Hmm en tiiä mitä kirjottaisin tähän, mul on nii paljon kaikkee…
Oon siis kohta 13v tyttö. Mulla on lähiaikoina ollu paljon ”outoja” oikeestaan ahdistavii ajatuksii. Esim. jos laitan tiskejä ja otan jotain terävää veistä pois tiskikoneesta, mulle tulee ns. ”syyllinen olo”, koska koskin johonki josta vois olla vaaraks, ja pelkään et satutan itteäni sillä.
Vaikka mä en koskaan tekis niin.
SITTEN, yhtenä päivänä luin kännykältäni yhestä mielenterveyden häiriöstä, ocd:sta. Mä huomasin et suurin osa sen sairauden merkeistä sopii muhun.
(tässä kohtaa jos et tiiä mikä on ocd, voit käydä googlaamassa)
Tässä olis jotain mun ”tapoja” jotka täsmää ocd:hen:
-Pelkään siis ihan vakavasti asioita jotka ei suurinpiirtein ees oo mahdollisia. Yks yleinen on et tuun sokeaks jos katson tiettyjä asioita. Ja sit jotta mä EN tulis sokeeks, mun pitää ”pitää mun käsiä mun kasvoilla” oikeella tavalla. Jos en tee niin, nii rupee ahdistamaan hirveesti
-Jos mua vaikka särkee päähän, alan HETI ylireagoimaan. Voin käytännössä ottaen olla 100% varma että mulla on joku aivosyöpä tai joku ja nyt mä kuolen. Meen ihan paniikkiin.
-Mulla on ihme tarve pitää tiettyjä tavaroita esim. värijärjestyksessä. Ja niiden tavaroiden pitää olla JUST eikä melkein oikeilla paikoilla. Jos joku niitä siirtää, saa mun raivon niskaansa. Enkä itekään tiedä miks. Niiden vaan pitää, tai muuten ne on ”väärin”. En tiiä mitä se ”väärin”, myöskään on…
-Googlaan kaikkee. Siis sairauksia. Ja ihmisten kuolemansyitä. Teen sitä joka päivä. Mä siis tietosesti etsin jotain uutisartikkelii ihmisten sairauksista, kuolemista, ja siitä kuinka porukka pahoinpitelee toisiaan. Mun mielessä syy tälle on että ”osaan varautua jos mulle joskus käy jotain tällasta”. Ne tarinat sit tarttuu mun mieleen ja rupeen panikoimaan niistäki. Ehkä järkyttävintä täs on se, että tein tätä jo joskus 8v:nä. Ja olin sillonki yhtä ahdistunu.
-On olemassa huonoja ja hyviä numeroita. Eikä täs oo kyse edes mistään pariton/parillinen järjestelmästä, vaan ”oikeille” numeroille ei oo mitään kaavaa. Mä vaan tiedän mitkä numerot on oikeita. En myöskään voi tehdä jotain asioita jos kello ei oo oikean verran.
-Mulla on ylisuojelevainen reaktio mun tietoturvaan. Tästä voi osittain ”syyttää” mun äitiä, sillä se menee aina ihan hysteeriseks, jos kuulee esim. et joku meidän perheestä on julkassu nimensä netissä tai jotain… Mut mun pelot onki vielä järjettömämpiä. Multa esim. vaatii tosi paljon et pystyn ees kirjottamaan tätä. Pelkään et jotenkin, jos lähetän tän tekstin, mun vanhemmat saa jotenkin ihmeellisesti tietää. Suurin piirten, et mun iskälle tulee puhelimeen viesti että ”***** on lähettäny nuortennettiin pitkän viestin, mene heti lukemaan ja raivoamaan tyttärelles” miksköhän mun iskä mulle tästä suuttuis…?
-Sitten mul on kaikkia ihme tapoja joita ainä toistan. (älä asti katukivetyksen ”reunoille”, hyppää joka toisen portaan yli, älä pistä käytettyä vaatetta takasin vaatekaappiin yms.)
-Tää on tavallaan vanha juttu, mut laitain kuitenkin tähän, koska tää oli ehkä se ”kaikkien aikojen” ahdistavin. Eli siis kun olin about 6v, mulla oli JÄRKYTTÄVÄ pöpökammo. Erityisesti tää koski oksentamista. Mulla oli tietty käsienpesurutiini, en saanut ikinä koskaan puhuu oksentamisesta, koska sillon se muka tulis mulle, mun piti aina ottaa tietyl tavalla ruokaa lautaselle, en voinu koskee ovenkahvoihin tai vessan lukkoihin (sitä en tee edelleenkään) oli myös muuta mut en muista ku siitähän on aikaa. Ja jos joku oksensi, menin ihan lukkoon. Joko kävelin vaa ympyrää ajatuksissa kaiken maailman kauhukuvat, tai painuin vessaan pesemään käsiäni kymmenen minsaa putkeen. Ja tästä kammosta pääsin eroon vasta n. 3 vuotta sitten.
Tätä listaa vois jatkaa vielä paljon, mut muuten tää mun romaani vaa kasvais. Kuten tosta voi päätellä, mulla on ollu näit ”oireita” niin kauan ku muistan. Kokoajan tuntuu pahemmalt. Ton tekstin ocd:stä löysin mun loputtomien googlailujen seurauksena. Etin netistä sellasen ”ocd-testin (kato googlesta eka tulos haulle ocd testi) ja sain kai 46 pistettä… raja siihen et testin tekijäl saattaa olla ocd oli 21. En voi tietenkää olla tästä varma koska mitään lääkärinlausuntoohan mulla ei oo, mutta oli mitä oli, mua ahdistaa, miten mä saan apuu?? En oikeen pysty vaa kävelee vanhempien eteen sillee ”joo siis mun täytyis päästä johonki, oon tositosi ahdistunu”
Mitä mä siis teen??
Mä tajusin vast ku olin lukenu tän jutun läpi, et kuinka huono olo mul oikeesti on… Oon vaa aina jotenki vähätelly kaikkee.
Hei Gay & not so happy:D,
Kiitos viestistäsi. Asia, josta kirjoitit on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan myös ”Päivystäjä mukana keskustelussa” -keskustelualueelle. Lasten ja nuorten puhelimen vapaaehtoiset päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan julkaista ajoittain hitaammin kuin muilla keskustelualueilla.
Jos haluat, voit myös olla yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111) tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/.
Lämpimin terveisin,
MLL Nuortennetin ylläpito
moi,,
tiiän oon vähä myähäs mut kyllä toi aika vahvasti ocdlta kuulostaa. mul itel on diagnosoitu ocd ja just samankaltasia oireita on ollu, ne kyl aina muuttuu. en siis tiiä ootko jo saanu diagnoosia ite tai mitää tai että ootko puhunu jollekki tästä mut aika vahvasti se kyllä vaikuttaa olevan se..
