hei. oon 17 ja menossa amikseen. mua ahistaa mennä sinne, en haluais mennä sinne ja en oo varma kiinnostaako se ala mua. mulla on omien arvioiden mukaan sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja julkisten paikkojen pelkoa sillä saralla, että kouluun en uskaltais mennä. silleen ahistaa että jos epäonnistun ni ihmiset muistaa sen ja aattelee musta kaikkee. en tietenkää ite aattele muista sillee, epäonnistuminenhan on inhimillistä.
nyt ku koulujen alku lähenee nii oon alkanu stressaamaan, ahistumaan, huutamaan sisaruksille, menetän yöunia ja nään painajaisia kouluun liittyen. ja väsyn. en voi puhua nuista oikeen kellekkään ja en välttämättä haluaiskaan. toivottavasti ois etäkoulu. vanhemmat ei oikee ymmärrä mua ja ne kannustaa että hyvä ku meet sinne kouluu nii saat paperit. en varmaa uskalla lopettaa sitä koulua kesken, vaikka haluaisin, kun aikaisempana vuonna lopetin jo toisen alan opinnot. mua ei oikeen kiinnosta mikään ala ja lukioon en halua mennä ahistumaan ja stressaa lisää. en tiiä haittaisko olla vielä ilman ammattia, jos olis jotain töitä ja tekis niitä vuoden pari ja katsois sitten että kiinnostaako jokin ala.
ei oikeen kiinnosta mennä minnekkään ammattilaisen juttusillekkaan. miten ne sais mun pelot pois tai mut kiinnostuu jostain alasta?
Hei,
Kiitos viestistäsi!
Olet isossa käännekohdassa elämässäsi, kun on aika pohtia, mitä haluaa tehdä peruskoulun jälkeen. Joillekin nuorille tulevaisuuden suunnitelmat saattavat olla selkeitä, mutta on lukuisia kaltaisiasi nuoria, jotka eivät tiedä vielä, mitä haluavat tehdä. Se voi asettaa todella isot paineet ja aiheuttaa stressiä. On ihan ok, jos ei tiedä, mitä haluaa! Joskus löydetään se oma ala vasta myöhemmin aikuisena tai sitten aikuisenakin saatetaan vielä kokeilla ja etsiä sitä omaa juttuaan.
Kerroit, että arviosi mukaan sinulla on sosiaalisten tilanteiden ja julkisten paikkojen pelkoa, etkä meinaa uskaltaa mennä kouluun. Ymmärrän hyvin, että kouluun meneminen tuntuu haastavalta – näiden pelkojen lisäksi pohdit vielä, kiinnostaako kyseinen ala sinua, joka ei mahdollisesti ainakaan helpota asiaa. Mainitsit myös, että sinua ahdistaa, jos epäonnistut ja mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Sanoit tosi hyvin, kuinka epäonnistumiset ovat todella inhimillisiä ja uskon, että suurin osa ihmisistä ajattelee samankaltaisesti kanssasi. Se voi välillä olla todella vaikeaa tarkastella omia epäonnistumisiaan armollisesti, vaan yleensä itse on oman itsensä pahin kriitikko.
Lisääntynyt stressi ja ahdistus voi herkästi näkyä niin, että saattaa vaikka tiuskia omille läheisilleen sekä vaikuttaa uniin. Se on todella inhimillistä! Kurja kuulla, ettet koe voivasi puhua ajatuksistasi kenellekään. Vanhempasi varmasti tarkoittavat hyvää kannustaessaan sinua, mutta he eivät varmastikaan täysin ymmärrä kokemaasi.
Mainitsit, että et haluaisi mennä juttelemaan ammattilaiselle, koska pohdit, miten se saisi sinun pelkosi pois tai sinut kiinnostumaan jostakin alasta. Ymmärrän, että ajatus siitä saattaa tuntua turhalta, mutta kannustaisin sinua antamaan mahdollisuuden. Esimerkiksi opinto-ohjaajalle jutteleminen voi tuoda uusia näkökulmia opiskelu- ja työasioihin, vaikka et kiinnostuisikaan suoraan mistään alasta. Koulun psykologi tai kuraattori ovat tottuneet myös käsittelemään monenlaisia opiskelijoiden haasteita. Pelkojen työstäminen ottaa aikansa, eikä niitä heti saa pois, mutta jutteleminen ammattilaiselle on jo askel parempaan suuntaan. Ammattilaisten avulla voit saada itsellesi työkaluja pelkojen käsittelemiseen. Koulun ammattilaisille jutteleminen on aina luottamuksellista ja heidän tehtävä on olla siellä sinua varten!
Jos haluat anonyymisti ja luottamuksellisesti jutella aikuisen kanssa, voit soittaa myös meidän Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla juttelemaan chattiin tai kirjoittaa nettikirjepalveluun. Nämä kaikki ovat täysin ilmaisia. Lisää voit lukea täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä