Miten päästä sinuiksi sairauksien kanssa?
Mulla on tosi paljon sairauksia, niin pysyvistä iho-ongelmista erilaisiin elinten vikoihin. Mulla on ollut myös masennus, jonka lisäksi pari muuta juttua. Oikeestaan jokaisessa päivässä mulla on sairaudet mukana, ihan jo pelkästään niin että jotkut sairaudet rajoittaa mun liikkumista. Sitten tietenkin ne ylimääräset (hiivatulehdus,kuume, flunssa, oksennustauti) on mua riivanneet, mutta ne ei ole pysyviä, vaikka ärsyttäviä silti.
Nyt oon huomannut mulla tosi pelottavia oireita, jotka viittaa kaikki erääseen tosi pelottavaan tautiin, joka siis kulkee mun suvussa. Mun äiti omistaa sen, isoäiti, ja kummatkin isosiskoista. Sitä on myös muualla kauempana suvussa. Mulla on ollut ennenkin oireita jotka siihen viittaa, ja mulle on sanottu että mulla on yliherkkyys siihen ja pitää katsoa tilannetta. (psykologit siis)
Nyt musta tuntuu että se on puhkeemassa, ja pahana.
Mua pelottaa puhua asiasta. Mä en haluais enää mitään tauteja. Mä oon niin korviani myöten täynnä sairauksia, enkä jaksais enää yhtään. Mä oon tautien runtelema ihminen. Musta tuntuu että mun vetovoimani heikkenee mitä enemmän tauteja mulle diagnosoidaan. Vastakaisen sukupuolen edustajat ei kiinnostu. Jään yksin. En koskaan saa rakkautta osakseni. Elän koko tylsän yksinäisen elämäni yksin jossain pimeässä loukussa. Yksin. Ypöyksin.
Musta tuntuu, että mä voin elää vapaana niin kauan kun en tiedä koko taudista. Mutta sitten jos sen paperit annetaankin mulle, se vapaus on ohi. Koska sitten kun lääkäri toteaa että se on mulla, nii sillonhan se sitten myös on. Nyt tällä hetkellä mä voin vaan ajatella, että kaikki noi oireet on mun mielikuvitusta, eikä mulla ole mitään. Mulla ei ole sitä kipeää tietoisuutta asioista. Kuitenkin sisimmässäni mä tiedostan asioiden oikean laidan…
Mua syrjitään sairauksien takia paljon, koska yhteen aikaan sanoin aika suoraan mitä tauteja mulla oli. Kaikki vieroksuu mua ja ajattelee, että oon yks tautipesäke, eikä mun kanssa eläminen oo turvallista. En haluais kertoo enää sairauksistani kellekkään, ja tiedän että tää on mun hengellä leikkimistä. Kuitenkin ihmiset pitää mua epäonnistujana, jos kerron.
Monet ihmiset jotka tutustuu muhun, jo alussa sanoo että ”Mä en siedä sairaita ihmisiä, en vois olla semmosen kanssa”. Sillon mä heti joudun pistää välit poikki vaikka oon kuinka tykästynyt toiseen. Mullakun niitä tautei on kuitenki.. EN MÄ KUITENKAAN PYYDÄ NIITÄ ITELLENI! Mä en tajua, miks ihmiset haluaa ajatella että mä oon sellanen joka haluaa sairaudet itellensä. Mä en voi sille mitään että ne on. Ne vaan on. En mä niitä hae tarkotuksella… Ne vaan tulee… :(
Oon hirveen ahdistunut, koska haluaisin puhua psykologini kanssa näistä, mutten uskalla. Heti kuitenkin kaikki alkaa mua kartteleen. Eritoten koska tää tauti, minkä oireita mulla on, yleensä kuvataan tosi psykopaattiseks ja pelottavaks… Mä mielummin jopa elän ilman diagnoosia ja saatan tehdä itelleni jotain, kun kertoisin asiasta, eläisin lääkityksellä, hoitaisin pollani kuntoon JA saisin kaikkien vihat ja inhot niskaani… Toisinaan mietin, että miks mä edes synnyin. Mulla on pahoja patoutumia sisällä, enkä tiedä miten ees päästä niistä eroon. Musta jopa tuntuu, ettei ole elämää ilman niitä.