voimii sulle, kyl sä pärjäät ♡
Moikka! Mä itse epäilen vahvasti itteli ocdetä ja siitä testistä mistä puhuit mä sain pisteiks 59… oon siis 99,999999999999% varma et mul on ocd. En vaan tiiä miten saisin asian puheeks mun vanhempien kaa, koska pelkään mitä ne sanoo. Oon ihan vainoharhanen ja mul on noi kaikki jutut mitä sanoit et sulla on. Paitsi että mul on se oksennusjuttu edelleen): oon just ensviikol menossa juttelee kuraattorin kaa tästä ja mietin että miten sen diagnoosin voi saada? Se helpottais mun elämää niin paljon kun tietäis et what is wrong with me. Eli joo, sama täällä ja toivoisi et joku vois kertoo liten ottaa asia puheeks vanhempien kaa ja miten saada se diagnoosi! Tos alla viel yks vanha viesti minkä laitoin mun kaverille kun en viel tienny et tää on todennäkösesto ocd, kerokaa kuulostaako se siltä? Ja tossahan on vaan osa…
Mun bakteeri ja tautikammo… se vuel sisältää kaiken sinilevästä julkisiin vessoihin ja tulipaloihin ja savuun… joo en siis osaa tiivistää tätä ollenkaan mit oon siis saanu sellasii LIEVII paniikki kohtauksii liittyen aiheeseen. Esim pelkään sinilevää ihan hulluna enkä mee uimaan ta ees koske siihen veteen jos en oo 100% varma et se ei oo sinilevää ja jis meen johonki jos ehkä on (vaik ei todellakaab oo mun aivot vaa kuvittelee et on) nii mietib sitä monta päivää ja stressaan… nytki mietin kun oltiin SUNNUNTAINA uimassa et jos siin oli sinilevää kun oli jotain hippui ja käder vaa tärisee ja alkaa itkettää! Ja en siis oo KERTAAKAAN käyny julkisen paikan vessassa ilman et vuoraan sen pöntän vessapaoerilla. Mul oli äsken mieles joku tän tapanen bakteerikammonen ajatus silt ajalt kun olin eskarissa tai ykkösellä mut se unohtu jo😅 eli stressaan tästäkin asiasta strassaan ihan sikana…
Ahdistaa tää juttu, auttakaa mua pliis🥺
Kiitos näistä vastauksista!! Oikeesti.
En oo oikein saanu mitään edistystä tähän vielä, koska enhän mä nyt edelleenkää uskalla puhua kenellekkää…
Ruusunnuppu🌹: Sanoisin et diagnoosin voi saada jotenki silleen, että jos meet sinne kuraattorille, ja sit se arvio et sulla on paha tilanne, nii se lähettää sut johonki nuorisopsykologille (olikohan nyt oikee sana:D) ja sit siellä voi saada oikeen diagnoosin. Btw, miten sä ”pääsit” sinne kuraattorille? Kun mä en tiedä et voisko sinne vaan mennä tai jotain xd. Enkä haluu et mun vanhemmat tietäis siitä…
Toi vanha viesti minkä sä lähetit kaverilles joskus, kaikki tossa kuulostaa mulle täysin tutulta. Joistain oon jotenki päässy ”yli”. Vaikka jos on joskus pelänny oksentamistä yhtä hysteerisesti ku minä 6-10 vuotiaana, nii ei sitä hirveen helpolla kokonaan unohda. Mulla on kans (minkä sä tossa mainitsit) tulipalojen ja ERITYISESTI savun pelko. Jos esim. joku sytyttää takkaa, alan automaattisesti pidättää hengitystä. Sama jos ylitän suojatietä, etten vahingossakaan hengitä jotain pakokaasuja.
