Olen 12w tyttö ja musta tuntuu että kärsin masennuksesta. Itken nykyään iltaisin [osa tekstistä poistettu]. En oo puhunu tästä kenellekkään muulle kun parhaalle kamulle. Kamu käski luonnollisesti lopettaa itkeminen [osa tekstistä poistettu] mutta en pysty. Mikä ois avuks ku en oikein haluis kertoo täst mun vanhemmille.. Mut yks outo juttu on et tät tapahtuu täl hetkel vaan iltasin..
Tämä on Nuortennetin ylläpidon viesti.
Hei,
Kirjoitit vakavasta asiasta, jonka selvittämiseen tarvitset aikuisen apua. Löytyykö lähipiiristäsi sellaista aikuista, jonka puoleen voisit kääntyä? Kouluissa ja oppilaitoksissa tällaisia tilanteita varten on esimerkiksi kouluterveydenhoitaja tai koulukuraattori, jotka osaavat ja haluavat auttaa.
Voit myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton) tai kirjoittaa Lasten ja nuorten nettiin. Halutessasi voit myös kopioida yllä olevan tekstisi ja lähettää sen Lasten ja nuorten netin kirjepalveluun, josta saat aikuisen vastauksen. Tai käy tutustumassa nuortennetin sivuilta http://www.mll.fi/nuortennetti/ löytyviin ”aikuisen apua” – teksteihin.
En haluais/uskaltais kertoo tätä vielä kellekkää aikuiselle.. ja tää ’masennus’ on vaan iltasin. päivällä kun oon kamujenkaa nii oon ihan perus ilonen tyyppi. mut hetiku pääsee kotii ja menee omaan huoneeseen nii sitte alan itkee ja tällee… jos tää jatkuu viel nii sitte pitäs kyl käydä puhuus jollekki… : /
Kannattaa puhuu jollekulle, sillä se auttaa. (Itsellä on asiasta kokemusta.) Aluks se voi tuntuu hirmu vaikeelta, mut jos puhekumppani on luotettava ja myötätuntoinen, niin olo helpottuu taatusti. Eikä välttämättä tarvii kertoo ees kellekään tosi läheiselle ihmiselle, tuntemattomalle on yleensä helpompi puhua.
Tsemppiä sulle loppukevättä varten!
Tämä on Nuortennetin ylläpidon viesti.
Hei ”Tear”,
Kirjoitit vakavasta asiasta, jonka selvittämiseen tarvitset aikuisen apua. Kannustan sinua puhumaan uudelleen asiasta lähipiirissäsi olevalle luotettavalle aikuiselle. Kouluissa ja oppilaitoksissa tällaisia tilanteita varten on esimerkiksi kouluterveydenhoitaja tai koulukuraattori, jotka osaavat ja haluavat auttaa.
Voit myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on tämän viikon auki joka päivä klo 17-20. Ensi viikosta alkaen puhelin päivystää arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton). Voit myös kirjoittaa Lasten ja nuorten nettiin tai käy tutustumassa nuortennetin sivuilta http://www.mll.fi/nuortennetti/ löytyviin ”aikuisen apua” – teksteihin.