Kuulostaa todella surulliselta! :( Itku tuli kun luin…
Mutta oikeasti, ajattele mieluummin: ”Sairauteni ovat osa minua, minä olen minä ja sairauteni ovat osa minua. Olen ylpeä siitä mitä olen!” Ajattele itsestäsi positiivisesti niin paljon kuin pystyt,katso tulevaisuuteen ja ajattele iloisesti… Vaikka se olisi kuinka vaikeaa! Kerää voimia ja jatka eteenpäin! :)
Ja tohon ystävyys asiaan… Mulla on ystävä, joka sairastaa (en muista niitä nimiä), mutta hän sairastaa jotain autismin kirjoon kuuluvaa sairautta, sydän sairautta ja jotakin kolmatta, en muista mitä…. Mutta hän on mulle maailman rakkain ihminen! Tarkoitan tällä sitä, että kyllä säkin löydät varmasti ystäviä. :)
Tsemppiä, enempää en oikein osaa auttaa… Mut voimia ja paljon!
Moi!
Kuulostaa inhottavalle että oot joutunut kokemaan noin paljon ikäviä ja surullisia asioita, sitä ei toivois kellekkään!
Sanoit että et uskalla puhua psykologille, neuvon kuitenkin sua tekemään juuri sen mitä et halua, puhu hänelle! Puhu vanhemmillesi, psykologillesi ja/tai ihan kelle vaan joka kuuntelee ja johon voit luottaa!
Puhuminen auttaa ja todellakin ne patoutumat vähän höllenee kun niitä availee ja kohdistat surusi ja vihasi vaikka menemällä kuntosalille ja paukuttamalla nyrkkeilysäkkiä, tai kirjoittamalla ajatuksesi paperille, ihan mitä vaan millä ne purkaantuu.
En tiedä mistä taudista puhut mikä sulla on sun mukaasi ehkä puhkeamassa enkä muistakaan, mutta se että pelkäät että muut pitävät sinua epäonnistujana, ehkä itsekin luulet niin, mutta se EI ole totta!
Mun mielestä on uskomatonta että oot jaksanu sinnitellä noin pitkään ja jatka sinnittelyä sillä rukoilen sun puolestas ja uskon että sinnekin alkaa aurinko paistamaan :)
Oot oikea selviytyjä, ansaitset tulla rakastetuksi ja tykätyksi, ansaitset saada kavereita ja ystäviä ja perheen ja kaikkea mitä muillakin on! Ja varmasti tulet ne saamaan!
Jos joku ei hyväksy sua sellaisena kuin sä olet, niin sitten hän ei varmasti ansaitse sun seuraasi, ja on ihan käsittämätöntä miten joku voi sanoa ettei siedä ”sairaita” ihmisiä! Meillä kaikilla on jotain mitä jotkut ei siedä, jotain mitä jotkut haluaa ja kaikki mitä meissä on, ne tekee meistä sen mitä me ollaan. Ei ketään muuta samanlaista, kaikki erilaisia mutta kaikissa on jotain samaa.
Oot tosi rohkea ja uskomaton selviytyjä, uskon ja tiedän että pystyt kertomaan huolesi esim. perheellesi tai psykologille! MLL tarjoaa myös Huoli puheeksi – lomakkeen (tai jonkin sen tapaisen) eli jos et ihan face-to-face uskalla vielä puhua niin käytä kyseistä lomaketta tai kirjoita ajatukset vaikka paperille ja anna perheellesi/psykologille! :)
Ja tiedän kokemuksesta että joskus tuntuu siltä, että olisi parempi elää tiedottomana kaikista ongelmista.
Joissakin se tosin voi olla ihan hyvä asia, ihan ylimääräinen, itseensä millään tapaa liittymätön asia ahdistaa ja on turhaa, mutta jos se liittyy johonkin niin arvokkaaseen kuin ihmisen terveyteen, niin silloin tietämättömyys on huono, vaikka se voikin tuntua vapauttavalta.
