Siirry sisältöön
ekaa kertaa muuttamassa

Eli, pääsen nyt siis ylioppilaaksi parin viikon kuluttua ja haluan kiperästi muuttaa kotoa toiselle paikkakunnalle missä aion opiskella n. 1-2 vuoden päästä.
Minulla tosin ei ole töitä vielä tai motivaatiota opiskella heti lukion jälkeen joten kysymykseni on siis tämä; pystynkö kuitenkin muuttamaan vaikka minulla ensisijaisesti ei ole töitä? Olen kyllä montakin hakemusta lähettänyt mutta en ole saanut vastauksia kaikista, ja niistä joista olen saanut en ole päässyt haastatteluun. Olen jo löytänyt montakin asuntoa jossa voisin realistisesti asua, mutta auttaako kela mitenkään tässä? Mitä tukia voin saada 18 vuotiaana työttömänä? Entä miten asunnon takuu maksetaan ilman mitään tuloja? Auttaako kelakin siinä?

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!
Paljon onnea ylioppilaaksi pääsemisen johdosta! Olisi varmasti kiva päästä itsenäistymään ja siirtyä tuohon uuteen elämänvaiheeseen mahdollisimman pian. Muuttaminen saattaa olla mahdollista, mutta ilman työpaikkaa tilanne voi kuitenkin osoittautua hankalaksi, koska vuokran lisäksi tulee ottaa huomioon myös monia muita kuluja.

Kerroit, ettet aio jatkaa opintoja heti lukion jälkeen, mutta oletko kuitenkin hakenut opiskelupaikkaa tänä keväänä? Alle 25-vuotiailla on nimittäin velvollisuus hakea ammatillisia valmiuksia antavaan koulutukseen, ja jos opiskelupaikkaa ei hae, saattaa se vaikeuttaa työttömyysetuuden saamista. Huolimatta siitä, oletko hakenut opiskelemaan vai et, kannattaa ilmoittautua TE-palveluiden kautta työttömäksi työnhakijaksi. Heillä on olemassa erityisesti nuorille suunnattuja palveluja, jotka voivat auttaa sinua työllistymään, jos ei työpaikkaa muuten löydy. Voit lukea alle 25-vuotiaan työttömyysetuihin liittyvistä asioista lisää täältä: https://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/jos_jaat_tyottomaksi/tyottomyysturva/alle_25vuotiaat/index.html.

Kelasta voi saada asumistukea, mutta tuki ei kata kaikkia vuokrakustannuksia. Jos työpaikkaa ei heti löydy, ja jos työttömyysetuuden saamiseen on esteitä, on mahdollista hakea myös toimeentulotukea. Kelasta on myös mahdollista saada avustusta vuokravakuuden maksamiseen, jos sinulla ei itselläsi ole varaa tai et pysty saamaan avustusta esimerkiksi vanhemmiltasi tai muilta läheisiltä. Kelan sivuilla lukee, että tukea vuokravakuuden maksamiseen kannattaa hakea heti kun olet saanut asuntotarjouksen. Asumiseen liittyvistä asioista voit lukea lisää täältä: https://www.kela.fi/asumisen-tuet.

Tsemppiä tähän uuteen elämänvaiheeseen ja onnea erityisesti työhakuun!

Mukavaa kesää toivotellen, MLL:n päivystäjä

Kotoa muuttaminen pois

Olen miettinyt kotoa pois muuttamista ja nyt askarruttaa mieltä, että mitä kaikkia tukia saan ja kuinka paljon saan tukirahaa per kuukausi?
Olen valmistunut ja minulla on ammatti, muttei töitä eli olen työttömänä.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!

Kiitos viestistäsi. Hienoa, että koet olevasi valmis asumaan omassa kodissasi. Se onkin jännittävä vaihe elämässä ja monista on mukavaa laittaa ensimmäistä ihan omaa kotia. Onnea myös ammattiin valmistumisen johdosta! Toivottavasti löydät piakkoin oman alasi töitä.

En osaa sanoa tarkkoja euromääriä liittyen tukiin, joten sinun on paras kääntyä Kelan ja sosiaalitoimen puoleen ja kysyä sieltä näistä asioista. Jos paikkakunnallasi (tai läheisellä isommalla paikkakunnalla) on Ohjaamo, niin sinne on koottu erilaisia nuorten palveluita ja myös sieltä saat neuvoja tilanteeseesi. Ja kuten aiemmassakin vastauksessa oli kerrottu, tärkeää on, että ilmoittaudut aivan ensimmäiseksi lähimpään te-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi, ellet ole sitä jo tehnyt.

Olen pahoillani, että en pysty kertomaan tämän tarkempia summia. Mutta parasta ja ajantasaista tietoa saat sieltä, josta tukia tulet hakemaankin eli Kelasta ja sosiaalitoimesta.

Tsemppiä muuttoon!

Terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Muuttoa kotoa ilman tuloja?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top