Miten toimia ristiriitaisessa tilanteessa?

Olen siis ammattikoulun toisen lukuvuoden opiskelija (liiketoiminta). Olen 17v nais henkilö ja omaan kaksi kaveria. E:n (nais puolinen henkilö, 17v) joka on luokkakaverini ja vanha tuttu, sekä Eetu (nimi keksitty, 17v) johon tutustuin hieman yli vuosi sitten netin kautta. En siis omaa kauhean suurta kaveri piiriä, mutta koen tulevani hyvin toimeen muiden kanssa.

Viime joulukuussa Eetu kerto mulle, että hänellä oli tunteita mua kohtaan. Noh, mä suostuin koittaan suhdetta koska tää Eetu on ihan mukava poika ja aattelin et se vois olla ihan kivaa. Tätä ennen oltiin siis vain ja ainoastaan kavereita. Huom! Mulla ei ole ollenkaan romanttisia tunteita Eetua kohtaan. En löydä Eetua ulkonäöllisesti viehättävänä, mutta persoona voittaa sen. Tykkään jutella hänen kanssaan aika paljon kaikesta.

Viel vähän siis sanon itsestäni. Mun vanhempien suhde on ollu aina huono ja riitelyä on aina. Heidän suhde ja mun perhe-elämä on vahvasti vaikuttanu siihen miks mä ees suostuin oleen Eetun kanssa suhteessa, koska mulle on kertyny enemmän kuin vaan tarpeeks ongelmia. Näihin kuuluu esim. se tunne, et haluan ns ”olla suhteessa nyt kun on mahdollisuus”.

Oon kauan aikaa jo halunnu alkaa seurustelemaan, mutta koska oon aina ollu porukan ”outo” tyyppi, niin se ei oo koskaa tapahtunu. Joko mulla ei oo ollu tunteita jotakin henkilöä kohtaan (joka ei oo kiinnostunu musta) tai kukaan ei ole virallisesti sanonut olleensa ihastunu minuun. Muutama poika ehkä on ollut kiinnostunut, mutta heitä en yhtään ala viihdyttämään ajatuksellaan. En syytä tästä ketään, koska mieluitenha suhteessa ollaan tunteiden takia.
Oon pitkään myös haaveillu siitä, että voi kutsua jotakuta rakkaaks tai vaan viettää aikaa yhessä. En ole myöskään halannut ketään perheen ulkopuolista n. 5v aikana mikä taas on jättäny mut kosketuksen janoiseksi. (Tähän taas liittyy oikeen toxista kamaa, jota en jaksais jakaa).

Noh. Itse ongelmaan.

Oon nyt tutustunut yhen kauppiaan poikaan, koska itse Rouvalle tuli hätätilanne. Tämä poika, N, on siis hänen edustajanaan. Tulen hänen kanssaan hyvin toimeen ja juttelemme työssäoppipaikkani takia (Kauppias harjoittaa siellä myyntiä). N opiskelee ja työskentelee eri alalla kuin minä. Olen tavannut hänet jo vuosi sitten, tosin emme tutustuneet juuri lainkaan.

N on suurinpiirtein minun ikäiseni, oikein mukava ja hassu poika. Hänellä on tarttuva hymy, hän on viihdyttävä tavalla, jolla muukalaisetkin nauttivat hänen seurastaan ja hän on vähintään ystävällinen. Hänellä on hieman kiharat, vaaleahkot hiukset ja hän ei ole kovinkaan pitkä verrattuna esim. Eetuun.

Olen myönnettävästi viettänyt liikaa aikaa tämän pojan tiskillä, koska suorastaan nautin hänen seurastaan. Työssäoppiini kuuluu hänen tauottaminen, joten myyn myös heidän tuotteitaan. Tykkään myydä heille, koska heidän tuotteet on oikein mahdottoman ihania! Eräs Hannu, n.67v vanhempi herrasmies aina vitsailee ja kutsuu N:ää oiken ”naistenmieheksi”, mikä minusta on ihan sopiva titteli. N nimittäin tuntee minun ”kolleegan” ja olemme molemmat viettäneet paljon aikaa hänen kanssaan.

Myönnän, että olen ehkä ihastunut N:ään. Edes ajatukseen hänestä.

Harmillisesti tiedostan, että mitään ei varmaankaan tule tapahtumaan välillämme, mutta haluan edes ”nauttia” näistä viimeisistä päivistä, joina hän tuuraa Rouvaa. Oloni on hyvin haikea, koska tiedän että en varmaan tule tapaamaan häntä enää samoissa merkeissä tai muutenkaan.

Keskustelumme on pysynyt suurilta osin vitsailuna ja on liittynyt työpaikkaamme. En halua tyrkyttää itseäni hänelle missään nimessä, koska pessimistinä oletan jo että mitään ei tapahtuisi. Harvoin olen tavannut ihmistä jonka kanssa haluaisin vain jutella mistä vaan työpaikalla, vaikka kyllä koen samoin Eetun kanssa.

N on ollut hyvin hymyilevällä tuulella ”ensitapaamisestamme” saakka. Monet eivät hymyile mulle ja hänen hymyily mua kohtaan saa mut iloiseksi.

