Siirry sisältöön
tyttö-99

ennyt oikeen tiiä miten aloittaisin, mutta kuitenkin. menin syksyllä yläasteelle, josta en tuntenut juuri ketään. onneksi luokalleni tuli vanhasta koulusta yksi tuttu tyyppi. olimme aluksi kavereita, sitten parempia kavereita ja loppujen lopuksi parhaita kavereita, mutta nyt kaikki on kuitenkin muuttunut. kaverini ei puhu minulle enää paljoakaan, eikä kerro minulle enää sellaisia ”parhaiden kavereiden juttuja”. siinä ei ole kuitenkaan kaikki. olen parin päivän aikana huomannut kuinka hänelle on tullut jälkiä käteensä, ne ovat kuin viiltelystä tulevat arvet. tänään kuitenkin tajusin, että jäljet olivat viiltelystä peräisin. huolestuin heti ja ajattelin että onko hänellä enää kaikki hyvin. hänellä on kavereita, hän on kaveriporukan suosituimpia ja oletan että muutkin asiat ovat hyvin, mutta en ole kuitenkaan varma. minusta tuntuu että tämä kaikki on minun syyni, vaikka se ei olisikaan, olen ollut omissa maailmoissa tuon ”huomauksen” jälkeen ja se vaikuttaa minuun liikaa. ja toinen kaverini oli jo huolestunut minusta. ajattelin siis kysyä että mitä minun pitäisi tehdä ja pitäisikö minun kertoa jollekkin aikuiselle esim. luokanohjaajallemme ? ja pitäisikö minun mennä avautumaan jollekkin aikkuiselle esim. terveydenhoitajalle tai jollekkin joka ymmärtää ja kuuntelee mua ?

Nimetön

Itsellekin kävi yläasteella niin, että eräs ystäväni ei enää kertonut minulle parhaiden ystävien juttuja, mutta jos muita oli porukassa, niin heille kyllä. Se sattuu, tiedän sen. Luulisin, että ystävälläs ei oo kaikki ihan hyvin, ja vaikka hän on suosittu yms., hän voi olla kuitenkin sisältäpäin aivan rikki. Itsekin oon usein koulussa itsevarman ja ikipositiivisen oloinen, mutta se on vain pintaa.

En usko sinun kuitenkaan olevan syypää hänen tilaansa, eikä välttämättä kukaan muukaan. Masennus/viiltely voi johtua monista seikoista. Kannattaa puhua hänen kanssaan! (Sori kun loppuu lyhyeen, pitää lähtee koneelta)

Nimetön

Joo nyt pääsin takaisin kirjoittelemaan, joten jatkan siitä mihin jäin. Niin siis kannattaa ilmaista, et ystäväsi on tärkee sulle, sillä hän voi tuntea olevansa yksin maailmassa ja ettei kukaan ymmärrä/välitä. Voit tarjoutua vaikka menemään hänen kanssaan kuraattorille, ja hänen tulisi mielestäni saada apua. Tärkeetä on kuitenkin olla tukena:). Tsemppiä sulle!

Vastaa aiheeseen: Mitä voin tehdä ?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top