Tuoko teillekkin rakastuminen, ja varsinkin se vaihe kun ette pääse siitä enää irti, mieleen turhia, epämiellyttäviä ajatuksia? Mieli on kokoajan maassa, täriset jo kirjoittaessasi miltä tuntuu, itket taukoamatta yksin ollessasi ja esität muiden silmissä vahvaa iloista nuorta ihmistä? Eihän se kuulosta miltään, mutta kun tunteita ei vaan voi kuvaillaaina sanoin.
Tavallaan en haluisi kenellekkään tämmöstä oloa, mut sitten toistaalta olis kiva kenelle jutella, joka tietäis melkeen tarkalleen miltä tuntuu.
No tuo.
En voi mitään, kauheeta se on.. Ja kyllä useinkin olen silleen, että nautin siitä jos silmät kohtaa, tosin se tapahtuu, todella, toooodella harvoin.. Mut jaa.
Love hurts.
Mulla on just toisinpäin. Rakastumiseni kohde saa mut vain paremmalle tuulelle ja hän oli vähän aikaa sitten ainoa syy, miksi en tehnyt itsaria.
Pärjäile.. :)
Mulle yleensä rakastuminen tuo voimavaroja, mut joskus tuntuu tosi toivottomalta ja oon ihan maassa. Vaikka yleensä en yritäkkään saada mitään aikaan.
Ja tiedän mitä ne turhat epämiellyttävät ajatukset on, varsinkin kun se tyttö on varattu, toistamiseen
ite oon jo viime helmikuusta ”kitunu”. kun otin yhteyttä Onneksi se alkaa jo hiljetä… pikku hiljaa…. pääsin jo irti, ihastuin toiseen tyttöön, mutta tämä olikin ihastunut toiseen poikaan.
Harmitti sekin, muttei niin paljoa kuin tämä ensimmäinen tyttö.
Joka on kaikkea mitä tytössä kaipaan. Kukaan ei ole täydellinen, mutta minun silmissä tämä olisi ollut lähempänä täydellisyyttä kuin kukaan voisi olla.
Noh nämä inhottavat ajatukset palasivat mieleeni, eräänlainen huoli…
Minulla ei ole kenelle jutella =(
On =,(
Tuo on niin tuttua =s. Katseet kohtaavat koulussa lähes päivittäin ja se oikeasti on vaan niin jotain sanoin kuvailematonta. :) Mutta sitten melkein heti sekunni murto-osassa on käännettävä katse pois, ettei jää tuijottamaan.Olen monta kertaa vain ollut hiljaa ja miettinyt häntä koko ajan taukoamatta. Nyt olen vähän kuin päässyt sen vaiheen yli, mutta kyllä silti tykkään edelleenkin hänestä vaikka en enää niin ”tuskissani” kuin ennen. :) Toivottavasti jotain joskus onnistaa ja saa itselleen ”kumppanin” :). Toivotan onnea!
Kuulostaa oikein tutulta…
Merci. (:
Tosin, ei täst tää mitenkään parantunukka mun puolelt :P
Kunpa parantusikin….
Itse seurustelin reilu vuosi sitten pojan kanssa johon olin korviani myöten rakastunut! Olin ollut jo n. vuoden ihastunut ennenkuin aloimme seurustella. Seurustelusta ei kuitenkaan tullut yhtään mitään ja poika paljastui ihan erilaiseksi ihmiseksi. Usean eron ja uudelleen yrittämisen jälkeen päätin lakata kiduttamasta itseäni enää ja pistin suhteen lopullisesti poikki.
Nään poikaa kerran viikossa saman harrastuksen vuoksi ja sattuu edelleen. Totta kai nyt on paljon helpompaa kuin alussa. Olin silloin aivan rikki enkä tiennyt yhtään mitä tekisin… En ole koskaa itkenyt kenenkään vuoksi niin paljoa ja sen ajatteleminen edelleen tuntuu pahalta ja sattuu. Lukiessani mm. vanhoja päoväkirja merkintöjä ajalata jolloin elin pilvilinnassani saa minut edelleenkin itkemään. Kuinka sokea olinkaan silloin. Sanotaan, että on olemassa kolme rakkautta joita ei koskaan unohda. Ensimmäinen poika/tyttöystävä, äiti ja oma puoliso. Tämä tulee olemaan ainakin minulle rakkaus, jota en koskaan unohda…