Siirry sisältöön
Nuorisorikollinen(ko?)

En nyt niinkään tiedä, että kuuluuko tämä tänne, mutta laitoin nyt kuitenkin …

Olen tällainen kasiluokkalainen Etelä-Suomesta. Koulua käyn enää ehkä kaksi kertaa viikossa ja sen vuoksi olenkin nyt saanut henkilökohtaisen vartijan.
”Lintsaamiseni” vuoksi olen käynyt läpi useita keskusteluita esim. kuraattorin tai rehtorin kanssa samasta asiasta: Koulua on käytävä. Tokihan sen tiedän ja ymmärrän sen hyvin. Aina keskusteluissa kysytään: ”Miksi lintsaat?” Siinähän on siis ongelmana se, etten osaa siihen vastata. Yhtenä päivänä istuin kaverini kanssa käytävällä ja koulukuraattori tuli sanomaan että jutellaan. Huikkasin kaverilleni, että ja vitut (kai kiroilu sallittua ?)Kuraattorin huoneessa se sitten kysyi, että mitäs tää nyt oli ? (Olen siis ollut niin ”ujo” kaikissa keskusteluissa) Kyseli sitten kaikkea ja niin, sitten se sanoi, että laittaa rehtorin vähän puhumaan minulle … Vastasin siihen kuin apteekin hyllyltä: ”Jos sä ihan oikeesti luulet, et mä pelkäisin reksiä niin paljon, et alkaisin käymään aktiivisemmin koulua, niin oot aika vitun väärässä.” Oli kyllä kuraattorin ilme näkemisen arvoinen tämän jälkeen.
Nyt olisi sitten nuorisokotiin muuttaminen lähellä, ei ne vaan tajua, että sitä juuri odotan… Olin keskustelemassa rehtorin kanssa ja yhdessä vaiheessa paloi pinna ja ”huusin” reksille… Siitäkös se sitten suuttui ja sanoi vaan että nyt riittää, eikä jatkanut enempää.
Seuraavana päivänä Huomasin, että joku mies seurasi minua koulumatkan, en tosin kiinnittänyt siihen erityisempää huomiota ennen, kuin kyseinen mies tuli luokkaan ja jäi seisomaan oven viereen. Koulun jälkeen menin metsään kävelemään ja huomasin, että mies seurasi minua jälleen. Tällä kertaa mies huomasi, että katsoin häntä ja lähdin testiksi juoksemaan kovaa eteenpäin. Mies lähti perään ja loi hieman jännitystä, enhän tiennyt, kuka hän oli ja miksi hän seurasi minua. Mies kuitenkin hyppäsi niskaani ja rojahdin tietenkin maahan miehen vääntäessä kättäni selän taakse. Lopulta mies oli repinyt minut pystyyn ja katsoin häntä päästä varpaisiin, kuka mies oli. Kysyin mieheltä kuka hän oli ja vastasi vain, että hänen työhönsä kuuluu minun vartioiminen.
Olen aina kaivannut elämääni jännitystä ja tuostahan sitä saa jo liiaksikin. Mies on vartioinut minua joka päivä kun kuljen ulkona jo kuukauden ajan. Eilen kuitenkin liikuntatunnin jälkeen (vartija oli myös juossut muutaman kierroksen ja oli luultavasti aika väsynyt, itse olin säästänyt voimiani pakomatkaan)lähdin juoksemaan reippaasti Samaiseen metsään, siellä oli hyvä piilopaikka hetkeksi. Olin pakannut eväät ja vaatteita mukaan pakoreissulleni. Olin menossa kaverilleni yöksi kenenkään tietämättä. Vartija huomasi hetken päästä että juoksin pakoon, ja tietysti lähti huohottaen perään. Kumma kyllä vartija sai minut kiinni ja tiesin heti, että hän ei päästäisi minua enää metriä kauemmas. Poliisiasemalle tullessamme, tajusin, että mies taisi olla siviilipoliisi tai jotain vastaavaa. Mies huikkasi jollekkin; ”Täällä olisi tällainen pieni nuorisorikollinen.”

Nuorisorikollinen ? Mitä pahaa olen tehnyt ?
Tämän jälkeen en ole uskaltanut juosta pakoon, sillä tiesin, että ampuisi kuitenkin jalkaan jos pakenisin. Mitä teen ?
Kiitos jos jaksoit lukea !

noh

Suomen lakiin on kirjattu 7-17 (ennen 7-16) vuotiaiden oppivelvollisuus :/ Periaatteessa sä rikot lakia, jos et käy kouluu. Rasittavaa nipottamistahan se on, mut kestä viel pari vuotta nii sit saat tehdä mitä haluut. Suosittelisin kuitenkin käymään koulun loppuun.

ymmärtäjä

Vittu minkälaista sa oot joutunut kestämään mä sainoisin sille miehelle päin naamaa että mene vittuun senkin mulkku

No jaa.

Kerron nyt tähän sitten ysiluokkalaisen mielipiteen. :D
Ite kyllä miettisin kahteen kertaan ennen kun rupeisin tekemään mitään tollasta. En oikeesti ymmärrä, miks koulu nähdään jotenki kamalana. Tietysti tunneilla on joskus tylsää, mutta kaikki ei ole elämässä kivaa ja kyllä pitää jonkin verran tylsiäkin juttuja kestää. Itse en ole ikinä lintsannut koulusta, enkä lintasisi vaikka mikä olisi. Varsinkin, kun et edes tiedä, miksi lintsaat. Jos vaikka koittaisit päivä päivältä olla yhä pidempään koulussa?

ruusa

Ootko miettiny vielä elämääs yhtään pidemmälle, kuin seuraavaan päivään? Tollanen käytös saattaa nyt tuntua kivalta ja jännittävältä, ku voi haistattaa kaikelle paskat ja hyppii rajojensa yli. Mutta tuskin esimerkiksi se siivojan työ hirveän kivaa tai edes jännittävää ole (ellei sinulla sitten tähän kyseiseen ammattiin hirveää kutsumusta ole). Suosittelen lämpimästi suurta tsemppausta ysiluokalle, jos loppu elämä yhtään kiinnostaa.

Vastaa aiheeseen: Onko tosiaan reilua ? LUE

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top