Mä oon aina ollu herkkä. Mut nykyään saan paniikkikohtauksia tosi usein, mun rintaa puristaa kun ahdistaa niin paljon ja mä oon pari kertaa hyperventiloinnin takia pyörtynyt. Kaikki pelottaa. Uudet asiat, ihmiset, kokemukset, koulu, harrastukset – tekis mieli vaan olla kotona piilossa kaikkea. Mulle tulee välillä tosi epätodellinen olo ja tuntuu et sekoan tästä kaikesta. Mua vaan pelottaa ihan hirveästi.
Äiti yrittää ymmärtää, mut se ei osaa. Terkkari sanoi että tää kuuluu murrosikään. Koulupsykologi sanoi että taidan liioitella, että tämmöstä jännitystä on kaikilla.
Kai se sitten on niin. Mut tää ei tunnu tavalliselta. Onks se oikeesti normaalia, et paniikki iskee tyhjästä, et sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja hengitys kiihtyy ja tärisen ihan hulluna? Ilman mitään syytä. Oonko oikeesti hullu? Mua pelottaa tää ihan sikana ja en haluis olla tällanen. Mut kukaan ei ota tosissaan.
Mä otan tosissani koska mulla on ollut ja on vieläkin samanlaisia oireita!
Et todellakaan ole hullu! Mä olen itse todella ujo sekä herkkä ja ajattelen usein liikaa ja panikoin pienistäkin asioista.
Mulle tulee kanssa todella epätodellinen olo jos säikähdän kovasti tms. ja oon sen takia joutunut ramppaamaan sairaalassa pari vuotta sitten, ja itkin sinä sairaalajaksona joka ilta itseni uneen koska pelkäsin että kuolen tai se olo ei lähde koskaan ja joudun elämään ”leijuvana epätodellisena möykkynä” koko elämäni.
Jatkan vielä itsestäni sen verran, että se olo lähti enkä enää koe olevani epätodellinen tai tosi jännittynyt kun harvoin jos oikeasti jotain merkittävää tapahtuu tai ajattelen liikaa. Eli sun olisikaan ei todella ole koko elämän ajan oleva ongelma vaan se hälvenee kyllä ajan myötä!
Se kyllä kuuluu tähän ikään, mun vanhemmillakin on ollut samanlaista ja monilla muillakin, mutta jännitys ja ujous ja pelko on kanssa eri asia.
Jos sua jännittää vaikka joku uusi asia, istahda hetkeksi ja hengitä syvään, kyllä ne asiat järjestyy ja vaikka joku pelottaa, niin sä et kuole siihen! :)
Koulupsykologi sanoi varmaan itse vähän liioitellusti, sillä jos sua oikeesti jännittää ja pyörtyilet, niin sais siihen varmaan jonkinlaista apua. Itse käytän luontaistuotelääkettä nimeltä AntiStress Relaxia. En tiedä miten paljon se auttaa, mutta esim. harrastukseni takia joudun välillä esiintymään muutamalle kymmenelle ihmiselle pari kertaa vuodessa ja jännitän niitä tosi paljon. Otan lääkkeen ja se vaikuttaa tunnin päästä, sitten on vähän rauhallisempi olo ja kun rauhassa hengittelen niin ei se tunnu enää niin pahalta.
Jos sua siis oikeesti vaivaa se olo etkä voi tehdä sen takia mitään, kannattaa miettiä luontaistuotteita tai lääkärin avulla jotain muuta pientä rentouttavaa lääkettä, mutta kyllä se menee siitä ajan kanssa.
Tiivistän: hengitä, yritä rentoutua (ohjeita rentoutumiseen löytyy netistä ja kirjoista), puhu asiasta perheellesi tai esim. lääkärille ja ole rauhassa, ei sulle käy mitään vaikka joku pelottaiskin!
Ymmärrän sun tunteen ja voin sanoa siis että se ei oo kiva, mutta se lähtee kyllä!
Oikeasti miljoona tsemppihalausta ja siunausta sinne, hyvää kesää!
Minullakin oli pienenä pelkoja, oikeesti mulle ihan todellisia mutt muille ihan vaan naurun aiheita. Kuulostaa todella inhottavalta, itseolen murrosikäinen tyttö, saatan kyllä alkaa itkeä ihan turhasta, mutta se ei liity millääntavalla pelkoon. Sano psykologille että et todellakaan liioittele. JAKSAMISTA
Kuulostaa vakavalta. Joillakin on paniikkia murrosiässä, mutta minusta sinun oireet kuulostavat tavallista vakavemmilta. Sä et varmastikkaan oo hullu. Itsellänikin on paniikki oireita, ei tosin noin pahoja kuin sinulla. Pelkään ikäisiteni seuraa ja suuria kaveriporukoita tai tilanteita kun mun pitää olla suuressa porukassa yksin. Silloin yleensä paniikki iskee, mulla on ollu pienestä pitäen paniikki oireita mutta paljon lievempiä ja harvemmin kuin nykyään. Murrosiässä tilanne on pahentunut. Yleensä kun mulle tulee paniikki niin en pysty ajattelemaan selkeästi, hikoilen paljon, kädet tärisee ja ahdistaa ihan älyttömästi. Nykyään välttelen mun kavereita ja vietän suurimman osan vapaa-ajastani kotona sisarusten kanssa. Koti tuntuu turvakololta jossa ei tartte hävetä jos iskee paniikki, aina voi juosta piiloon. Käyn säännöllisesti psykologilla ja kerroin paniikki ongelmastani. Sain lääkityksen paniikkioireisiin. Se on auttanu mua aika paljon paniikkikohtaukset menee nopeampaa ohi. Sääkin tarvitsisit jotain lääkitystä, se helpottais oloa varmasti.
Musta tuntuu, että sulla on masennus. Et todellakaan silti ole hullu ! Tuo ei ole normaalia eikä kuulu murrosikään vaan tuo oikeasti on vakavaa, joten mene puhumaan jollekkin, joka oikeasti kuntelee, välittää ja auttaa esim. sukulsiselle, kummitädille tai ihan kenelle tahansa johon luotat. Jos kerrot hänelle tuon kaiken uskoisin, että hän ottaisi sen vakavasti. En ymmärrä, miksi he joille olit kertonut , eivät välittäneet. Ehkä he eivät vaan ymmärtäneet oikeasti, että tarvitset apua. Voisiko auttaa, jos lähettäisit vaikka sähköpostin äidille tai jollekkin muulle ja kertoisit siinä tästä ongelmasta. Ehkä he niin voisivat ymmärtää, sillä tämän luettuani tajusin heti, että sinulla on vaikeaa ja tarvitset siihen ammattiauttajaa.
Älä lannistu siitä, että sinua ei vielä ymmärretty tässä asiassa. Olet rohkea ja reipas, kun yrität hakea apua. On kurjaa, että sinun avun tarvetta ei olla huomattu, mutta yritys palkitaan! Jatka siis yrittämistä. Täekeintä on, että saat apua, koska sinä olet tärkeä!
Toivottavasti vastauksestani oli apua. Toivon, että asiasi järjestyy ja saat tarvitsemasi avun. Hyvää kesän jatkoa!