Hei. Minulla on sama ongelma kuin sinulla, mutta vanhempani erosivat jo kun olin vasta täyttänyt yhden. Olen itsekin masentunut ja minua haukutaan päin lärviä. Mutta olen kuitenkin huomannut että kavereiden kanssa olo on helpottanut oloani paljon vaikka en ongelmistani aiemmin ole kenellekkään puhunut. Minä suutun kun joku käskee tekemään jotain ja joskus päästän vahingossa ruman kommentin myös. Mutta sinun on vain osattava pitää viha ja masennus poissa tieltäsi. Luulen kuitenkin että kun kokeilee uusia asioita, ne eivät sen jälkeen enään jännitä niin hirveästi :) Ja onhan sinulla kavereitakin joiden kanssa voit kierrellä yläasteella, ja jos ei ole, voit vain pysytellä perässä ja tehdä uutta ystävyyttä muiden yläastelaisten kanssa ;)
Kiitti vastsuksestas! :) Itse asiasss olo on parenpi nytte, oon työntäny surua pois ja ottanu elämän ilosemmin vastaan. Tämä ero oli toinen ero, oikeat vanhempani erosivat, kun olin 4 ja nyt tuli ero isäpuolen kanssa. Se teki kipeää, sillä on ollut elämässäni kuitenkin 9 vuotta. Tsemppiä sulle ton masennuksen kanssa, tiiän miltä päin lärviä haukkuminen tuntuu, mua on itekki haukuttu päin lärvii :( Pitää vaa yrittää pitää pää kylmänä ja kieli kurissa. Uskon, että tänne kirjoittaminen helpotti hieman :) Sun kannattas puhuu jollekki, tai ees kirjottaa sun tunteita ylös, ettet kasaa niitä. Ne purkautuu muuten ja luultavasti huonolla hetkellä… Ja onneksi paras kaveri on samalla luokalla :) Oon äärettömän huono saamaan uusia tuttavuuksia, kun oon äärettömän ujo ja melkee joka paikassa, minne meen ja saan uusia tuttavuuksia, on kiusaaja, joka kiusaa :/ Toivottavasti sulla on kunnon ystäviä, joiden kaa et vaan vietä hauskaa, vaan voit oikeesti kertoo, jos mieltä painaa jokin :) Hyvää jatkoo sulle! :) ps. Sori kirjotusvirheet, en jaksa oikee korjata niit, ku oon kännykäl :D
Sä saatat olla masentunut. Saattaa myös olla, että uuteen, rankempaan tahtiin tottuminen vie aikansa. Itsekin kärsin hieman samantyyppisistä ongelmista kuin sinä seiskaluokalla, tuntui etten riitä omana itsenäni. Kannattaa välillä ihan vaan löhöillä ja hemmotella itseään, ja asettaa itselleen läksyjen teossa raja, jota enempää et tee niitä. (esim tunti tms.) Jos tuntuu, ettei vaan millään jaksa, kannattaa mennä puhumaan asiasta esim kuraattorille tai jollekulle muulle aikuiselle, usein jo asioista puhuminen auttaa:)
tämän voi selittää yhdellä sanalla: murrosikä
Tutulta kuulostaa, itsellekin kävi seiskaluokalla suurin piirtein noin. Saattais olla masennusta, tai sitten muuta uupumusta. Kannattaa jutella jonkun mukavan ja luotettavan ihmisen kanssa, sillä auttaa kummasti kun ei enää tarvii pitää kaikkee sisällään:). Ja kannattaa välillä ihan vaan laiskotella ja antaa itselleen lupa hellittää, ei se maailma siiden kaadu vaikkei aina panostaisikaan 100%:sti kouluunkaan:D
Itselläni on sama juttu meneillään kolusta saan mekein aina 7- mutta mnulle on tullut kaksi plussaa jotka auttavat minua 1)Kun juttelin yhden mukavan ihmisen kanssa niin juttelimme kolun luokkien vaikeus tasoista ja ms. Sitten huomasin että olen vaikeinmalla loukalla ja että ei se olekaan ihan niin paha kun luulen 2)Saan kokeista aina 7- ja talvi todistuksessa keski arvo oli noin 8 kun parannan kaikkia koe numeroita saan aika hyvän todistuksen omasta mielestäni. Sitten ajattelin että jos nyt vaan vähän järkevämmin harjottelen kokeeseen saan hyvän todistuksen mutta tästä ei varmaan ollu apua sulle mut laitoin kuitenki tän kommenteihi.
Mm… En oikein tiedä mistä aloittaisin. Muo pelottaa että oon masentunut. Mun isosiskolle diaknosoitiin muutama vuosi sitten lievä masennus ja muo pelottaa että mulla on. En haluaisi kaikkia niitä terapeuttikäyntejä ja jos mulla on niin tuntuisiko musta että oon pettäny mun vanhemmat? Muo alettiin kiusaamaan 3luokalla. Se oli sellasta syrjintää ja musta puhuttiin pahaa selän takana. Silloin mun ainoo kaveri oli yks tyttö. Sanotaan häntä vaikka Venlaksi. Venla oli mun puolella ja piristi muo joku 2kk. Mutta sitten se kääntyä muo vastaan ja alkoi kiusaamaan muo. Venla teki kaikesta aina mun syytä. Se ei muka ikinä tehnyt mitään väärää. Yks toinen tyttö sanotaan häntä vaikka Juliaksi valehteli mulle, musta ja muista. Kerran sanoin että Venlan huulet on isot mut ne sopii sille. Julia menee sanomaan Venlalle että sanoin Venlalle olevan isot huulet ja et ne ei sovi sille. Julia yritti rikkoa mun välit Venlaan monta kertaa ja mun kolmanteen kiusaajan sanotaan vaikka Saraan. Sarasta ei ole niinkään mitään kerrottavaa. 4luokalla olin yli puolet välistä yksin koko lukuvuonna. Olin aina se joka oli yksin. Edelleen mulle valehdeltiin. Venla teki tätä jo 3luokalla. Kun sille tuli riitaa Julian tai Saran tai molempien kanssa, se tuli mun luo. Se kesti aina noin viikon. Sitten kun se sopi niiden kanssa se hylkäsi mut ja alkoi taas syrjimään. Se rikkoi mun sydämmen monta kertaa. 3luokan opettaja puuttui kiusaamiseen mutta ei ehkä tarpeeksi. 4luokan opettajaa ei tuntunut paljon kiinnostavan. Kyllähän se aina meidät otti juttelemaan mutta… Viidennellä luokalla Julia jäi yksin. Se ehti olla yksin varmaan 3päivää. Minä olin silloin Saran ja Venlan kanssa. Meidät otettiin puhutteluun, koska Julia oli alkanut itkeä ja kertonut olevansa yksin. Opettaja sanoi että meidän on PAKKO olla Julian kanssa ainakin yhden välitunnin päivässä. Ennen sitä hän sanoi että kukas se oli joka viime vuonna olikaan yksin taisi olla (minun nimeni). SE EI EDES MUISTANUT ETTÄ OLIN OLLUT YKSIN MELKEIN KOKO 4LUOKAN VAIKKA SE OLI MUN OPETTAJA!! Minusta on tuntunut turhalta ja avuttomalta. Viidennellä luokalla lukalleni tuli Emma joka on paras ystäväni. Hän onnistuu aina ainakin vähän piristämään minua. Olen usein itkuinen ja surullinen. Minulla on univaikeuksia. En meinaa saada unta. Sitten kun saan, joko nään painajaisia tai heräilen. Tuntuu etten ansaitse olla onnellinen. En edes uskalla olla, koska minua pelottaa että minua satutetaan vain enemmän kiitoksia Venlan. Kotona riidellään äitini kanssa usein. Hän varmaan luulee se olevan jotain teini angstia. Koulussa menee muuten hyvin. Niin paitsi että esitän olevani iloinen ja pirteä, koska en jaksa kavereideni olevan sillee mikä on koska en minä tiedä mikä minulla on. Minua sattuu usein päähän. On ollut muutaman kerran sellaista kipua rintalastan kohdalla. En miettinyt että kaikki olisivat onnellisempia jos kuolisin. Tajuan kuitenkin etten voisi tehdä sitä Emmalle. Itken itseni usein uneen. En uskalla puhua. Haluaisin vain olla sama iloinen itseni kuin olin 4 vuotta sitten. Vihaan kehoani ja minua ei kiinnosta enää mikään. Haluaisin vain pois. Pois tästä kuplasta täynnä sanoja ja surua. Emma auttaa minua kiipeämään rappusia mutta tuntuu että tipun aina vain syvemmälle. En vain halua tuottaa pettymystä. Tuntuu että kaikki tämä on minun omaa syytäni. Olenko oikeasti tehnyt jotain väärin?