. Ei koko totuutta tarvitse pienelle siskolle kertoa. Toki on hyvä, että kerroit jos hän on jo kerta kysellyt

joku vaan

olen 13

Nimetön

siskolle on hyvä selittää, että ei ole mitään häpeällistä käydä puhumassa luotettavalle aikuiselle asioistaan,joka on kaikenlisäksi ammattilainen. nuoret nykyään pitävät kuraattorilla käyntejä noloina, vaikkei todellakaan ole noloa, jos haluaa pitää huolen omasta terveydestään.joskus puhuminen ventovieraalle on helpompaa kuin ystäville. Ammattilainen yleensä näkee laajemmin ongelmat kuin nuori itse ja pystyy ottamaan aikuisen näkökulman asioihin. Silloin kun olin ylä-aste iässä meidän luokalla oli tyttö, joka kävi kuraattorilla. Hän ei tehnyt asiasta suurta numeroa, eikä pientä, vaan vastasi jokaiselle kysyvälle: ” kävin kuraattorilla henkilökohtaisista syistä, eisen kummempaa”

rocroc18

Soittaako hän sinulle usein, tai tekstaa. ???, ja se mitä harrastat on mun mielestä sun oma asia…. Miksi sun pitää maksaa hänen bussilippunsa, tai huutako hän muustakin?.

Ongelmanuori

Unohda koko kaveri.

piupiu :3

tiedän tosi toosi hyvin kaverisi tunteet..mun kaverit oli samas tilantees mun kanssa…ohjasivat luotettavalle ja kivalle opelle puhumaan joka ohjas siitä sitten psykalle..en aluks ois halunnu eds mennä,kertoo tai ees lähestyä..mutta laita kaverisi puhumaan…pyydä että tekee sen sinun takia..niinhän sitä luulee että apua ei tarvitse..mutta toisin on useammalla…pistä puhuun ennenkun sairastuu pahemmin masennukseen!

MLL Ylläpito

Hei,

onpa hienoa, että tulit kysymään asiasta! Myös se on hienoa ja tärkeää, että pystyt tunnistamaan ja sanomaan, mitä et halua ja mihin et ole vielä valmis. Sinulla ja jokaisella meistä on oikeus koskemattomuuteen ja siihen, että sitä myös kunnioitetaan.

Kyseinen poika ei kunnioita sinun rajojasi ja koskemattomuuttasi käyttäytymällä kuvaamallasi tavalla. Sen lisäksi, hän tekee rikoksen enemmän tai vähemmän painostamalla sinua seksiin ja lähettämällä sinulle alastonkuviaan. Tiesitkö, että 16 vuotta täyttänyt ei saa tehdä seksuaalisia tekoja, kohdistaa seksuaalisia puheita eikä lähettää niihin liittyvää materiaalia alle 16 -vuotiaalle? Tätä kutsutaan suojaikärajaksi. Sen rikkominen on rangaistavaa Suomessa. Sinä et siis ole tehnyt mitään väärää eikä sinua kukaan rankaise, mutta poika on tehnyt ja tekee. Hän on vastuussa ja häntä voisi uhata syyte.

Se, että sinua ahdistaa pojan jutut ja koet välillä hänen käyttävän sinua hyväkseen, ei kuulu seurustelusuhteeseen, vai mitä? Sinä ansaitset parasta – kunnioitusta ja arvostusta! Kukaan ei saa painostaa sinua sellaiseen, mihin et ole valmis! Ei silloinkaan, vaikka olisitte molemmat täysi-ikäisiä aikuisia.

Miltä sinusta tuntuisi, jos sanoisit hänelle, ettet enää halua jutella ja ”olla” hänen kanssaan? Kannustaisin (ja toivon) sinua tekemään niin, koska poika ei kohtele sinua oikein. Ikäeronne on vielä tuossa iässä merkittävä, koska olette henkiseltä ja fyysiseltä kehitykseltänne kovin eri vaiheissa. Myöhemmin elämässä useammankaan vuoden ikäero ei tuota välttämättä haasteita, koska molemmat ovat jo ylittäneet tietyn kehitysvaiheen ja ovat kypsempiä. Kehitystä ja omaa valmiutta fyysiseen kanssakäymiseen ei saa eikä tarvitse kiirehtiä. Kun saat rauhassa kypsytellä seurusteluun, omaan vartaloosi ja tyttöyteen/naiseuteen sekä seksuaalisuuteen liittyviä asioita, voit paljon paremmin nyt ja tulevaisuudessa. Mitään ei tarvitse kiirehtiä.

