Moi!
Olen saanut puolen vuoden sisällä monia paniikkikohtauksia,joihin liittyy hengenahdistusta, todelisuuden hämärtymistä, kuoleman pelkoa ja heikottaa ja en tunne käsiäni ja tuntuu että jalat ei kanna. Minkälaista apuate muut samassa tilanteessa olevat olette saanet ja miten sen kanssa oppii elämään? huojentaisi kuulla muiden kokemuksia.
Itselläni ei oo kokemuksia asiasta, mut eräällä kaverillani on. Hän on käynyt asian tiimoilta ammattiavussa ja saanut lääkkeitä siihen. Ne ovat auttaneet, ja hän on aivan normaali ihminen.
Minulla on paniikkihäiriö. Yksinkertainen neuvo jota pitää aina noudattaa :HAE APUA. Lääkkeet toivat elämäni takaisin:) Pärjätään taas samanlailla kun ennenkin. Ei kannata jäädä miettimään (minä tein :/) elämä menee ohi… Kerro mahdollisesti vanhemmille ja mene terveyskeskukseen:) Osaavat auttaa. Terkasta kokemuksena että ne jää junnaamaan ja selvittämään syitä samallaa kun ite on paniikissa.
Moi.
Oletko ajatellut puhua asiasta jollekin luotettavalle aikuiselle? Voisiko äitisi suhtautua sinuun toisin, jos puhuisit asiasta hänelle rauhassa? Lemmikkeihin voi kiintyä syvästikin, ja ahdistuksesi on ymmärrettävää. Sinun ei kuitenkaan tarvitse pelätä kalojesi kuolemaa. Kaikki kalasi eivät kuole samalla kertaa ja ne voivat hyvissä olosuhteissa synnyttää uusia, jolloin kalojesi elämä jatkuu niiden poikasissa, jotka taas kasvavat ja synnyttävät uusia kaloja. Kuoleman kohtaaminen voi olla vaikeaa myös lemmikkien osalta. Sitä ei kuitenkaan tarvitse pelätä etukäteen. Voisitko kysyä äidiltäsi, saisitko osallistua akvaarion hoitamiseen? Se voisi auttaa myös tämän ahdistuksen käsittelyssä. Voisit ottaa asian puheeksi esim. silloin, kun siivoatte akvaariota. Olet sydämellinen tyttö, kun ajattelet kalojesi hyvinvointia :)
Tsemppiä ja halaus! :)
Lintu
On ymmärrettävää että sinua pelottaa menettää rakkaat kalasi, se osoittaa välittämistä <3 toivotaan että kalasi elävät vielä mahdollisimman pitkään! Älä turhaan mieti liikoja ja elä hetkessä! Koita myös puhua asiasta jollekin luotetavalle aikuiselle.
Ihanaa kesää sulle! :)
Minun se akvaario onkin.
Minusta tuntuu että tämä kuoleman pelko voi johtua siitä kun vaarini kuoli yllättäen kun olin kuusi vuotias.
Rakastan kalastamista ja en koskaan tapa kalaa itse ( kun siis syömme kalan ) vaan annan isäni tappaa sen koska pelkään että tapan se väärin ja se jää kitumaan.
Kerran olin kuitenkin yksin kalastamassa ja kala oli nielaissut koukun, se oli pakko tappaa.
Tapoin sen. Se ei enää liikkunut, meni hetki ja se sätkikin vielä, olen tuntenut niin paljon syyllisyyttä, tämä tapahtui noin kuukausi sitten ja tunnen itseni vieläkin raakalaiseksi :(
