Aina kun tämä aihe tulee mieleen tai siitä joku puhuu, mua alkaa ahdistaa ja itkettää iha h******ti, tulee sellane paniikkikohtaus. Mä en vaa voi hyväksyä, että mä kuolisin tai mun läheinen. Tai oikeestaan mua ei ahista se, että mä kuolen, vaa se että mun läheinen ja että mitä sille tapahtuu sen kuoleman jälkeen. Mua ahistaa kuolemassa eniten se, mitä keholle tapahtuu sen jälkeen. Se kaunis/komea ihminen makaa arkussa maan alla, ja se alkaa mätänemään ja näyttämään todella rumalta ja haisemaan tosi pahalle. Tää ajatus inhottaa ja järkyttää mua iha hemmetisti. Mua ahistaa se, että kaikille ihmisille ja lemmikeille tää joskus tapahtuu, myös niille kaikkein kauneimmille. Ja neki alkaa sit kuoleman jälkeen mätänemään ja näyttää tosi pahalle, en kestä! Oikeesti, tää ahistaa mua iha liikaa ja on vaikee elää tän takii! Voitteko yrittää auttaa mua?
Hei Pöö-koira,
Kiitos viestistäsi. Asia, josta kirjoitit, on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan myös ”Päivystäjä mukana keskustelussa” -keskustelualueelle. Lasten ja nuorten puhelimen vapaaehtoiset päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan julkaista ajoittain hitaammin kuin muilla keskustelualueilla.
Jos haluat, voit myös olla yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111) tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/.
Lämpimin terveisin,
MLL Nuortennetin ylläpito
Ja älkää sit sanoko et en muka tietäis mille kuollut ruumis näyttää/haisee, mä oon kyl nähny ja se vaikuttaa vieläki mun elämään. Varsinki ku se oli jo [Osa tekstistä poistettu.] :(
Oikeesti vastatkaa! Mulla on rankkaa muutenki (kaveri joutu menee mielisairaalaan) ja nyt viel tää juttu ahdistaa!
Minuakin pelottaa välillä kuolema.
Yksi hyvä ajatus tähän on se että ei se voi niin pahalta tuntua kun ei tuntunut silloinkaan kun et ollut syntynyt.
Moi!
Kuolemanpelko jollain tasolla on osa elämää. Ei, sen ei pitäisi olla niin iso osa elämää että ahdistukselta ei pysty olemaan.
Toisaalta, yksi asia mistä niin uskovaiset kuin ateistitkin ovat samaa mieltä on se ettei kuollut ole enää paikalla tietämässä mitä sille jälkeen jäävälle ruumiille tapahtuu. Omaa kuolemaa kukaan ei tavallaan pääse kokemaan.
Läheisten kuolemat taas ovat vaikea ja surullinen asia ihan kenelle tahansa. Niistä kannattaa ajan kanssa puhua itselle läheisten kanssa koska kenelläkään ei ole helppoa tapaa olla surematta. Silti, minä ainakin toivon että omat läheiset tietävät että haluan heidän jatkavan hyvää ja iloista elämää. Ihan kuten haluan nyt eläessäni, sekään ei muutu miksikään.