Ja sit yksi minkä en ennen tajunnu et vois liittyä tähän: kaikki ruoka, joka näyttää vähänki epäilyttävältä. Jos on vaikka ruokana kanankoipia, mä en vaan pysty syömään niitä, koska niissä on luita, rasvaa, kaikenlaisii ihmeellisii juttuja. Pari päivää sitten me just syötiin niitä, ja mä melkein oksensin (joskus jos mulla on tosi silleen jännitynyt olo, mua alkaa oksettaa hirveesti) Tää koskee myös kaikkee ruokaa mikä vois EHKÄ olla jotenki pilaantunutta, tai muuten vaan ”tavallisesta” poikkeavaa. Toi poikkeavuus voi vaikka sitten olla se, että jonku avaamattoman purkin kansi lähtee liian helposti irti = joku on varmaan laittanu sinne jotain myrkkyjä:D
Taas tuli hirveen pitkä viesti…
Mut tsemppiä kaikille jotka tän kaa kamppailee<3
Moika taas, kiitos ihan sikana kun vastasit, merkkaa mulle uhan sikana! Ja sen kuraattoriasian hoidin sillee et kävin välkällä kysyy onks kuraattori paikalla ja sovin tapaamisen, mulla ei tullut ilmoitusta vanhemmille mun omasta pyynnöstä, kävin vaan sanomassa sille opettajalle joka pitää sen tunnin että olen kuraattorilla, ja pyysin että ei tulis wilmaan merkintää ja näin sitten tehtiin. Siitä tuli kyllä joku ”näkymätön” merkintä joka ei näy vanhemmille. Toivottavasti säkin saisit apua! Ja mä sakn nyt ajan psykologille joka osaa paremmin auttaa tässä asiassa. Kaikkee hyvää sinne ja tsemppii, toivottavasti se kuraattori onnistuis sullakin, ja voithan aina laittaa vaikka Wilmassa viestii koulunne kuraattorille ja vanhempien ei tarvii tietää jos et siis haluu, sen saa sovittuu myös sillee et ei tuu ilmoitusta että kävit sielä. Ja noi ruokajutut on niin samaistuttavii, mulla on noi ihan kaikki… ja myös se pakokaasu ja sit jos joku tupakoi mä pidätän ain hengitystä…Mut tsemppiä vielä<3
Tulin muokkaamaan vähän tota alkuperästä viestiä. Mä en todellakaan ole päässyt yli tosta oksennuskammosta. Pikkusisarus (alle kouluikänen) sairastu johonki vatsatautiin viime yönä. Ei tullut paljoa nukuttua.
Tässä on hyvin perusteellinen selitys oksennuskammostani, koska en pysty lopettamaan aiheen ajattelua ja haluun purkaa asioita tänne:
Oon 99% varma että toi pelkääminen alkoi kun olin 5- tai 6-vuotias. Sillon kerran meijän perheessä oli vatsatautia tai jotain. No se ei nyt varsinaisesti ollut helpoimmasta päästä. En muista siitä paljoo, mutta se jotenkin iski muhun tosi rajusti. Kesti varmaan viikon. Koko mun perhe oli samaan aikaan sairaana. Koko ajan joku oksensi missä lie mihin lie. Mä olin niin pitkään kipeenä että laihduin ihan hirveesti. Olin kai jossain sairaalassaki. Lisäks mulla on monia ruokia joita söin paljon siihen aikaan, enkä vieläkään pysty syömään niitä. Hassua et mä en tavallaan muista kovin hyvin tota aikaa, mä vaan muistan tavallaan ne ajatukset ja tunteet tosi tarkasti.
Ton jälkeen mä olin n. 3 vuotta täysin VAINOHARHAINEN. Mulla oli joku systeemi että tyyliin jos mulla on kerran oksennustauti, niin sen jälkeen mulla on kahden kuukauden ”immuniteetti” sitä vastaan. Ja aina mä sitten stressasin kun kohta se kaks kuukautta tulee täyteen ja en oo enää immuuni. Laskin kirjaimellisesti tunteja. Sitten oli sitä käsien pesua. Mulla kun on vielä tosi herkkä ihokin, niin ei tehny kovin hyvää mun käsille kun pesin ne n. kerran puolessa tunnissa. Sitten kans tollasta ihme ajattelua että ”jos otan salaattia lautaselle just oikeella tavalla, saan 1. päivän immuniteetin sille taudille. Tai en pystyny koskemaan tiettyihin kohtiin (vesson lukot ja kahvat, yks kohta mihin joku meijän luokkalainen oksens 6 vuotta sitten jne jne)
Nyt tää kai liittyy siihen että mun sisarus on kipeenä, niin saan koko ajan tällasii flahsbackejä tilanteista joita mä en ees muistanu ennen. Aika rajujakin. Alan usein täristä tai sitten meen lukkoon enkä ota mitään kontaktia mihinkään. Lisäksi huomaan et monet pakk-oireet mitä mulla oli sillon, on tullu nyt takas. Oon esim. koko päivän miettiny, kumpaa vessaa on turvallista käyttää, ja että onko mun sisarus mahdollisesti oksentanu toisessa, mutta en voi kysyä mun äidiltä, koska jotenkin, sitten se tauti tulee mulle jos puhun siitä.
