Mua ollaan kiusattu koulussa kohta 8 vuotta ja vanhemmat ei auta.

Oon kohta 14, mut kun alotin ekan luokan, mua alettiin kiusaamaan. Ekalla se oli lähinnä sosiaalista kiusaamista (Ei otettu leikkeihin mukaan ja sanoivat olevansa iloisia etten ollut mukana.) koska olin todella erilainen. Tokalla tää muuttu, yhest mun luokan pojasta ja musta tuli tosi läheisiä, ja sit yhtenä päivänä, ilman varoitusta, väittää ettei olla ikinä tunnettu, tönäs jos lähestyin ja sitten lähinnä jatkoi sanojen voimalla. Nää sanat sai tokaluokkalaisen minän itkemään ja sitten se vaan pilkkas mua ja kutsu itkupilliks. Se sit lopetti kun kolmas luokka alko mut yks poika alotti taas, eikä oo lopettanu vieläkään. Sekin oli vaan kaikkea sanallista ”Oot ruma, maailma olis parempi paikka jos kuolisit.” Yms. En ikinä kertonut tästä kenellekkään, koska pelkäsin isäni tai äitini reagoivan samalla tavalla kun pojat, mutta lopulta kerroin isälleni. Isä vaan sano et ”14v ei enää itke, opetti sulle jotain. Se mitä ne ei sulle opettanu on se et toi oli todella pientä. On oma vikas kun aloit itkemään.” No, ei ehkä noin mutta vähän samantyyppistä. Kerron äidille, äiti reagoi paljon positiivisemmin mutta sitten ope ei tee mitään koska se on ”pikkujuttu.” Oon huomannu että tällänen ”pikkukiusaaminen” lapsuudesta voi vaikuttaa ihmiseen todella paljon. Kiusaamisen takia pelkään itkeä, olin missä tahansa, vihaan itseäni, ajattelen että olen ruma, tunnen itseni yksinäiseksi. Tunnen myös et on tosi säälittävää kirjottaa tästä koska tää oli ”Pikkujuttu” josta pitäis päästä jo yli. Mut en tiiä yhtään mitä tehdä