Heips! Mulla on nykyään tosi outotunne. Siis mulla on pieniä mielenterveys ongelmia yms, mutta tää on jotenkin erillaista, kuin ne tunteet. Yritän kokoajan todistaa asioita.
Oon yrittäny koko edelliskuukauden (ja nykyisen)Todistaa ”pahikset on oikeassa” tai ”Paholainen jumalaa parempi.”
Surffaan netissä, etin tietoa ja todisteteita Saatanan viattomuudesta. Luen raamatun kirjoja ja koetan etti todisteteita siitä, että hyvä on väärin ja tekopyhää.
Kaikki on vaan liian outoa. Kun mä nyt mietinkin. `Entä jos pyhä kolminaisuus onkin pyhä neliömaisuus?` Koska, jos paholainen olisi paha kai kaikki voima jumala olisi tuhonnut sen jo?
Ja eikös se ole Jumala joka muutenkin loi paholaisen? Eikös se ole Jumala, joka loi tämän ”viruksen” eli pahuuden päähämme.
Siis onko tolaisten ajattelu normaalia? Tunnillakin kun puhutaan ”Jeesus sitä ja Jumala tätä” niin tahon vaan lyödä opettajaa ja kaikkia, vaikka ne ei sano ees pitävänsä Jumalasta?
PLIIS HELPPII!!! ONKS TÄÄ VAAN NORMAALI ELÄMÄN VAIHE TAI JOTAIN?
Moi!
Mä ainakin pidän noita ajatuksiasi täysin normaaleina :) Ne ovat nuoruuteenkin kuuluvaa kyseenalaistamista, joka on täysin luonnollista, kun etsitään sitä omaa paikkaa maailmassa ja ajatusmallia. Jos ajatuksesi kuitenkin tuntuvat sua pahasti häiritsevän, niin suosittelen että puhuisit niistä luotettavalla ystävälle / aikuiselle. Mainitsit myös mielenterveysongelmistasi, ja jos sulla on niiden taholta jotakin hoitoyhteyksiä, suosittelen että sanot vaikka heille asiasta, mikäli se sua painaa.
Ja hei, mä ainakin pidän ajatustasi tuosta todella mielenkiintoisena ja mietinnän arvoisena :>
Mielenkiintoisia ajatuksia. Itsekkin elämän suuria kysymyksiä pohtineena niin kristinuskon kuin filosofiankin kautta voin yrittää vastata kysymykseesi. Ainakin se on ihan normaalia että pohtii näitä asioita, eikä sekään ole ihan niin outoa että ajattelee ”laatikon ulkopuolelta” ja moni laatikossa oleva on ihan kujalla siitä missä sinä menet. Vastaan nyt 16v. isoskoulutuksen käyneenä ja filosofiasta jonkin verran lukeneena ja opiskelleena henkilönä.
Hyvä ja Paha on aika subjektiivinen käsite. Ei kukaan voi sanoa ”tuo on pahaa/väärin” tai ”tuo on hyvää/oikein”. Mutta jotkut asiat ovat sen verran monille ”hyvää” tai ”oikein” että sitä aletaan pitää vertauskohtana muille teoille. Voidaan ajatella, että Jumala kyllä olisi voinut tehdä ihmisestä täydellisen, täysin ”oikein” toimivan. Mutta mistä sitten tiedettäisiin, mitä pahuus on?
Itse olen sitä mieltä, (ajatellaanko tätä nyt uskon sisältä vai ulkoa, itse olen vähän kahdenvaiheilla) että Saatana ja pahuus on ikään kuin vertauskohta. Jos esimerkiksi lasket montako omenaa sinulla on, sinä vertaa saamaasi määrää siihen kuin sinulla ei olisi ainuttakaan omenaa. Jos sinulla on kuusi omenaa, sinulla on kuusi omenaa enemmän kuin jos ei olisi omenoita ollenkaan jne. Samoin, jotta voisit tietää tekeväsi oikein, on sinun verrattava sitä johonkin minkä tiedät olevan väärin. Ja siihen mikä taas on oikeastaan oikein tai väärin ei kukaan osaa sanoa tyhjentävää vastausta.