Jos sulla tai mulla tai kellä tahansa nyt todettais joku niin siihen saa apua, sen kanssa oppii varmasti elämään ja osat voi parantaa lääkkeillä/hoidoilla niin että ne katoaa tai ainakaan niitä ei huomaa!
Oot arvokas, rakastettu ihminen! Älä heitä maailman suurinta lahjaa, elämää, hukkaan luovuttamalla ja sulkemalla silmiä. Maailmassa tapahtuu joka päivä, minuutti, sekunti, jotain hyvää ja hyvää on maailmassa paljon enemmän kuin pahaa!
Ole ylpeä itsestäsi! Aina kaikkea inhottavaa ei voi kytkeä pois mutta siitä voi ottaa opiksi, sen kanssa voi oppia elämään ja siitä voi tehdä itselleen edun!
Tsemppihalaus ja siunausta sinne tonneittain! Kyllä kaikki muuttuu vielä hyväksi!
Toivottavasti autoin edes jotenkin! :)
Moikka!
Viestisi oli aika surumielinen, mutta huomasin sieltä, myös sen toivon kipinän. Se on sinulla olemassa. Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Itselläni ei ole sairautta, mutta pysyvä vamma. Sitä ei voi parantaa. Osan sairauksista kuitenkin voin.
Ihmisten sanat ja ennakkoluulot osaavat satuttaa. He eivät vain itse ymmärrä sanojensa seurauksia tai sitä, kuinka paljon yksikin väärä sana väärässä tilanteessa voi satuttaa. Sen saattaa muistaa aina. Mutta muiden ihmisten ennakkoluulojen kanssa voi oppia elämään, usko pois! Kannattaa kertoa ihmisille, mikä sairaus sinulla on ja miten se vaikuttaa sinuun. Näin ennakkoluulotkin vähenevät ja ihmiset oppivat näkemään sen sairauden takana olevan ihmisen. He eivät näe enää pelkkää sairautta. Se on mahdollista! Itse olen saanut hienoja ihmisiä ympärilleni tällä tavalla.
Oletko koskaan ajatellut, että sairautesi voisivat tuoda elämääsi myös jotain hyvää? On olemassa erilaisia vertaistukiryhmiä tai leirejä tiettyä sairautta sairastavalle. Niissä saa uusia kokemuksia ja ystäviä. Parhaimmillaan nämä ihmiset osaavat asettua asemaasi ja ymmärtää sinua, koska heillä on samanlaisia kokemuksia. Itse olen saanut parhaat ystäväni tällaisilta kursseilta.
Jos on jokin vamma tai sairaus, ihminen oppii katsomaan maailmaa aivan uudella tavalla. Olet huomannut sen ehkä itsekkin. Saatat joutua kokemaan monia sellaisia asioita, mistä ”terve” ihminen ei ole koskaan kuullutkaan. Ne voivat olla ikäviä, mutta myös kivoja asioita. Nämä asiat rikastuttavat elämääsi paljon. Silloin oppii arvostamaan aivan yksinkertaisiakin asioita. Itse olen oppinut arvostamaan esimerkiksi sitä, että pystyn syömään ja puhumaan itse. Nämä asiat ovat suurimalle osalle ihmisistä täysin arkipäiväisiä asioita, mutta ei läheskään kaikille. Kun oppii näkemään elämässään ne pienet onnen ja ilon hetket, on mahdollista voida myös henkisesti hyvin ja tulla toimeen vaikeidenkin asioiden kanssa. Uskon, että olet niin vahva, että pystyt siihen! Se vie aikansa, mutta siinäkin voi onnistua.
Älä anna muiden ihmisten määritellä sitä ”millainen sinä olet” sairautesi vuoksi. Älä alistu siihen. Sinä et ole sairaus. Sinä olet kaunis ja arvokas ihminen. Juuri sinä olet oman elämäsi tähti! Muista se!
