Eli oon 2000-syntynyt aika tavallinen tyttö Suomesta. Tulin tänä syksynä uuteen kouluun seiskalle kyläkoulusta ja siitä asti kaikki on ollut ihan pilalla.
Mä oon aina tiennyt että oon ruma. Kuvailen tähän nyt mun ulkonäön.
Mulla on melkeen kainaloihin pitkät tavalliset ruskeet hiukset ja aika söpö otsatukka joka on hyvä puoli mun ulkonäössä. Mulla on ihan tummanruskeet silmät. Mun naama on aika pyöree ja varmaan ihan nätti jos ei ois finnejä. Mulla ei oo paljoa mahdollisuutta meikata äitin takia, vaikka ei ne finnit enää oo niin pahoja. En oo kovin laiha mut en kauheen läskikään mutta oon silti aika levee ja kurvikas. Käytän tavallisia siistejä vaatteita, farkkuja, huppareita, toppeja ja semmosia. Eli ei mitään kovin ihmeellistä.
Mun itsetunto kuitenkin on vaan ihan pohjalla. Musta tuntuu jatkuvasti siltä että en kelpaa. Mä tiedän, että oon koulussa se outo joka ei oo suosittu ja aika ällö. Oonkaiken lisäks tyhmä ja joka päivä on kauheeta mennä kouluun kun kaikki tuijottaa ja nolaan vaan itteni…
Kaikki muut tytöt on tosi persoonallisen kauniita, kivoja ja semmosia koviksia. Mä en vaan osaa olla niitten kanssa vaikka on kuitenkin pakko. Oon ihme säälittävä ja ällö. Ja ruma.
Joo anteeks toi. Mut siltä musta on tuntunu koko syksyn ja se varmasti näkyy ulospäin. Siks koulussa aina välillä joudun olemaan yksin ja kun ihmiset näkee että oon jääny yksin se vaan pahentaa tilannetta.
Mitä ihmettä mä voin enää tehdä. En mitään. Mun maine on joka tapauksessa pilalla. Haluisin vaan olla hauska ja normaali jolla on kavereita.
Sitten mulla on isosisko joka on mua vuoden vanhempi eli kasilla. Se on ihan kauheen ärsyttävä, se ei oo suosittu vaan semmonen ällö, hyi sen hiukset ja vaatteet… Sillä ei oo paljoo kavereita ja se on aika lihava ja sillä on paljon punasia finniarpia naamassa ja se esittää itsevarmaa mut ei mitää kovista. Koulussa mä häpeen sitä! Sen takia osaks mun itsetunto on niin paska. Mä en haluu olla samanlainen kuin se ja se ahdistaa kauheesti.
Ja sitten kun on koulussa esim. kirjat kotona tai avaimet hävinnyt nii se on jotai aivan saatanallista. mä en kestä, kotona vaan itken enkä saa mitään koskaan aikaseks. Yritän aina olla hyvä oppilas ja kiva mut kuitenki oon aina huono ja ällöttävä. En varmaan koskaan tuu saamaan mun ihastusta joka jossai vaihees tykkäs musta mut ei enää. Mun elämä on ihan oikeesti pilalla. En edes viikonloppuina osaa rentoutua koska stressaa niin paljon kaikki.
Kiitos jos jaksoitte lukee. Auttakaa!
Moi!
Ihan ensiksi halaan sua ajatuksissani. Ällöjä ja säälittäviä ihmisiä ei olekaan, vaikka siltä voi tuntuakin. Itsetunnon rakentaminen ei ole helppoa, mutta siinä voi onnistua.
Miksi olisit toisia rumempi tai säälittävämpi? Minulle tulee mieleen kaunis tyttö, kun kuuntelen kuvailuasi. Finnejä tulee itse kullekin ja tiedän itsekin tyttöjä, joilla niitä on eikä ne ole peitettyjä, mutta jotka ovat todella kauniita. Koviksen
esittäminen yleensä kertoo vain heikosta itsevarmuudesta – kun ei ole oikeasti varma, niin yrittää esittää sellaista, ettei kukaan huomaisi miten epävarma oikeasti on. Nykyajan laihuusihanteista ei kannata ottaa itselleen mallia. Terveellinen normaalipaino on paras tilanne.
Sinusta ei tule samanlaista kuin isosiskostasi, sillä
olet eri ihminen ja jokainen kulkee oman polkunsa. On aivan hyvin mahdollista, että sinua onnistaa ihastuksesi kanssa, tai jonkun muun pojan kanssa. Et missään nimessä ole huono etkä ällöttävä! Omilla uskomuksilla on tapana levitä ympäristöön. Jos itse pitää itseään huonona, saattavat toisetkin ryhtyä samaan. Kelpaat aivan varmasti omana itsenäsi, sinun täytyy ensin uskoa siihen itse. Et varmasti ole tyhmä, sillä jo tämä tekstisi osoittaa pitkälle vietyä ajattelua ja pohdintaa. Se sattuu varmasti, ettei ole koulussa suosittu, mutta on hyvä muistaa, että usein suosio on aika pinnallista eikä kestä kovin pitkään, kun ihmiset vähän kasvavat.