Raamatussa, 1. Mooseksen kirjassa syntiinlankeemuksessa (3. luku jae 4-5) käärme sanoo Eevalle: ”Jumala tietää, että niin pian kuin syötte siitä [kielletyn puun hedelmän], teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän ETTÄ pahan”. Tätä voisi tulkita niin, että Jumala HALUSI että me ikään kuin eläisimme ”pimennossa”, jotta välttyisimme pahuudelta. Mutta tiedonjanomme ajoi Aatamin ja Eevan pois paratiisista ja perisynti vaivasi ihmiskuntaa aina kunnes Jeesus tuli sen meiltä ottamaan pois.
Pahuus on meistä lähtöisin. Halusi sitä tulkita sitten uskonnon tai jonkun muun kautta. Emmehän sano, että susi joka tappaa sinänsä viattoman toisen suden olevan paha. Mutta jos ihminen tappaa sinänsä viattoman toisen ihmisen, hän mitä todennäköisimmin on meidän mielestämme paha.
Koska me olemme (nykytiedon mukaan) laajimman tietoisuuden omaava olento, me pystymme ylipäätään käsittämään ja ajattelemaan tällaisia asioita. Meidän käsittääksemme eläimet eivät pohdi hyvää ja pahaa toimissaan, vaikka toki pyrkivät toiminnallaan takaamaan lajinsa selviämisen.
Oli Jumala tai Saatana tekojemme takana, kuitenkin MEIDÄN tekomme aiheuttavat MEIDÄN onnemme ja kärsimyksemme. ME voimme tehdä toistemme elämästä mahdollisimman mukavaa ja turvallista tai ikävää ja tuskallista. Minusta ei ole väliä sillä, syytetäänkö siitä Jumalaa, Saatanaa, tähtien asentoa, säätä tai sitä mikä päivämäärä on.
En ota kantaa kuoleman jälkeiseen elämään, sillä toistaiseksi minulla on näillä näkyvin vielä paljon tämänpuoleista jäljellä. Minä vastaan tässä elämästä omista teoistani itselleni, ja niille jotka niistä kärsivät tai hyötyvät. Minä hyödyn tai kärsin sen mukaan mitä muut tekevät.
Näitä asioita on hyvä pohtia, mutta itsekkin on vähän kantapään kautta opetellut sellaisen ”jarrun” kun mopo lähtee keulimaan. Asioiden miettiminen ja kyseenalaistaminen on erittäin hieno asia. On kuitenkin tärkeää muistaa pitää jalat maassa, koska loppujen lopuksi liika ajattelu ei ratkaise juuri mitään. Maailma jossa elämme, on aika karu mutta sisältää myös paljon hyvää ja omalla toiminnalla voi vaikuttaa yllättävän paljon omaan ja toisten siinä viihtyvyyteen.
Tähän murrosikään kuuluu identiteettinsä etsiminen, ja ilmeisesti sinulla tämä ikä nostaa myös tällaisia kysymyksiä niinkuin minulla. Kyllä se siitä helpottaa, se vähän tulee ja menee. Toivottavasti jaksoit lukea tämän ja tästä oli apua xD voimia sinulle <3
Nyt ollaan suurten kysymysten äärellä. En väitä olevani uskontojen asiantuntija, enemmänkin ihminen, joka lukee paljon ja huutelee sitten ajatuksiaan.
Mutta olen sitä mieltä, että ihmiselle tekee hyvää kyseenalaistaa uskontoa. Raamatussa on monia kohtia, joita en itsekään niele purematta, esimerkiksi, kun on puhe Jumalan kaikkivoipaisuudesta. Miksi sitten hän antaa ihmisten, joita niin rakastaa, kärsiä sodista ja kurjuudesta? Luulisi omnipotentin voivan tehdä jotain asialle. Sanoisin, että on täysin normaalia, ja tervettä, kyseenalaistaa uskontoa, ja nähdä myös asioiden toinen puoli. Hyvyyn ja pahuus ovat kuitenkin suhteellisia käsitteitä. Se, mikä yhdelle on hyvää, on toiselle pahaa, ja päinvastoin. Ja itse olen huomannut, että nyt kun katsoo esimerkiksi Disneyn piirrettyjä uudelleen, yllättävän moni pahaksi laskettu hahmo, kuten Ursula tai Scar, olivat itse asiassa oikeassa aivan alusta asti. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia, mitä monesti uskonto esittää, ja myös harmaiden sävyjen näkeminen on osa kasvamista.