En tiedä mitä tehdä. Sinällään tuntuu ettei pitäis edes kirjoittaa tätä, kun kaikilla muillakin menee asiat ihan päin helvettiä ja tuntuu että valitan vaan liikaa. Mutta kuitenkin, mulla on todettu vakava masennus ja mun hoito lopetettiin pari viikkoa sitten ja unilääkkeetkin loppuu pian. Syy hoidon lopettamiseen on se, etten osaa puhua ongelmistani. Psykologilla kävin aina koulupäivän aikana, jolloin kaikki oli aina hyvin. Jos satuin muistamaan jonkin ongelman niin en nostanut sitä esille, sillä tiesin hoitosuhteen päättyvän samalla kuin peruskoulukin.
Tällä hetkellä en vain kestä. Olen lohtusyöppö, joten syön vähän koko ajan mutta kun ei kuitenkaan ole varsinaista ruokahalua niin syömisestä tulee vain huonompi olo sekä fyysisesti kuin psyykkisestikin. Kotoa ei jostain syystä vain sympatiaa heru, käytöstäni pidetään vain ärsyttävänä ja lapsellisena.
En kestä olla kotona, kun mulle ollaan jatkuvasti tuputtamassa töitä joita en jaksaisi tehdä, kun haluaisin vain kuolla. Olen yrittänyt puhua siitä, mutta ketään ei vaan kiinnosta.
Tunnen oloni ulkopuoliseksi myös kavereideni seurassa ja olen varma, että he kaikki vihaavat mua vaikka periaatteessa mulla ei ole mitään syytä uskoa niin.
Mitä mun pitäisi tehdä? Luin jostain nettisivulta että tämmöisessä tilanteessa kannattaisi mennä terveyskeskukseen, mutta asun siitä niin kaukana ja perheeltä ei tosiaan sitä sympatiaa heru, enkä haluaisi häiritä perhettäni niin tarpeettomalla asialla. En tahtoisi tehdä itsemurhaa, mutta se tuntuu ennemminkin palvelukselta kaikille, etten olisi jatkuvasti pelkästään vaivaksi.
Hei,
teit oikein kirjoittaessasi tänne. Se, että mietit omaa vointiasi ja haluat apua, on kullanarvoisen tärkeää ja myös ensimmäinen askel kohti parempaa oloa. Sinun asiasi ja se, mitä sinulle kuuluu, on tärkeää eikä sitä pidä vertailla muihin ihmisiin tai heidän hätäänsä. Sinä ansaitset saada apua ja tukea aivan, kuten kuka tahansa muukin.
Et varmasti ole ainut nuori tai aikuinenkaan, kenen ei ole helppoa puhua itselle vaikeista asioista. Usein sitä jutteluapua kaipaisi juuri silloin, kun paha olo iskee ja se ei välttämättä ole keskellä päivää koulussa. Yksi keino olisi pahan olon iskiessä kirjoittaa ylös mieltä painava tai ahdistava juttu ja ottaa esim. viikon aikana kertyneet kirjatut huolet/asiat mukaan tapaamiseen. Tällöin ammattilainen saisi konkreettisesti tietää, mitä kaikkea pahaan oloon liittyy ja osaisi ehkä auttaa paremmin. Tai ainakin pääsisi selville siitä, mitä nuori sisimmässään ajattelee.
Oliko koulun psykologi ainut hoitotaho, joka sinulla oli? Vakavan masennuksen diagnoosi kuulostaa huolestuttavalta ja siltä, että tarvitsisit enemmän tukea. Jos lääkitys on auttanut sinua, niin aivan varmasti saisit reseptin uusittua lääkärillä.
Tosi kurja kuulla, että koet perheesi suhtautuvan välinpitämättömästi masennukseesi. Voisiko myös olla, että hekään eivät ihan tarkkaan ymmärrä, miten paha olo sinulla on? Hienoa, että olet yrittänyt puhua heille, mutta mitä jos yrittäisit vielä uudelleen tai kirjoittaisit vanhemmillesi kirjeen, jossa kerrot asioista ja ajatuksistasi samalla tavalla, kuin tännekin? Voisit samalla pyytää heiltä kyytiä päästä terveysasemalle. Sinun kannattaisi ehdottomasti varata aika terveyskeskuslääkärille. Tai jos sinulla on joku lääkäri, jota olet tavannut jo aiemmin, niin olisiko mahdollisuutta päästä samalle lääkärille? Jos perheesi ei suostuisi auttamaan sinua pääsemään lääkärin vastaanotolle, niin onko ketään muuta läheistä, joka voisi sinua asiassa auttaa? Se on sinun terveytesi kannalta tärkeää eikä sitä tulisi sinulta evätä, joten toivon perheesi auttavan sinua.
Voisiko se tunne, että kaverisi vihaisivat sinua, liittyä enemmänkin masennukseen eikä todellisuuteen? Tarkoitan sitä, että masentunut mieli saattaa vääristää asioita ja luoda kokemuksen siitä, että itse olisi niin huono, ettei kukaan voi tykätä tai välittää. Mutta se ei ole totta. Olet arvokas ja tykättävä omana itsenäsi eikä masennukseen sairastuminen ole millään tavalla sinun syytäsi. Tarvitset nyt vain apua ja tukea selvitäksesi vaikeasta elämänjaksosta. Tulee myös aika ja jakso, joka on valoisampi ja jolloin voit paremmin. Silloin kiität itseäsi siitä, että jaksoit pyytää, hakea ja vastaanottaa apua.
Puhu perheellesi pikimmiten ja pyydä heitä varaamaan aika terveyskeskuslääkärille! Voit varata ajan myös itse. Älä luovuta ja muista, että täällä(kin) sinusta välitetään!