Muistan ku joskus iha pienen, en muista ees et millo mut kuitenki. Isä tuli hakemaan, ni en halunnu mennä sen luo ni piilouduin huoneeseen ja yritin pitää ovea kii. Se suuttu siit ja raivoissaa avas sen oven nii et mult lähti isovarpaast kynsi. Ja sitä en kyl muista mut mulle on kerrottu [osa tekstistä poistettu] Faija hakkas äitiiki, sit ne eros. En ees muista mitää silt ajalt et ne ois ollu joskus yhes, onneks… No me muutettii mutsille, mut se joutu mielisairaalaa, vaikkei se mun mielest kyl mikää hullu oo. No me muutettii ”sen ajaks” faijalle, mut ei se antanu meit enää takas mutsille. [osa tekstistä poistettu] Sitte se löys naisystävän, jonka kaa on naimisis nykyää. [osa tekstistä poistettu] Mutta onneks sisko sai kerrottua jollekki tyypille koulussa. SE päivä jolloin äiti sai kerättyä rohkeutensa (osaksi ku sillä oli vauva toisen miehan kaa, ni jos se vauvasta pystyy huolehtimaan ni meistäki.)ja tuli hakee meijät suoraa koulust, mut veli oli kaveril, ja sil oli känny kii. Ootettii mutkan päässä faijan taloo et veli tulis kotii, ennenky faija. Vihdoin se käveli sielt, rynnättii ulos autost ja huudettii et juokse äkkii, tuu! Sit me lähettii. Faija laitto meijän lasten puhelin kortit lukkoo. Tuli vaa mielee. Mut siit asti ollaa asuttu taas äidillä. Nykyää käydää siel joskus viikonloppuin, ei se hakkaa mut menettää pinnan tosi helposti. Ku on siel ni on tosi vaivaantunu ja kiree tunnelma, ei voi olla oma ittensä. Se uus isäpuoli oli kauhee, se jonka vauva on. Kerra ku tultiin kotii, ni se sano mulle moi, menin iha ihmeissään kertoo äidille et se sano mulle moi, niin ihmeellistä se oli. Asuttii sen kaa, pari vuot, en muista kuinka kaua. Sit muutettii pois ja äiti tutustu nykyseen isäpuoleen joka on iha kiva mut se ei oikein tajuu mistää mitää, se ei vaa voi ymmärtää. Se on eläny omassa pienessä maailmassaan eikä voi käsittää et kaikkien elämä ei oo yhtä juhlaa. Aina ne kinastelee, kaikesta pienestä pitää tehä suurta. Ollaa elämän aikana nyt muutettu aik mont kertaa, toi on ny mun viides koulu. aina ku oon kerenny saada kavereit ni ni sit pitää muuttaa iha randomii kouluun ja paikkaan taas, viel ku en oo mikää nopee tutustuja. No mut kuitenki oon ny ollu kaks vuot täs samas koulus, koht alkaa kolmas vuos ku meen kasille. ja siel on kivaa ja kavereit, eikä kiusata niiku edellisis. [osa tekstistä poistettu] En tiiä miten purkaisin tunteita, oon kirjottanu niitä paperille ja käyny juoksemassa, se kyllä auttaa myös. [osa tekstistä poistettu] Mul, ja veljel kai siskolki on ollu tik-oireita. Tuskin tiiätte mitä ne on mut tosi rasittavia ja häiritseviä. Tiedän, aika säälittävää et mä tällee ruinaa, muilla on paljon vakavempiaki kotioloja. Mulla on nyt kaikki kuitenki iha hyvi. Mut ihailen siskoa, se on kokenu paaaljon enemmän ku mä, silti seki on selviytyny :). Ja kaiken maailman terapioista, missä siskoki kävi ni niistä mitään hyötyä oo, iha pellejä kaikki. Potee vaa siel ja on nii tietävinää. Jep jep. Veliki on ollu tosi väkivaltanen ja ahdistunu koulus sillo, mut nyt silläki menee hyvin, eise oo mikää ongelma nuori tai mitää, kunnon poika. Kaverit on joskus dissannu niistä tik-oireista ku on kysyny et miks teen noin tai noin ni mitä mä niille muka sanon? Et mul on vai jotai vitu oireita ankeest lapsuudest, iha ku. Oon ny neljätoista, veli täyttää kuustoista, sisko yheksäntoista, asuu jo omas kämpäs, ja se ”vauva” eli pikku sisko on kuus. Hyvin meillä menee. Ja äiti on aina tehny kaikkensa meijän vuoks vaikkei se siltä ehkä vaikuttaiskaa ku tätä lukee, rakastan äitiä. Haluisin viel sanoo et FUTIS on auttanu mua mielettömästi, se on ollu mulle pakopaikka. Ja toivon että todella julkasette tän jossain tällä sivulla ainaski, vaikka onhan se niin pitkä että harva tuskin jaksaa lukea…
