Onko mulla oikeus puhua mun asioista?
Elikkä siis…
Oon kokenut olevani poika jo todella kauan,… mutta oon väärässä kehossa. Olen trans mies, joka ei voi tulla kunnolla kaapista ulos vanhemmilleen. Oon kokoajan ahdistunut ja huonotuulinen, enkä voi tehdä ahdistukselle mitään, kun se kulkee mukana oman kehon muodossa. En uskalla kertoa juuri kenellekkään ahdistuksestani ja dysforiastani, kun he eivät voi täysin ymmärtää oloani.
Olen kertonut parhaille kavereilleni ja olen onnellinen ja helpottunut, että he tukevat minua ja yrittävät parhaansa mukaan ymmärtää tilannettani. He hyväksyvät minut omana itsenäni eivätkä tuomitse minua.
Kun yritin kertoa äidille olostani, hän sanoi, että ”taistelet tuulimyllyjä vastaan” meinaten sitä, etten voi tehdä asialle mitään ja tulen aina olemaan tyttö. Myöhemmin, kun kerroin, että haluaisin binderin, hän sanoi sen olevan vaarallista ja se juttu jäi siihen. Sitten, kun ahdistuin siitä että joudun laittamaan vaatteet jotka näyttäisivät muotoni, hän käski minun inhimillistyä ja olla ahdistumatta joka asiasta.
En tiedä enää mitä juurikaan tehdä. Olen yrittänyt puhua asiasta järkevästi ja selittäen muttei se toimi.
Ahdistun kehostani ja mielestäni jatkuvasti, enkä uskalla siitä äidilleni puhua (ja isä ei tule kuuloonkaan) sillä tiedän millaisen vastauksen ja reaktion tulen saamaan. En voi laittaa vaatteita päälleni hyvällä omatunnolla ja kaikki mitä vanhempani sanovat tuntuu vastenmieliseltä. On vaikeaa kun ympäriltä ei löydy kunnolla luotettavia aikuisia… On uuvuttavaa kuulla miten minua kutsutaan tytöksi kokoaika, enkä voi edes korjata heidän sanomisiaan, ilman, että minulle suututaan. Joudun joka ilta itkemään itseni uneen ja miettimään miten pääsen tästä piinasta eroon. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, ettei mulla oo oikeutta tuntea iloa ja olla onnellinen omassa kehossa, eikä mulla oo oikeutta puhua vapaasti mistään muhun liittyvästä tärkeestä asiasta. Mitä mä voin tehdä?!
Oon miettinyt, josko voisin kirjoittaa kirjeen ja leväyttää tunteet paperille, kun en niitä saa sanottua ilman ongelmia.
Ois ihana jos joku osais auttaa ja samaistua, ettei tämän asian kanssa tarvisi painia ja kärsiä aivan yksin.
Tsemppiä kaikille jolla on samankaltainen/sama tilanne ja triplasti voimii ja onnee. <3
Hei Tuuskaaja,
Onpa hienoa, että kirjoitit tänne Nuortennetin keskustelupalstalle! <3
Kurja kuulla, että olet kokenut ahdistuksen tunteita, eikä sinua hyväksytä omana itsenäsi. Erityisesti juuri oman kodin olisi tärkeä olla sellainen paikka, jossa voi kokea olonsa hyväksi ja turvalliseksi olla täysin oma itsensä. On ikävä kuulla, että näin ei sinun kohdallasi ole, vaikka olet hienosti ja rohkeasti yrittänyt kertoa olostasi.
Ihana kuitenkin kuulla, että olet kertonut parhaille kavereillesi ja he tukevat ja yrittävät ymmärtää tilannettasi. On todella tärkeää ja arvokasta, että sinulla on tuollaisia kavereita ympärilläsi. Sinä ansaitset tulla kohdatuksi ja ymmärretyksi omana itsenäsi. <3
Pohdit, että voisit kirjoittaa kirjeeseen tunteistasi, koska sinusta tuntuu, ettet saa niitä sanottua muuten ilman ongelmia. Tämä kuulostaa todella hienolta idealta! Joskus kirjoittamalla voikin saada kerrottua mielen päällä olevat asiat helpommin. Oletko ajatellut, että näyttäisit tämän kirjeen jollekin läheisellesi?
Jos haluat purkaa ajatuksiasi nimettömästi luotettavan aikuisen kanssa, voit aina soittaa meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimen (p. 116 111) tai tulla juttelemaan chattiin. Voit myös kirjoittaa meille nettikirjeen. Palvelumme ovat ilmaisia ja luottamuksellisia. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Kannustaisin sinua myös tutustumaan Setan nuorten sivuihin, jos et ole tutustunut jo: https://nuoret.seta.fi/
Muista, että sinulla on aina oikeus olla oma itsesi ja puhua sinulle tärkeistä asioista. Olet hyvä ja arvokas juuri tuollaisena. <3
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä