Kaikki tämä alkoi seiska luokan alussa, kun jouduin uuteen kouluun, jossa ei ollut yhtään minun vanhaa kaveria. Olen aina ollut aika ujo, joten minulla kesti aika kauan löytää uusia kavereita, jotka sitten olivat tyttöjä. Luokkalaiseni pojat olivat kateellisia minulle, ja jouduin kärsimään pahasta kiusaamisesta (henkisestä ja tietyllä tasolla fyysisestä myös). Olen ollut erittäin herkkä poika koko ikäni ja luultavasti tästä johtuen kiusaaminen oli minulle ylitsepääsemätöntä. En voinut kertoa vanhemmilleni tästä, sillä he halusivat (ja vieläkin haluavat), että kaikki on täydellistä, normaalia. Menin koulukuraattorille puhumaan kiusaamisesta, mutta hän ei osannut auttaa yhtään minua.
Hautasin kaikki ongelmani sisälleni ja aloin esittämään tietynlaista roolia. Vaihdoin koulua kahdeksannella luokalla ja kaikki ongelmani vain jatkuivat. En ymmärrä miten kukaan ei huomannut jatkuvaa haukkumista, ja varsinkin liikuntatunneilla poikien jatkuvaa ilkkumista. Kaiken kukkuraksi kävin vielä läpi kovaa identiteettikriisiä…
Yhdeksännellä luokalla en enää pystynyt edes itkemään, enkä enää jaksanut tehdä mitään. En läksyjä, lukea (lempi harrastukseni tähän aikaan) tai yksinkertaisesti elää. Numeroni eivät tästä kärsineet sillä opin todella nopeasti, ja kaikesta huolimatta keskiarvoni hipoo 9,5:sta. Kaikesta huolimatta minua edelleen pidetään todella ulospäin suuntautuneena ja itsevarmana. Olen yrittänyt kertoa hyville ystävilleni, mitä joudun kestämään joka päivä, mutta en vain jostain syystä ole pystynyt.
En vain tiedä enää mitä tehdä. Haluaisin, että voisin edes puhua jollekin. En voi puhua terveydenhoitajalle, koska häneen ei pysty luottamaan (kokemuksia kyllä…). Vanhempani vain kieltäisivät koko asian olemassa olon. En tiedä mitä tehdä. En jaksa enää unettomia öitä, jatkuvaa pelkoa ja vainoamisen tunnetta, kiusaamista ja jatkuvaa maskin takana piilottelua.
Tää on mulle jollain tasolla tosi tuttua. Vedän roolia,jossa olen pirteä, ulospäin suuntautunut ja huumorintajuinen tyttö, joka jaksaa kantaa kaikkien taakat harteillaan. Mutta sisällä on kova, musta möykky, joka synkentää kaiken.
Mä en ite oo keksiny vielä ulospääsyä, mutta toivottavasti sä löydät :)
Voimia ja hali täältä sinne!
