Siirry sisältöön

Mun isä irtisanoutui töistään ja mua huolestuttaa

Ihan perus:)

Moi. Mua huolettaa mun isä. Meillä on ollu jo pitkään tiukkaa rahasta ja nyt se irtisanoutu sen työpaikasta ja suunnittelee omaa yritystä. Mä tiedän että se ottaa tosi ison riskin ja mua pelottaa mitä nyt käy. Se ala jolla se aikoo alottaa toiminnan on sellanen että sille alalle on tosi vaikee löytää työntekijöitä ja no mua vaan pelottaa. Tai en tiedä onko pelottaa oikea sana ennemminkin oon huolestunut.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Moikka!

Hyvä, kun laitoit viestiä! Ikävä kuulla, että sinulla on huolta isästäsi ja taloudellisesta tilanteestanne. Vaikka lasten ei tarvitsisikaan kantaa huolta perheen raha-asioista, niin ymmärrettävästi tilanne vaikuttaa sinuunkin ja voi nostattaa huolen.

Kuulostaa siltä, että isäsi on ottanut rohkean askeleen, kun on irtisanoutunut työpaikastaan ja suunnittelee oman yrityksen perustamista. Parhaimmillaan oman yrityksen perustaminen voi olla isällesi ja koko perheellenne tosi hieno juttu. Ymmärrän kuitenkin, että siihen liittyy myös epävarmuuksia ja riskejä. Silloin voi pelottaa ja huolestuttaa. Tiukka taloudellinen tilanne varmasti kuormittaa, mutta onneksi tiukkoihin tilanteisiin on aina mahdollista saada myös tukea esimerkiksi sosiaalipalveluilta. Uskon, että isäsi mahdollisesti osaa hakea tukea, jos tulee tiukka paikka.

Huolta ja pelkoa voi olla vaikea pyyhkiä pois mielestä ja silloin onkin hyvä purkaa ajatuksiaan jonnekin, kuten teitkin nyt kirjoittamalla tänne. Haluaisin lisäksi kannustaa sinua puhumaan huolestasi myös jonkun oman läheisen aikuisen kanssa. Tuntuisiko sinusta, että voisit puhua tästä isäsi kanssa? Tai jonkun muun läheisen aikuisen kanssa?

Jos haluat jutella nimettömästi ja luottamuksellisesti aikuisen kanssa, niin myös meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) voi soittaa. Voit tulla juttelemaan myös chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Palveluissamme voit jutella ihan mistä tahansa, mitä sillä hetkellä on mielen päällä.

Toivottavasti asiat kääntyvät parhain päin!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Väsynyt💤💔

Meillä tuli just äsken ihan sama asia!!😲😲Mä en tiiä meidän aikaisemmasta raha tilanteesta,siitä ei oo sanottu Mulle mitään mutta muuten mulla on Sama juttu just nyt kotona🫢Mullakin pelottaa. Tsemppiä❤️‍🩹

Vastaa aiheeseen: Mun isä irtisanoutui töistään ja mua huolestuttaa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top