Oudon linnun lento. ( rönsyilevä ja raskasaiheinen? essee )
Hei.
Onko normaalia, jos tuntee olevansa joukosta täydellisesti?
On kai, mutta kuitenkin.
Pienenä minua ei tämä oikein haitannut, pysyin vain yleensä poissa näkyvistä..ehkä. En muista.
Mutta nyt.. ei.
Olen ehkä hieman kyllästynyt luokkatovereideni päivityksien katsomiseen, ja toteamaan että ”jaha, siinä taas he menevät.
He menevät mielellään kaupungille, minä kartan ulkomaailmaa peloissani.
He ovat vihaisia koska he ovat kotiarestissa, minä huokaan helpotuksesta.
He ovat ärsyttäviä minun näkökulmastani.
Minä olen kyllästynyt siihen etteivät he ymmärrä.
Kukaan ei ymmärrä.
En halua puhua.
Kaikki muu maailma odottaa minun olevan juuri sellainen, mitä minä en ole.
En halua halauksia, en kehuja.
Kosketus ahdistaa minua.
Kuuma, kylmä.
Karheat, pienet, paljastavat, tiukat vaatteet.
Äänet.
Nauru.
Ihmiset.
Minulta odotetaan kaikenlaista, mielentervedeni korjaamista, hyvänä ystävänä olemista, mallioppilaana opiskelemista, ahkeraa harrastukseni harjoittelua, ynnä muuta.
Ei.
En pysty.
Olen koko elämäni rakentanut seinää.
Olen tehnyt huonoa jälkeä, ja nyt seinä halkeilee, murtuu.
En ihaillut vanhempiani, en halua tavata sielunkumppaniani, en halua ystäviä, en seuraa trendejä, en halua puhua, en halua että kosketat minua, en halua että tulet lähelleni, en halua tehdä arkeasi paremmaksi, en halua kuulla kuinka sinulla on se juuri oikea ”bff”.
En haluaisi olla tälläinen, ja haluan olla tälläinen.
En halua apua. En halua puhua siitä. Sulje suusi, olisitko kiltti, sanasi vain pahentavat.
Ongelmani on painettu villaisella.
Aggressio on premenstruaalioireyhtymää,
huolet johtuvat ruutuajasta, kun yritän näyttää mitä minä oikeasti tunnen, siihen vastataan : Et sä yleensä tommonen oo. Kyl se menee varppina ohi. Hätiä mitiä. Miksetsä osaa pitää enää hauskaa, oot tommonen vaan.
Minä olen vain tuollainen.
Sellainen tiukkapipoinen noita – akka, joka vihaa lapsia, kärsii atooppisesta ihottumasta ja muista ongelmista.
Kaikki yritykset ”parempaa minua” kohtaan ovat epäonnistuneet.
Olen jumissa.
Olen pahasti jumissa.
En pysty edes ajattelemaan ensi kouluvuotta.
[osa tekstistä poistettu]
Hei
kiitos viestistäsi. Asia josta kirjoitit, on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan Päivystäjä mukana keskustelussa -keskustelualueelle. Lasten ja nuorten puhelimen työntekijät sekä vapaaehtoiset päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan julkaista hitaammin kuin muilla keskustelualueilla.
Jos haluat, voit myös olla yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (suomeksi 116 111, ruotsiksi 0800 96 116) tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/.
Lämpimin terveisin,
MLL Nuortennetin ylläpito
Hei.
Ai jaa, haha..mitä?
Juu, en ajatellut että viestiäni julkaistu, koska öhö öhö, tumma teema, öhö öhö.
En oikeastaan pysty ottamaan puhelinta käteeni (ahdistus on sitä luokkaa näemmä..),
ja olen myöhästynyt aina ryhmä- keskusteluistanne.
Kirjepalvelu minulla toimi, sitten vika, nyt se toimii taas. En jaksa oikein kirjoittaa sinnekkään.
Hah hah, olenpa laiska.
Muuten, pahoittelut esseestä, tunteeni hieman ylitsevuotivat ja nyt saan mopata ne.
…voitte nauraa nyt.
Minun kai pitäisi nostaa kissa pöydälle, mutta ei. Perhe? Ei. Ei ole tilaisuutta, ja minun huonosta tunteet sanoiksi – kielitaidoistani he ymmärtävät kaiken väärin ja painavat villaisella.
Koulu? Nyt on kesäloma, ja koulupsykologini, jonka kanssa minä olen yrittänyt puhua, jäi lomalle pari päivää sitten.
Ei sillä että se auttaisi.
Tyhjiä sanoja, tyhjiä sanoja kaikki päivät!
Ystäväni? Ei. Haha, luulenpa että välimme ovat enemmän tai vähemmän tulehtuneet.
(ehkä aijon lähettää tämän ketjun hänelle kun tämä viesti on julkaistu, hei, vika on minussa, ei sinussa..hehe.)
Ok, toinen valitus.
Minulla ei ole ””””selviytymiskeinoja””””
Piirtäminen taitaa olla yksi niistä harvoista asioista, joista minä selviän kunnialla.
Mutta töttöröttööt, se ei auta, ei mikään ei auta.
Lukeminen? Ei. Opiskelu? Ei. Siivoaminen? Ei.
Ihmisien tapaaminen? Hei, jos olet lukenut molemmat viestini tähän asti, tiedät jo vastauksen. Hyi ei.
Ok, tässä taitaa olla kaikki tällä kertaa.
Kirjoitelen lisää, jos vain jaksan ja muistan.
Hyvää päivänjatkoa, ja juokaa vettä, on kuuma.
Aivan ihana teksti. Jos kirjoitit ton itse, valtavat ablodit. En itse osaa kirjoittaa mitään järkevää. Tosta tekstistä tulee tunteet läpi. Siihen samaistuu. Samaistuu, vaikka ei olisi kokenut mitään vastaavaa.
Jos teksti kertoo susta, sun mielialasta, voimia! Ansaitset niin paljon parempaa. Ja tulet saamaan. Joku päivä. Usko vaan, se päivä tulee, kun ei oo niin paha olla enää.