Moi! Oon siis 16-vuotias tyttö, jolla on pienenmuotoinen ongelma. Noin joka toinen sunnuntai-maanantai välinen yö en saa nukuttua. Yleensä mua pelottaa, mutta en edes tiedä että mikä. Huolestuin, kun tällä kertaa kaksi tuntia unettomana sängyssäni maanneena hyppäsin äkkiä ylös ja räpäytin valot päälle. Alko ahdistamaan ihan kamalasti ja aloin tahtomattani itkemään. Hengästyin ja huone alkoi äkkiä tuntua todella pieneltä. Aloin pelätä italiasta saamiani naamareita hyllyni päällä, ja nousin sängystä vetämään ne kaikki lattialle. Aloin lukemaan kirjaa ja rauhotuin hieman. Yritin taas nukkua, mutta tämä tapahtui vielä kolme kertaa. Kolmannen kerran jälkeen luovutin, nousin istumaan sängyssäni ja aloin googlaamaan mahdollisia syitä näille kohtauksille (paniikkikohtauksia ehkä?). Äidilleni en voi tästä kertoa. Olen yrittänyt puhua hänelle, muttei hän kuuntele eikä välitä. Minulla on jo muutaman vuoden ajan ollut itsetuhoisia ajatuksia sekä masennusta, ja jo kahden vuoden ajan äitini on luvannut varata minulle psykiatrin/terapeutin/jonkun, jolle voisin puhua ja joka osaisi auttaa. Mutta ei, vieläkään hän ei ole varannut (vaikka huomautan päivittäin). Isäni taas ei ota kantaa yhtään mihinkään minun tai siskojeni elämässä, eikä luotettavia aikuisia joille puhua pahemmin ole. (Koulun terveydenhoitajalle en tällaisesta asiasta mene puhumaan).
Hei 16 vee
Unettomuus on kurja juttu. Mene käymään terkallasi, hän osaa varmasti auttaa sinua!
:) <3
Hei 16 vee
Unettomuus on kurja juttu. Mene käymään terkallasi, hän osaa varmasti auttaa sinua!
:) <3
Moi! :)
En ole lääkäri, joten en osaa ottaa kantaa mikä sulla varmasti on. Jonkinlaiselta paniikki- tai ahdistuskohtaukselta kuulostaa, varsinkin kun ottaa huomioon kertomasi aikaisemmat kokemukset (masennus ja itsetuhoinen ajattelu).
Kerroit myös että et ole saanut toivomaasi ja tarvitsemaasi hoitoa ja tukea, ja sun pitäisi kyllä saada sitä nyt.
(Unettomuus voi jo itsessäänkin aiheuttaa levottomuutta ja stressiä, mutta sama toimii myös toisinpäin, ahdistus aiheuttaa usein unettomuutta ja se pahentaa oloa entisestään)
Kerroit ettei sulla ole kauheasti ketään luotettavaa aikuista kelle kertoa näistä asioista, eikä äitisi tai isäsi paljoa tee asialle mitään.
Olisiko mitään mahdollisuutta, että menisitte äitisi kanssa jonnekin rauhalliseen paikkaan kahdestaan (esim. huoneesi?) ja kertoisit miltä susta tuntuu, ja että nyt todellakin tarvitset apua.
Kerro minkälaisia tuntemuksia sulle tulee ja voit vaikka tulostaa tämän keskustelun aloitusviestin ja näyttää sen hänelle, että hän ymmärrää, ettei asia ole vain pikkujuttu.
Voit myös tulostaa ja täyttää huoli puheeksi-kaavakkeen, lähettää s-posti- tai tekstiviestin tai kirjoittaa ihan oikean kirjeen.
Haluaisin myös että tiedät, että koulun henkilökunta on siellä teitä varten, esim. terveydenhoitajat on koulutettu ja valittu siihen hommaan olemaan siellä sillon kun te tarttette niitä, ja voin luvata omakohtaisten kokemuksien perusteella, että ne käsittelee paljon asioita ja auttaa parhaansa mukaan. Jos häpeät ongelmiasi (mitä monet psyykkisiä kuin fyysisiä ongelmia sairastavat kokevat), niin usko pois, ne asiantuntevat aikuiset ei naura.
Sun tilanteesi ei ole naurettava, se on aika vakava ja siksi sun pitäisi saada apua, ja mahdollisesti joku jolle puhua. Onko sulla kavereita joiden kanssa voisit keskustella, ja jos terkalle tai koulukuraattorille meneminen on yksin vaikeaa, voisitko pyytää parasta kaveria saattamaan sut sinne tai jos haluat niin jopa olemaan sun kanssa siellä?
Tässä tilanteessa ei ole mitään hävettävää ja asiat varmasti sais paremman suunnan jos saisit pyydettyä ja saatua apua, terkkari/koulukuraattori on yks vaihtoehto jos äitisi ei tilaa esim. lääkäri tai psykologiaikaa. (Esim. terveydenhoitajalla ja koulupsykologilla on vaitiolovelvollisuus joten jos et halua heidän kertovan asioita vaikka äidillesi, he eivät saa sitä tehdä)
Mun tietääkseni kouluissa on myös jonkinlainen koulupsykologi, joten hänen pakeilleen voisit myös harkita menemistä? Samahan se on tilaako sun äitisi ajan yksityiselle vai menetkö ainakin alussa koulun tarjoamalle psykologille, ja hän voisi halutessasi kertoa tilanteen äidillesi niin että hän ymmärtäisi tilanteen vakavuuden ja sun tarpeen saada apua.
Olisi kanssa hyvä jos miettisit että onko sulla ollut minkäänlaisia traumatisoivia tai muuten järkyttäviä kokemuksia elämässäsi mistä mm. masennus on tullut? Jos sulla on päiväkirjaa voisit lueskella sitä ja tutustua aikaisempiin tunteisiisi, sekä kirjoittaa lisää.
Vaikka joka päivä asioita jotka sua harmittaa ja mistä oot tyytyväinen, mm. mahdollisesti tulevilla psykologikäynneillä ne olisi kullanarvoista tietoa.
Jos tarttet nyt lähiaikoina ja todellakin millon vaan luotettavaa aikuista kelle puhua, eikä sitä löydy lähipiiristä, ota ihmeessä yhteyttä MLL:n lasten ja nuorten puhelimeen, kirjepalveluun tai vaikka chattiin. Siellä saat jutella asiantuntevan aikuisen kanssa joka tarjoaa sulle rakentavia neuvoja ja mielipiteitä ja saat käsitellä tunteitasi rauhassa.
Paljon siunausta ja tsemppiä sulle! Uskon että sun asiasi paranee kun saat luotettavaa keskusteluapua ja tukea!
Ps. Mistä apua? – osiosta löytyy paljon hyödyllisiä linkkejä ja tekstejä sun tilanteeseesi liittyen, joten jos aikaa löytyy, kannattaa ihmeessä tutustua kyseisiin nettisivuihin ja vinkkeihin!
Hyvää syksyä sulle ja vielä kerran siunausta! :)
Tulipas nyt kyllä pitkä viesti mutta toivon että jaksat lukea sen!
Kiitos neuvoista! Olen kyllä kerran jo käynyt koulupsykologilla, mutta se ei silloin pahemmin auttanut… Taidan kuitenkin kokeilla uudestaan:)