Hei, en oo koskaan kertonut näistä asioista kellekään, enkä varsinkaan oo koskaan tällaiseen mitään kirjoittanut. Oon yrittänyt olla normaali muiden ihmisten seurassa. Mulla on tämän vuoden vaivannu nämä asiat vähän väliä mielessä, ja nyt syksyn ne ovat tulleet joka päivä mieleen. En oo elämässäni saavuttanu sellaisia asioita, mitä suurin osa ikäisistäni on, vaikka oon jo korkeakoulussa. En oo ikinä seurustellut kenenkään kanssa, eikä kukaan oo ollut musta kiinnostunut. Oon aina ollut se tyyppi joka jää ennemmin porukasta ulkopuolelle, kuin että lähtisin/mua pyydettäisiin mukaan menoihin. Mulla on kriisi siitä, että mä en oo riittävä, koska en oo saavuttanu asioita mitä muutkin on. Huolehdin joka päivä jostakin asiasta, ja tuntuu että yliajatteleminen vie paljon voimavarojani. Mulla ei oo sellaisia kavereita, keille kehtaisin kertoa omista ajatuksistani.
Jotenkin oon menettäny toivon näiden asioiden suhteen. Joka päivä, iltaisin kun meen nukkumaan, musta tuntuu että oon niin väsynyt tähä kaikkeen. Kun aattelen tulevaa elämää, musta tuntuu että en vain jaksa elää sitä. Sitten taas tunnen syyllisyyttä, koska monilta, jotka taas ovat elämäniloisia, tämä tulevaisuus riistetään pois. En ole [osa teksistä poistettu], sitä ei tarvitse kenenkään pelätä. En osaisi enkä pystyisi siihen. En vaan yksinkertaisesti jaksa olla olemassa. Oon vaan niin väsynyt. Miten tästä pääsee yli niin, että pystyisin nauttimaan tästä hetkestä ja olisin toiveikas tulevaisuuden suhteen?
Hei Olematon,
Kiitos siitä, että rohkaistuit jakamaan ajatuksiasi ja mietteitäsi tänne keskustelupalstalle. Usein jo se, että ottaa asian puheeksi tai kirjoittaa ne ylös, auttaa tilanteen jäsentämisessä ja saa ehkä oloa jo hieman kevyemmäksi.
Kerrot kokevasi riittämättömyyttä ja ulkopuolisuutta sen takia, ettet ole saavuttanut niitä asioita, jotka ajattelet kuuluvan ikäistesi elämään. Sinulla on mahdollisesti ollut toiveita ja odotuksia, jotka eivät ole vielä täyttyneet ja koet surua koska ympärilläsi näet ihmisten saavuttavan näitä asioita. On täysin ymmärrettävää kokea paineita ja verrata itseään muihin, vaikka tosiasiassa ei ole mitään tiettyä kaavaa, jota meidän pitäisi seurata ja tehdä asioita tietyssä järjestyksessä. Jokainen meistä elää elämäänsä ja tekee ratkaisuja parhaan kykynsä mukaan. Joku toinen haluaa perustaa perheen jo nuorena, toinen taas keskittyä opiskeluun ja matkustamiseen. Yritä ajatella, ettei mikään toiveistasi ole ulottumattomissa, ne eivät vain ole tulleet vielä ajankohtaisiksi elämässäsi.
Olen pahoillani puolestasi, että raskaat ajatukset ja tunteet pyörivät mielessäsi eikä sinulla ole ketään kelle voisit uskoutua niistä. Ajatuksissasi ja olossasi ei ole mitään väärää tai hävettävää ja on täysin ymmärrettävää, että ajatukset ja huolet paisuvat, jos ei ole ketään kelle niistä jutella. Siksi pohdinkin, onko sinulla mahdollisuutta esimerkiksi oppilashuollon kautta hakeutua juttelemaan psykologin tai kuraattorin kanssa. Jos saisit kerrottua raskaasta olostasi ja ajatuksistasi, voi apu löytyäkin yllättävältä taholta ja olosi pikkuhiljaa alkaa keventymään ja alat nähdä tulevaisuuden jälleen valoisempana ja toiveikkaampana. Sinun ei tarvitse pärjätä yksin vaan ansaitset ehdottomasti apua ja tukea itsellesi.
Yksinäisyyden ja pahan olon hetkellä voi olla vaikea uskoa ja luottaa siihen, että asiat tulisivat muuttumaan parempaan päin. Sinua kohti voi olla kuitenkin jo matkalla ihmisiä, jotka pitävät sinua upeana ja ihanana juuri sellaisena kuin olet. Sinä olet erityinen ja ainutlaatuinen, juuri hyvä omana itsenäsi. Kun saat puhuttua olostasi ja olosi kevenee, alat toivottavasti näkemään itsessäsi myös niitä hyviä puolia ja piirteitä, jotka ovat koko ajan olleet olemassa, vaikket niitä nyt itse ehkä näekään. Samalla kun alkaa arvostamaan ja uskomaan itseensä, on myös helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja ottaa samalla askeleita kohti omia unelmia ja haaveitaan.
Rauhallista ja rentouttavaa joulun aikaa!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Sama