Tänään hän oli jotenkin masentuneempi kuin aiemmin. Rouva oli pyörinyt siinä lähestyvillä, mutta lähti etuajassa jatkamaan tuotteiden valmistusta pajalle.

N istui masentuneen olosena jakkaralla ja mä seisoin siinä vieressä. Saatoin tyyliin tervehtiä asiakasta ja kysyä et ”Oisko mitään tiettyä mielessä?” mutta sitten N otti tilanteen haltuun. Mua tää ei haittaa ollenkaan! Hyvä että hän on oppinut hyvän ja toimivan asiakaspalvelun salat!
Myynnin jälkeen N taas vaan istahti uudelleen ja ”murjotti”. Mua pelotti et olin siinä vaan haitaks ja vaivaamassa häntä ja halusin pahotella siitä. Oli aika hiljasta.

N näytti ja kuulosti aika surulliselta kun hän katso nopeesti minuun ja sit katto takas lattiaan ku hän sano että ”Oon täällä vielä lauantaihin. Sitten kaveri tulee myymään.” En uskaltanu paljastaa kuinka haikee mun olo oli, joten vitsailin ”Sähä saat sitte vähä vaihteluu” tai jotai sillee. Halusin vaa piristää hänen oloaan.
Musta tuntuu että N:lle on tullu jotenki haikee olo koska hän on siellä töissä vaan sen 3pv. Mua surettaa, koska mä oon jo kiintyny häneen.
En tiedä yhtään että voisiko hän olla haikee sen takia, koska sitten me ei enää nähdä, mutta en varmaan aio kysyäkkään. Se kysyminen pelottaa, koska en uskalla. Mua pelottaa että oon vaa ymmärtäny kaiken väärin ja en halua hänelle mitään huonoo oloo minun takiani.

Me siinä oltii aik hiljaa ja huomasin et ain välil N katto muhun sillee suuril silmil, vähä viattomast, ja sit totes jotai. Sit vastailin ja hymyilin takas. Tuli aika sulkee koppi ja halusin viivästellä et olisin auttanu häntä.

Me sitte otettii vähitellen tavarat tiskiltä. Oltii hiljaksee. Mä halusin pahotella mun olemista. Sit N totes et paras laittaa mun vuoks ny kiinni. Mä hymyilin ja me nostettii tiski sisää. En meinannu saada sitä nostettuu irti, koska tiellä oli pöytä ja se oli tiukassa ni N autto ulkopuolelta.

Mä otin luukkuhomman. Vitsailin siitä et just yletän kahvaan, mistä vedetää myynti kopin luukku alas. No N sit virnuili. N virnuilee kivasti. Sen silmät syttyy ku se virnuaa.

No mä sit vedin sitä luukkuu alemman, otin reunasta kiinni ja kokopainolla sain 40cm alemmas. Nit koitin aika voimilla painaa sisälle sitä ovee, koska hydrauliikka otti vastaa. N laitto säppiin. Toistettiin toisen luukun kanssa. Menin siihen ovelle ja odotin kunnes N oli saanu kamat mukaansa. Tarvikkeita pitää pestä kotona eikä voi jättää sinne.

Me suljettiin ovi ja lähettii yhes kävelee samaan suuntaa, kohti parkkista. Mä hakisin viel kamat konttorista.

Ku me alettii erkanee, ni me viel huikattii useeseen otteeseen moikat. Mä halusin viel pahotella ni koitin hymyillä ja kuulostaa ees positiiviselta ja huudahdin kohtuu hiljasest et ”Anteeks jos oon (ollu) vaivaks!”

N näytti sillo jo ilosemmalta ja oli vähä hämmentyny. Hän sanoi jotain että ”Et sää oo koskaa vaivaks.” ja mulle tuli oikee kiva (ja toisaalta kohtuu surullinen) olo. Sit me sanottii viel yhet moikat ja mentii eri reittejä.

Jos olis mahdollisuus olla läheisempi N:n kanssa, niin tekisin niin heti. Tää saattaa olla eka kerta että ihastun johon kuhu ja se toinen henkilö ehkä edes välittäis takas.

Eetu tietää, että mulla on ihastus täällä mun kotikaupungissa ja ymmärtää tilanteen. Etäsuhteet on vaikeita, eikä meidän suunnitelmat tapaamisen suhteen oo toiminu. Me ei olla erottu tai mitään, mutta sovittiin että katotaan tilannetta myöhemmin. En kertonu että kyseessä on N.

En pysty lopettaan haaveilua N:ästä. Sydän tykyttää kun aattelen sitä ja tulee oikee mukava fiilis.

Mua silti pelottaa, koska kirjaimellisesti päiväkodista asti mua on syrjitty ja kiusattu. En oo ”normaali”. Mä tiedostan että mä en oo maailman parhain ihminen mun lapsuuden takia ja ny mua pelottaa tää kaikki. Tavallaa.

Haluisin vaa jutella N:n kanssa päivät pitkät ja polttaa sen hymy, nauru ja hänet tyylii jonnekkin muistiin. Mua pelottaa et tää menee joko huonosti tai huonosti. Musta tuntuu että joudun taas tyytymään pettymykseen ja sydänsuruun niinku aina.