Hei nimimerkki Turkulainen 13V.
Kiitos viestistäsi! Todella ikävä kuulla, että olet ollut masentunut ja ahdistunut.
Kerroit, että unesi menevät liian pitkiksi. Tuntuuko sinusta vaikealta nousta aamulla ja oletko päivällä väsynyt?
Kerroit myös, että sinulla pyörii päässä itsetuhoiset ajatukset ja tämä saa minussa ison huolen heräämään. Itsetuhoiset ajatukset ovat aina sellaisia, joihin tulee saada apua. Kerroit, että näistä asioista keskusteleminen tuntuu sinusta vaikealta. On kuitenkin todella hienoa ja rohkeaa, että kirjoitat olostasi tänne!
Hienoa, että käyt tapaamassa psykologia, mutta harmi kuulla, että sinusta tuntuu, että siitä ei ole apua. Voisitko kertoa psykologille rehellisesti ajatuksista? Hän varmasti haluaisi kuulla kokemuksestasi – parhaimmillaan voisitte päästä yhdessä pohtimaan, mikä auttaisi sinua paremmin.
Se voi tosiaan olla välillä vaikeaa kertoa ajatuksiaan ja tunteitaan ääneen. Olisiko sinulle helpompaa kirjoittaa ajatuksiasi ylös? Nuortennetistä löytyy myös ”Huoli puheeksi” -lomake, josta voisi myös olla apua ( https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/huoli-puheeksi-lomake/ ). Voit näyttää tekstisi tai lomakkeen jollekin luotettavalle aikuiselle, esimerkiksi psykologille tai laitoksen ohjaajalle.
Masennus ja ahdistus aiheuttavat usein itsetuhoisia ajatuksia ja oma elämä voi tuntua toivottomalta. Vaikka nyt ei tunnu siltä, niin tuo olosi ei tule jatkumaan ikuisuutta, vaan parempia päiviä on ihan varmasti tulossa. Muista, että sinulla on oikeus saada apua itsellesi.
Meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (suomeksi 116 111 eller på svenska 0800 96 116) sekä chat ja nettikirjepalvelu: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/ Palveluissamme pystyt anonyymisti juttelemaan ihan mistä aiheesta tahansa.
Muista, että olet tärkeä!
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä