Olen 14v (010) biseksuaali tyttö, joka ei ole koskaa ollut ihastunut kunnolla. Kunnolla tarkoitan, että kyllä julkkisihastus on ja fantasioitakin päässäni välillä liikkuu (tytöistä ja pojista, jotka olen keksinyt päässäni), mutta en ole tuntenut vetoa koskaan tuntemaani henkilöä kohtaan. Tiedän sen olevan oudon kuuloista, että 14 vuotta vanha ei ole koskaan ollut kunnolla ihastunut, mutta se on minulle hankalaa. Minulla on korkeat standarit! Voisi sanoa että järki ja tunteet kulkee aika käsi kädessä mitä ihastumiseen tulee.
Kumminkin, saatan olla ihastunut erääseen poikaan. Meillä on erään harrastuksen kautta ystäväporukka ja ylipäätään kyseisen harrastuksen kautta tutustuimme. Asumme eri kaupungeissa, mutta näemme noin kerran kuussa harrastuksessa ja juttelemme ystäväporukamme viestiryhmässä tai keskenämme yksityisviesteissä. Ystäväporukka, johon kuulumme on tosi läheinen (annamme toisillemme haleja ja puhumme avoimesti asioista) joten olen kyseisen pojan kanssa aika läheisissä väleissä. Olemme kavereita!
Ongelma on se, että minulla saattaa olla tunteita poikaa kohtaan. Hän on hauska, välittävä ja nauran ja viihdyn hänen seurassa. Niinkuin ystävien seurassa yleensäkin! Silti joskus mietin voisiko ystävyytemme olla hieman enemmän? Eräänä iltana kyseinen poika pistää minulle joskus kymmenen aikaa viestiä, että ”mitä kuulu?” Keskustelemme hetken viestitse kunnes minun pitää mennä nukkumaan. Aina kun saan häneltä viestiä perhoset lentelevät vatsassani. Tunteeni ovat kumminkin aika ristiriitaset. Hän ei ole ulkonäöltään mun tyyppiäni (tiedän, että sisin on tärkein, mutta silti) ja hän on vähän hölmö. Ihana, mutta hölmö. Ja hän elää eri kaupungissa, joten eihän hänen kanssaan juttu varmaan edes toimisi.
Plus, olen ”sopinut” itseni kanssa etten tuhlaa aikaani ihastumisen ajatteluun, vaan keskityn täysin kouluun. Yritän pakottaa itseni ajattelemaan ihastumisen olevan ajatuksia piinavaa, keskittymisen herpaannuttavaa ajan haaskausta. Sitä paitsi, teini-iässä moni asia muttuu ja elämä on tunteiden vuoristorataa. Jos nyt olen muutaman kuukauden yrittänyt selvittää pidänkö kyseisestä pojista, niin ei väliä. Saatan muuttua joten ajan haaskausta. Säästän kaiken romantiikan aikuisiälle, kun olen vähän kypsempi ja vanhempi ymmärtämään asioita paremmin.
Enkä todellakaan kerro tunteistani pojalle. En halua heittää hukkaan hyvää ystävyyttä tosta noin. Sitä paitsi, vaikka hän vastasi tunteisiini, en silti koe itseäni valmiiksi seurusteluun. Ajatuksena se kuulostaa kivalle, mutta oikeasti en ole valmis.
Mitä mä tekisin?