Kannattaa tutustua rohkeasti ihmisiin ja olla oma itsensä, se voi olla todella vaikeaa aluksi, mutta jokainen pieni askel siihen suuntaan on iso asia. Sä et todellakaan ole muita huonompi, vaan aivan yhtä persoonallinen, kaunis ja kiva kuin kuka tahansa – vieläpä omalla ainutlaatuisella tavalla. Todellinen ystävä kyllä näkee sen. Sä ansaitset hyvää ja sitä kohti kannattaa pyrkiä.
Tsemppiä! =)
Haluan kertoa sinulle että kun itse olin sinun iässäsi niin minusta tuntui aivan samalta. Ei kukaan voi olla täydellinen, en minäkään ollut. Minulla oli ylipainoa ja olin kiusattu. Se tuntuu pahalta mutta siitä selviää hengissä.
Kun ihastuin ensimmäistä kertaa asiat kääntyivät päälaelleen. Tuntui kuin olisin istunut kukkakedolla ja ollut maailman kaunein prinsessa. Ihastuin toisenkin kerran kunnes löysin oman prinssini. Olemme olleet nyt 12 vuotta yhdessä ja meillä on 2 pientä lasta.
Toivon sinulle voimia kiusaajia vastaan ja iloa opiskeluun! =)
Osaan kuvitella miltä susta tuntuu, koskaa oon kokenu ihan saman kun olin ylä-asteella. Mulla ei ollut yhtään kavereita, mua haukuttiin, kukaan ei halunnut olla mun kaveri.
Mut sanon tän, parempi yksin kun huonossa seurassa! Huomaan susta et oot tosi vahva koska pystyit kirjottamaan tänne sun elämäntilanteesta ja miltä susta tuntuu. Sain kavereita esim. aloittamalla uuden harrastuksen ja onneksi sain myös vaihtaa koulua, koska koulumenestykseni oli surkeimmillaan ja olisin muutenki jäänyt luokalle. Uudessa koulussa sain yhden ainoan kaverin, joka on tällä hetkellä paras ystäväni! Minulle kävi flaksi kun sain vaihtaa koulua, se oli varmaankin elämäni onnellisin päivä. Olin niin helpottunut, että pääsin kiusaajistani eroon ja sain aloittaa puhtaalta pöydältä!
Tajusin jossain vaiheessa, että koulun vaihtaminen ei auttanut. Luokkalaiseni alkoivat kiusaamaan minua ja kiusaaminen alkoi muuttua joka päivä entistä pahemmaksi. Lopulta minun piti tehdä rikosilmotus, koska kiusaaminen oli mennyt liian pitkälle. Nyt olen ammattikoulussa, olen saanut kavereita koulun ulkopuoleltakin. Minusta tuntuu, että minulle on jäänyt trauma kiusaamisesta enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä että trauma häviäisi. Välillä minua pelottaa, että täällä ammattikoulissakin minua alwttaisiin kiusat ja niin on tapahtunut. Yritän olla välittämättä, mutta en vain millään kykene. Olen yrittänyt sanoa vastaan kiusaajilleni, mutta he eivät ymmärrä minua. Mitä minun pitäisi tehdä? Menenkö kertomaan kuraattorille vai hoidanko asian yksin? Tuntuu kohta, että minussa on jotain vikaa, kiusaaminen aina jatkuu eikä edes koulun vaihtaminen auta siihen!
Kiitos tosi paljon teille kaikille jotka autoitte! :3 Kirjotin ton siis viikonloppuna ja nyt kaikki on jotenkin vaan mennyt paljon paremmin. Kun sain viikonloppuna mietittyä tätä asiaa ja kerättyä itsevarmuutta, kaikki meni koulussa paremmin enkä ollut yksin. Taidan sittenkin olla hyvä tyyppi meidän luokkalaisten mielestä :) Tää helpotti tosi paljon! <3
Kiitos tosi paljon teille kaikille jotka autoitte! :3 Kirjotin ton siis viikonloppuna ja nyt kaikki on jotenkin vaan mennyt paljon paremmin. Kun sain viikonloppuna mietittyä tätä asiaa ja kerättyä itsevarmuutta, kaikki meni koulussa paremmin enkä ollut yksin. Taidan sittenkin olla hyvä tyyppi meidän luokkalaisten mielestä :) Tää helpotti tosi paljon! <3