Uskalla puhua psykologillesi tai vanhemmillesi mieltä painavista asioista, sillä olo helpottuu, kun ne sanoo ääneen (kokemusta on, kannattaa kokeilla!)Muistathan, että asioilla on aina tapana järjestyä. Älä siis turhaan kanna huolta huomisesta. Elä päivä kerrallaan ja nauti jokaisesti pienestäkin hyvän olon tunteesta ja hetkestä.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja kovasti tsemppiä tulevaisuuteen! Muista ettet ole yksin tai se ainoa, jolla on jokin rajoite.
Multa leikattiin vuonna 2011 aivokasvain aivolisäkkeestä. Mun pitää myös kestää, ja mullakin on masennus, koska mua kiusataan koulussa. Yhtä mun lääkettä lisättiin eilen. Jos jotkut kiusaa, niin älä välitä, ja oo oma ittes. Kaikkien elämässä on jotain pahaa. Mun vaari kuoli keuhkosyöpään, ja mun isän ja äidin suvussa on diabetestä. Koita kestää, ja elä elämääs. <3 :)
Multa leikattiin vuonna 2011 aivokasvain aivolisäkkeestä. Mun pitää myös kestää, ja mullakin on masennus, koska mua kiusataan koulussa. Yhtä mun lääkettä lisättiin eilen. Jos jotkut kiusaa, niin älä välitä, ja oo oma ittes. Kaikkien elämässä on jotain pahaa. Mun vaari kuoli keuhkosyöpään, ja mun isän ja äidin suvussa on diabetestä. Koita kestää, ja elä elämääs. <3 :)
Kiitos tosi paljon tsempeistä, ne tuli tarpeen. Harmi, että kaikki ei ihan mennyt kuten halusin.
Menin tässä juttelemaan asiasta asiantuntijan kanssa. Kerroin hänelle pelosta, ja hän otti sen tosissansa. Hän tulosti minulle pikaisen tekstin kyseisestä taudista, ja sitä yhdessä tehdessämme aika moni asia piti kohdallani paikkansa. Hän sanoi että joudun käymään vielä uudestaan virallisimmissa testeissä, ja että asiasta pitää keskustella muidenkin kanssa, kuullemma suuri riski nimittäin nyt on saada diagnoosi. Hän kuitenkaan ei voinut antaa sitä siltä istumalta.
Kerroin asiasta kotona omin sanoin, koska ajattelin sen olevan mukavempi juttu, kun että lääkäri soittaisi ja kertoisi uutisen. Tyrmistyneet, pettyneet ilmeethän siinä sitten sain osakseni. ”huoh, vai niin”, ja ”taas”, ja ihmiset katosivat yksitellen huoneesta. Siitä ei sitten enää puhuttu. Kukaan ei lohduttanut, kaikki olivat väsyneitä. Sairauksieni kanssa on muutkin joutunut taistelemaan ja kärsimään. Esimerkiksi vanhemmat olivat kotoa pois nuorempien lasten luota takiani, kun minä makasin sairaalassa puoli koomassa. Kerran esimerkiksi eräs sisaruksistani söi lääkkeeni (ne ovat tappavia ”normaaleille”) ja joutui käymään kovat hiilensyömiset läpi. Vanhemmat ovatkin olleet sydän syrjällään tempauksistani, kun esimerkiksi olin masentunut, tai kun huusin kuin tapettava sairaalan vuoteella yhä uudelleen, päivästä toiseen.
Siispä taisi olla kova pettymys ja suuri isku vasten kasvoja muille, että se ei ole vieläkään ohi. Olen pettynyt itseeni ja siihen, mitä olen. Tämän lisäksi joudun ehkä käymään astma-testeissä, sillä todennäköisesti minulla on astmakin. Siispä vain sairautta sairauden perään, jes.
Moi taas aloittaja!
Kirjoittelin viestiketjuusi jo kerran mutta kirjoitampa uudelleen :
Hienoa ekaksi, että puhuit asiantuntijalle, ja että tämä otti pelkosi ja muut asiasi tosissaan!
