Moi, mulla on aina ollut epäselvä suhde iskään. Se ei ole paljoa kotona eikä tiedä juuri mitään mitä elämässäni tapahtuu. Sitten se myös suuttuu tosi helposti pienistäkin asioista jolloin se huutaa, kiroilee, paukuttaa ovia, juoksentelee talossa ja jahtaa meitä ja uhkaa käydä käsiksi vaikkei ole koskaan niin tehnyt. Silti tämä on todella pelottavaa.
Kun tulin vähän vanhemmaksi iskä alkoi myös käyttäytyä todella epämiellyttävästi mua kohtaan, en tahdo kertoa yksityiskohtia [Osa tekstistä poistettu]. Tämä järkytti minua kaikista eniten enkä ole tästä asiasta toipunut, on tapahtunut monta eri asiaa liittyen tähän pulmaan [Osa tekstistä poistettu] mitään niin vakava ei ole sattunut joten täten en tunne että minulla on oikeus olla niin sortunut asiasta. Iskä myös juo useita päiviä viikossa alkoholia mutta vihamielisyys tms ei pahene sen takia. En vain tiedä mitä ajatella enkä jaksa enää teeskennellä että kaikki on hyvin. Olisin todella kiitollinen jos joku jaksaisi vastata tähän sekavaan tilanteeseeni.
Hei,
Kiitos viestistäsi! Tilanteesi kuulostaa todella raskaalta ja vaikealta!
Kuvailet isäsi käytöstä ja ymmärrän hyvin, miksi se pelottaa. Kerroit myös, että isäsi juo useina päivinä viikossa. Vaikka hän ei toteuttaisikaan uhkailujaan käydä käsiksi, niin jo pelkkä uhkailu on vakava asia. Uhkailu on henkistä väkivaltaa.
Kerroit myös siitä, kuinka isäsi on alkanut käyttäytyä epämiellyttävästi sinua kohtaan, mutta et tunne, että sinulla olisi oikeus olla sortunut asiasta. Sinulla on ehdottomasti oikeus tunteisiisi! Isäsi käytös on ollut todella väärin, eikä hän missään nimessä saisi käyttäytyä sinua kohtaan noin.
Minulla herää kertomasi perusteella iso huoli tilanteestasi. Sinulla on oikeus kokea olosi turvalliseksi kotonasi. Isäsi ei saisi käyttäytyä noin sinua kohtaan ja jonkun tulisi tähän puuttua, jotta sinun olisi parempi olla. Voisitko ajatella kertovasi tilanteestasi jollekin luotettavalle aikuiselle? Tällainen aikuinen voi olla esimerkiksi joku sukulainen tai esimerkiksi koulussa kuraattori.
Oman paikkakuntasi lastensuojelusta voit saada apua myös. Jos kerrot tästä tilanteesta jollekin luotettavalle aikuiselle, niin hän voi puolestasi olla sinne yhteydessä. Täältä voit lukea lisää tästä aiheesta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/apua-lastensuojelusta/
Jos haluat anonyymisti keskustella tilanteestasi, niin meillä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (suomeksi 116 111 eller på svenska 0800 96 116) sekä chat ja nettikirjepalvelu: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/ Näissä palveluissa voit keskustella ihan mistä aiheesta tahansa.
Paljon voimia! Älä jää yksin tilanteesi kanssa!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä