Oon nyt jo lukiossa oleva tyttö. Minua kiusattiin 3 luokalla kunnes vaihdoin koulua. Asiat alkoi mennä sitten paremmin, mutta en oo ollu koskaan mikään suosittu ihminen ja minulla on ollut ja on edelleen ystäviä. No, yläasteella liityin yhteen harrastusporukkaan, ja siellä tuntui että ympärillä on vihdoin ihmisiä, jotka hyväksyy sellaisena kun on. Ja meillä oli mahtava yhteishenki. Mutta siinä sitten kävi niin että menin ihastumaan yhteen poikaan siellä. En oo varsinaisesti ennen tuota ollut kunnolla ihastunut, joten kerroin siitä ihastukselleni. Sen jälkeen asiat alko mennä päin puuta. Tän kesän aikana en oo ehtiny olla kauheasti yhteydessä muihin, mutta luulin että kaikki ois ennallaan ku taas tää harrastus alko. Mut eipä ollu. Oon yhtäkkiä joidenkin tuntemattomien tyyppien keskellä, ihan kun en ois ikinä ollu siellä ja oisin joku ”uusi” jäsen. Kaikilla on jotain ”inside”-juttuja joita ei voi kertoa mulle, ja kun muut menee esim. kylälle nii mua ei ees kutsuta, saan vaan kuulla yhtäkkiä joltakin että nyt oltais menossa ja kun toi tulee noin äkkiä nii tietenkään en pääse (asun vähän kauempana) ja sitte jos kysyn et käykö joku toinen päivä nii mua ei ees kuunnella ja hyvin ne näyttää pärjäävän ilman mua, ihan kun en ois ikinä ollu mukana. Tuntuu hirveen petetyltä. Oon kyllästynyt tällaiseen koska mulle on jo kerran käynyt niin että kaverit joita luulin mun kavereiks ei oikeesti ees halunnu olla mun kans ja alko kiusaan mua. Pelkään että nyt käy samoin. Jotenki vaan tuntuu että oon porukassa aina se jota ei oikeesti ees kaivata ja sitte on muilla heti parempi fiilis ku en oo paikalla… Tää on nyt aika pitkä, mut toivon et joku jaksais keskustella mun kans tästä koska en vaan osaa puhua siitä mun ystäville ja perheelle enkä tiiä mitä mun kannattais tehä…
Tiiän ton tunteen!!!
Omassa harrastuksessani on lisäkseni 6 tyttöä ( siinä mun ryhmässä ) itse liityin ryhmään vuoden muiden jälkeen.. Siitä liittymisestä on nyt vuosi aikaa ja silti tuntuu siltä et jään kaikesta ulkopuilelle. Aluksihan se oli ihan ymmärrettävää, mut sitku tajus et ei ne asiat täst mihinkää muutu nii tuli iha sellane fiilis ettei kaivata.
Kaikkein kovin kolaus oli ku kaikki kuus suunnittelivat porukalla, että mitä ne söis sen yhen niistä synttäreillä…… jja sitten mä vaa tyylii kidun siinä vieressä eikä kukaan huomaa tai ketään kiinnosta. Ja ku lähden ja yritän mahd. iloisesti huudahtaa heippa tai moimoi nii hyvä jos ees yks niistä huutaa takass… :(
Joskus tapahtuu tällasta ja sillo tietää, ettei se porukka ehkä ookkaa kaikkein paras. Aina saa etsiä. Ikäväähän se on mutta elämä on.
Olen kuitenkin aika varma, että noin ihanalla luonteella löydät jatkossa niin niitä aitoja kavereita kuin myös ihanan poikaystävänkin! :D
joten ei muuta ku tsemppiä elämään!!! :P
Tiiän tunteen:( mustaki on välil tuntunu et kukaan ei haluu mua ja se ei haittaa mitään vaikka en pääse mukaan esim. kaupungille. Menetin mun parhaan kaverinki ku se oli sen muitten kavereitten kaa ja ne muut ei halunnu mua:( ja musta välil ennen tuntu et oon tosi yksinäinen eikä mulla oo yhtään kamui, mutta ku me muutettiin eri kaupunkiin ja mun kamut sai tietää nii sit ne oliki mun kamui eikä halunnu et muutan. Mutta yritä ehtii uusia kamuja äläkä mee sellasten porukoitten kaa jokka sua kiusaa…
Mäkin voin sanoa tietäväni tunteen. Oon kolmosvuoden kaksoistutkintolainen, ja vähän luovempi ja itsenäisempi tapaus, jotenka useimmiten oon ollu monessa paikassa ”se erilainen”. Asiaa ei ole yhtään auttanut se, että olen perusluonteeltani tosi arka.
Mä suosittelisin, et etsiytyisit vaan johonkin porukkaan, katso esim. koulussa joku yksinäinen tyyppi ja mee sen kaa juttelemaan. Mä uskon et se ilahtuu kovasti, kun joku tahtoo olla sen kanssa (huom. olen itse usein ollut juuri tuo yksinäinen:)). Yritä myös puhua jollekulle luotettavalle ja mukavalle henkilölle asiasta, sillä itse olen huomannut sen oikeesti auttavan tosi paljon. Aluks voi tuntua, et voi nolous, ei täst tuu mitään! Loppujen lopuksi olo on kuitenkin paljon parempi. Itsekään en oo oppinu puhumaan ku vasta ehkä vuoden sisällä, mutta en oo katunu sitä.
Rutkasti tsemppiä, ja muista, et ainakin täällä on henkilöitä jotka oikeesti välittää sustakin!
joo, täällä tosiaankin on ihmisiä jotka haluaa välittää susta (=! minullakin oli harrastus jossa musta puhuttiin selän takana pahaa( siis yks joukkueen ”johtajatyyppi” puhu)ja koska se oli sen joukkueen paras ja suosituin ja minä sen joukkueen yksinäisin, ne tietty kuunteli ja kannatti sitä ja se johtajatyyppi sai omat kaverinsaki suttuu sille kun se vaan haukku muita ja huuteli pelissä. silti oli aina sen ympärillä tietty piiri joka sitä totteli. jopa valmentaja lelli sitä. nyt kun en oo harrastanu sitä pitkään aikaan olen vain pelännyt että se päättää kertoa jonkun mun nolon mokan eteenpäin… mutta aion unohtaa sen tyypin ja nauraa menneelle. tässäpä oli mun käsitys huonosta pelihengestä. tsemppiä sulle!