Toiseksi : surullista että perheesi käyttäytyy noin :( ymmärrän että se on raskasta sinulle ettei tueta kun on ongelmia mille ei edes voi mitään kuten sinulla on sairautesi, mutta ymmärrän myös että se on raskasta perheellesi! Ei siksi että he olisivat pettyneitä sinuun koska sinulla voi olla tuo kyseinen tauti tai muuta, vaan siksi että perheenjäsen, yksi rakkaimmista ihmisistä maan päällä (olet toisten lapsi, sisko, lapsenlapsi, paras kaveri joillekin… Kaikkea!) ja niin rakas ja ihana ihminen joutuu kärsimään sairauksista ja muista ongelmista!
Et ole ”virhepainos”, et ole vaan tautipesäke vaan olet ihminen, monille ihmisille rakas ja tärkeä ihminen jotka tekis varmasti tosi paljon sen eteen ettet joutuisi kärsimään kaikesta mitä nyt joudut kokemaan.
Mutta siitä voi silti selviytyä, etsi aina hyviä puolia tilanteista, vaikkei olo tunnu siltä että nyt jaksaisi muka keksiä jotain iloista kun kaikki tuntuu menevän penkin alle, uskallan silti luvata että tulee parempi olo kun miettii iloisia asioita!
Anna perheellesi hetki aikaa sulatella uutisia, eihän se sinulletkaan varmasti ollut niin pieni pala purtavaksi, ja puhu ihan suoraan vaikka että miltä sinusta tuntuu?
Ansaitset kyllä lämpimän halin ja lohduttavia sanoja!
Oikeesti maailman jättimäisin ja isoin lohdutushali ikinä! Sä pärjäät kyllä ja kyllä kaikki järjestyy!
Muistele myös mitä kivaa on käynyt, ei kukaan elä pelkkien sairaustodistusten ja masennuslääkepurkkien ympärillä vaikka se siltä tuntuisikin!
Puhu vielä avoimesti aikuisille kuten perheellesi ja vaikka koulupsykologille ettet jää henkisenkään kipusi takia yksin!
Tsemppiä!!
Mun on nyt pakko tulla kertoon hyvät uutiset… Menin jatkotesteihin, ja tuloksena ei ollutkaan kys. sairauden diagnoosi, vaan kerrottiin että poden hyvin paljon STRESSIÄ!
Olen niin onnellinen, etten joutunutkaan saamaan uutta diagnoosia muiden perään. Se helpotti huomattavasti oloa. Edelleen stressaan mutta osaan käsittää sen olevan stressiä, ei pysyvää sairautta. Kaikki ajatukseni ja oireeni siis viittasivat stressin vakavimpaan muotoon!
Kuvittelin aina että stressi on helppo tunnistaa ja että kun sitä potee, tietää potevansa sitä. Tätä en kuitenkaan koskaan ollut tajunnut, ja siksi päästin itseni tähän kuntoon. Eli tämä oli multa täysin näkymätön stressi. Lisäksi tämä stressi oli yksi oravanpyörä: Stressasin stressistä, jonka jälkeen stressasin stressin stressaamisesta.
Ehkä asiat alkavat sujumaan nyt, kun ensinnäkin lisäsin vähän unilääkkeiden määrää ja saan pari muuta avustusta, kuten korvatulpat tiettyjen äänien poissulkemiseksi. Olen kyllä tyytyväinen ja onnellinen.
Muita sairauksiani tämä ei poista, mutta onneksi ei ole tämä nyt kuitenkaan puhkeamassa.
Hei oikeesti ihana kuulla! Oon ilonen sun puolestas ja kuten sanoit, vaikkei se poista muita sairauksia niin aina yksikin ilonen tapahtuma värittää arkea ja tekee synkistäkin hetkistä valoisempia!
Tsemppiä ja siunausta sulle edelleen! Tää viesti teki mut kyllä tosi iloseksi vaikkei liity muhun mitenkään, mutta aina on ihanaa jos jollakin menee hyvin ja rukoukset auttoi!
Tsemppiä jatkoon!