Mulla on tosi paljon pelkoja ja vainoharhaisia ajatuksia koskien monia asioita, mutta yks pelottavimmista on kipu. Mua pelottaa jatkuvasti että mun kaverit vahingoittaa mua, vaikka tiedän toisaalta ettei ole syytä pelkoon. Pelkään muita ihmisiä kaduilla, ja pienetkin häiritsevät liikkeet mitä he tekevät saattaa saada mut kiertään jonkun pidemmän reitin, etten joudu olemaan heidän kanssaan lähellä. Pelkään että täydessä bussissa joku tekee mulle jotain, ja esimerkiksi kun jaoin lehtiä, pelkäsin että joku olisi mulle vihanen siitä lehtien jaosta, että se ampuisi mut kun avaisin sen postilaatikon. Nää ajatukset tuntuu tosi hassuilta näin kirjoittaessa, mutta pelkään niitä ihan tosissani. Joskus pelkään yksinäisiä, paikoillaan olevia autoja. Musta tuntuu että joku ampuu mut niistä.
Pahinta tässä on, etten tiedä välillä onko pelko realistista vai vaan omaa mielikuvitusta. Mun pitäis mennä yhden kaverin kanssa pian pitkästä aikaa kahden johkin, mutta pelkään että se tappaa mut. Koska tää kaveri on mun ihastus, en haluais kertoo vanhemmille siitä. Toisaalta, jos en kerro, löytääkö ne mua enää koskaan? Tää on tosi vaikeaa, koska en tiedä haluaako mun pää tosissaan varottaa että se vaara on olemassa, vai oonko vaan sekoomassa. Se tyyppi ei koskaan oo ollut agressiivinen edes sanoin mua kohtaan, mutta silti pää huutaa että se tappaa mut. Samaa on päivästä toiseen. Ainoo mihin luotan on perhe, ja siihenki vasta vähän aikaa oon luottanut. Noin 13 vuotiaaks asti mä pelkäsin että mut tapetaan vielä joku päivä kotona, vaikka se ois täys mahdottomuus. Nyt en enää, ja oon vähän rauhottunut.
Mikä tässä on, että pelkään, toisaalta tajuan että ei oo pelättävää, toisaalta en tiedä onko pelko todellista vai ei?
Moikka!
Hyvä, että haluat neuvoa/apua pelkoihisi! Kuulostaa kyllä siltä, että pelot ovat saaneet aika ison sijan elämässäsi. Ja kuten itsekin mietit, pelot ovat aika järjettömiä. Mietin, että onko joku menneisyydessä satuttanut sinua (esim. kiusaamalla koulussa..)? Joskus menneisyydessä tapahtuneet ikävät asiat aiheuttavat epärealistisiakin pelkoja, vaikka asiat olisivat nykyisin hyvin.
Minusta sinun kannattaisi jutella jonkun aikuisen kanssa peloistasi. Voisitko kertoa vanhemmillesi näistä peloista? Toinen vaihtoehto on mennä juttelemaan koulussa terveydenhoitajan kanssa. Olisi tosi tärkeää, että saisit apua pelkojen selättämiseen, ennen kuin ne alkavat hallita elämääsi. Tärkeää olisi, että yrittäisit peloista huolimatta tehdä normaaleja juttuja, kuten mennä mainitsemasi kaverin kanssa kahdestaan johonkin. Jos siis kaveri tosiaan on luotettava ja ei ole koskaan tehnyt sinulle pahaa. Kun järjettömiä pelkoja/ajatuksia tulee päähäsi, pysähdy niiden äärelle ja totea mielessäsi, että ”ahaa.. nyt mulla tuli tuollainen pelko/ajatus mieleen. Se on kyllä ihan järjetön ja päätän jättää sen huomiotta.”. Vaikka sinua ahdistaisi, niin yritä kestää sitä ja ajatella muita, mukavia asioita. Pahinta olisi, että pelot alkaisivat rajoittaa sinua ja arkipäivän tilanteissa toimimista. On hyvä olla varuillaan – tietysti, mutta järjettömät ja järjelliset pelot ovat eri asia ja niiden erottaminen onkin tärkeää. Sinä ehkä tarvitset nyt apua niiden erottamiseen ja tunnistamiseen. Uskalla puhua avoimesti peloistasi, nimittäin olen varma, että saat niihin apua ja pikku hiljaa selätät ne!
Tsemppiä ja hyvää kevättä!!
Pelot oikeastaan jo hallitsevat elämääni. Minulla on outoja rituaaleja sekä tapoja. Pelkoja siis on enemmänkin kuin tämä kipu, ja siis pelkään lähes omaa varjoanikin. Pelkoon on vaikea hakea apua, ja se tuntuu olevan hyvin hidasta. Olen nyt käynyt vuosia psykologeilla, ja vieläkään en ole saanut haluamaani apua. Pelot on vain vahvistuneet, enkä enää uskalla käydä psykologeillakaan normaalisti, välttelen asioita ja pienentelen niitä.
Olen yrittänyt ajatella että se on vain ajatus, mutta tosiaan on tullut se ongelma, etten tiedä enää, onko se sittenkään vain ajatus. Se raja näiden välissä on niin häilyväinen. Ajatukset piinaavat yöuniani, ja nytkin on tullut nukuttua vain kolmisen tuntia, ja sekin huonoa unta. On piinaavaa elää näissä peloissa, mutten enää vain tiedä mitä voi tehdäkkään.
Hei,
kuulostaa siltä, että tosi kovilla pelkojesi kanssa. Olen pahoillani siitä. Minusta on hienoa, että olet saanut apua, vaikka se ei ainakaan vielä tunnu olevan oikeanlaista tai riittävää. Minusta sinun kannattaisi ehdottomasti jatkaa psykologeilla käymistä ja myös kertoa avoimesti, vaikka kirjeellä, kuinka sinusta tuntuu, ettei apu auta yhtään ja pelkosi vain kasvavat! Silloin psykologit tietäisivät, että tarvitset mahdollisesti enemmän ja erilaista apua. Nythän he saattavat vain arvailla, miksi välttelet tapaamisia ja jopa luulla, ettet halua apua tai ongelma ei ole niin iso. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää olla rehellinen auttajillesi!
Tiedän, että käytännössä on hyvin vaikea saada itsensä rauhoitetuksi pelon iskiessä. Hyvä, että olet kuitenkin yrittänyt rauhoitella itseäsi miettimällä, että ”tämä on vain ajatus, ei totta”. Mitäpä jos ottaisit itsellesi sellaisen ”varmistussäännön”, että jos sinua yhtään epäilyttää/mietityttää, että onkohan tämä päähän tullut pelko/ajatus järjetön ja epätosi, niin siitä epäilyksestä, pienestäkin sellaisesta, tiedät kyseessä olevan järjetön ajatus, jota ei tarvitse kuunnella ja jonka mukaan ei tarvitse toimia (esimerkiksi välttelemällä jotain tilannetta). En tiedä, helpottaisiko tuo sitä, että selkeämmin erottaisit niin sanotut epätodelliset ja todelliset ajatukset/pelot..