Oon nyt kirjottanu tätä viestiä ihanat 40 minsaa, poistanu ja lisänny tuhat asiaa, kuunnellut oksentaako joku yläkerrassa ja tärissyt koko ajan. Toivottavasti joku lukee tän:)
Voi ei, toivottavasti se tauti on jo helpottanut ja sä et stressaa sitä enään niin paljoo. Mä niin pystyn samaistuu, kun iskä oksensi yläkerran vessassa jokunen kuukausi sitten, mä en voinu käydä siinö vessassa, kosks pelkäsin et mä saan sen taudin, vaikka iskä oli desinfioinnukki sen vessan… mut toivottavasti sä pääset tosta vielä yli, ja mä myös. Mut mä oikeesti suosittelen jollekulle puhumista, se auttaa. Ja jostain luin sellasesta tavasta millä pystyis käsittelee tollasii tilanteita, eli siinä alotettiin siitä, että mietittiin miksi sua ahdistaa tai mikä tunne sulla ikinä onkaan, sitten mietittiin mikä on pahin asia mitä voi käydä, ja sit mietittiin mihin asioihin se vaikuttaa, ja vielä lopuksi sitten et miksi se vaikuttais niihin asioihin. En oo kyllä ihan varma oliko just noin, mutta suurinpiirtein, kannattaa kokeilla, se saattaa auttaa.
Mut mä mietin, että onko jollain muulla sitä, että on vaikee syödä koulussa? Ei siis siksi että haluisin laihtua tai jotain [Osa tekstistä poistettu.] vaan siksi et mä pelkään et joku on vaikka yskässy niihin leipiin tai ruokaan ja sit sairastuu sen takii. Musta vaan tuntuu et en oo normaali ja et jokin on vialla, ja no niin varmaan onkin, musta tuntuu, että mul on just ocd ja ahdistuneisuushäiriö ja ne vaikuttaa muhun tosi paljon… mä yritin puhuu sille psykologille mut must tuntuu et se ei ihan ymmärtäny, koska en osannu pukee mun tunteit sanoiks.
Mut toivottavasti autto ees vähän <3
Tauti helpotti, ja mä ylpeästi nyt voin ilmottaa, että olin ainut joka selvis koko ajan terveenä (yllättävää kun vaa kämpin puoltoista viikkoa omassa huoneessa, enkä tullu ulos ku vaan hakee ruokaa)
Toi että miten voi käsitellä ahdistavii tilanteita on hyvä. Mä teen automaattisesti tollasta kun mua ahdistaa. No melkein. Tavallaan aina jos mulle tulee joku ahdistava ajatus, niin mietin sen sitte läpi ihan perinpohjasesti, ja teen suunnitelmat kaikkia mahdollisia ja mahdottomia seurauksia varten. Se rauhottaa mua, mutta jostain syystä mä unohdan sen kaiken nopeesti ja saatan seuraavana iltana joutua tekemään kaikki ne suunnitelmat uudestaan:D
Mä en sinänsä pelkää kouluruokaa (sen enempää ku tavallista ruokaa…), mutta ne ihme kauhat ja mitä ne nyt onkaan jutut on hirveitä . Niihin on kaikki koskenu, ja ne aina näyttää siltä, että joku on kirjaimellisesti uittanu ne siel ruuassa (niinku varmaan onki). Lisäksi meijän ruokalan lattia on vaan niin likanen. Siellä on tyyliin aina jotai liiskattuja perunoita… En pysty kävelee siinä ilman mitää sisäkenkii. Vaikka kattoisin koko sen ajan etten astu mihinkää, nii siitä vaan tulee sellanen likanen ”olo” siitä lattiasta……
Eipä mulla muuta:)