Olet hieno ja rohkea tyttö! Uskalla sanoa pojalle, mitä ajattelet ja suojella itseäsi! Sinulla on siihen oikeus! Jos hän ei jätä sinua rauhaan, kerro aikuiselle! Olisi muutenkin hyvä, että saisit puhuttua jollekin aikuiselle tästä asiasta. Kuka voisi olla sellainen aikuinen? Muista, ettet ole tehnyt mitään väärää! Olisi tärkeää, että saisit jutella jollekin keskustelujenne herättämistä tunteista. Ainakin Lasten ja nuorten puhelimessa voi jutella luottamuksella ja nimettömänä (sekä maksutta), jos et uskalla lähellä olevalle aikuiselle puhua.

•BeYourSelf•

Älä Missään tapauksessa vaihda kouluu. mua on kiusattu 7 vuotta :) jos vaihdat kouluu nii ne/se kiusaaja saa sellaisen kuvitelman että se on voittanut. Kannattaa puhuu vanhempienkaa jos et oo viel. Nostat vaan päätä ku joku sanoo jtn pahaa. Älä välitä. Äläkä mee muuttaa ittees oot täydelline tollasena mikä oot remember that! Yritä tavata vaikka rehtori? Itellä on sama tilanne ja paha masennus mutta ÄLÄ ANNA NIILLE VALTAA :)
by: 13v gurl

Ensiapu

Ovatko vanhempasi tietoisia siitä asiasta? Kuinka he ovat puuttuneet asiaan?

Kida

Minuakin oli kiusattu kaikki lapsuus vuoteni ennen lukioon pääsyä, minulta kiusaaminen loppui kun näytin, että puolustaudun samalla tavalla kuin minuun kohdistetaan vahinkoa. En nyt tarkoita että sinun pitäisi mennä nyrkki sojossa, mutta jos sinuun kohdistuu fyysistä väkivaltaa itsensä puolustaminen ja suojeleminen on sallittua.

Suosittelisin että keskustelisitte perheenne ja kiusaajien perheen kanssa yhdessä opettajan läsnäollessa, kaikki saataisiin puhuttua. Toisinaan sekään ei ehkä riitä, vaan samaa pitää toistaa monta kertaa. En tiedä minkälainen henkilö olet, pystyisitkö sanomaan topakasti kiusaajia vastaan? Yleensä valitaan heikompi yksilö, mutta kiusaaminen lannistuu kun huomataan ettei ollakaan niin heikkoja kuin luultiin.

Mainitsit koulun vaihdon, minusta se ei ole huono idea jos kiusaaminen vaikuttaa sinuun paljon, ja erittäin negatiivisesti. Henkinen hyvinvointisi menee kaiken edelle. Jos kerta kaikkiaan mikään muu ei auta ja kiusaaminen vain pahenee, ehkä kannattaisi vaihtaa koulua.

Itsensä puolustaminen on aina oikeutettua, kuten jo mainitsin sinun ei tarvitse mitään tappelua aloittaa. Viisain ihminen on se joka voi kävellä pois, vaikka kuulisi pahaa toisten suista.

Voimia sinulle, uskon että kaikki paranee omalla ajallaan.

Jasu

Onko kiusaajat sun kanssa samalla luokalla? Toiselle luokalle vaihto voisi vähentää kiusaamista. Itseänikin on kiusattu muutama vuosi ala-aste ja yläaste aikana. Oli ihan hirveätä ja sen takia olen vieläkin aika katkera.

Pysy rohkeana. Et ole yksin. :)

Nimetön

Voimia!!

Minä ainakin harkitsisin vakavissani koulun vaihtamista, kuten sinäkin näytät tekevän. Ns. voittamisella ei ole asian kanssa minusta tekemistä, vaan kiusaaja ehkä lopulta tajuaa, kuinka paljon satutti.
Suosittelen tuota myös,koska et voi alistua elämään ikuisessa kivussa. Ehkä lähtö voi vielä säilyttää luottamuksesi ihmisten hyvyyteen.

Olet ihana juuri tuollaisena, tsemppiä ja hyvää joulua! ♡♡♡

Vastaa aiheeseen: mitä teen?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top