Mulla on pitkän aikaa pyöriny päässä, kuinka äitini ei kiinnostu asiostani. Jos alotetaan alusta, asun yksinhuoltaja äitini ja iso veljeni kanssa. En viihdy kotona ollenkaan ja tuntuu ettei kukaan kotona välittäis. Mulla on muutama hyvä kaveri, jotka on samassa tilanteessa mun kanssa. Oon heidän kaa aina ulkona, kun ketään meistä ei viihdy kotona. Yhdellä heistä on paljon ongelmia kotona. Haluaisin auttaa häntä, mutten itsekkään ole hyvässä tilanteessa.
Yleensä äiti ei edes ole kotona, se on töissä tai salilla. Jos se on kotona, hän vain pitää huolta että veljeni tekee läksyt ja opiskelee, että pääsee lukiosta läpi. Jos kysyn äitiä tarkistamaan omat läksyni, sillä ei koskaan ole aikaa, kun hän tarkistaa veljeni läksyjä. Kun olen kotona, kukaan ei kuitenkaan puhu mulle, joten ei sillä oo väliä oonko kotona vai jossai ihan muualla.
Ongelma on myös se että jos minut huomioidaan, se on aina huono asia. Jos saan hyvän numeron kokeesta, ei mitään kiinnostusta. Jos tulen kotiin 15 min myöhässä, mulle raivotaan kunnolla. Kotona olen aina se jolle huudetaan, ei koskaan veljelleni. Äitini on paljon tupakoimista vastaan, mutta kun veli jäi kiinni tupakoinnista, hän ei saatut rangaistusta. Ja minä värjäsin hiukseni tummemmaksi kun äiti olisi halunnut, sain viikon kotiarestia, enkä saanut kuukaus rahoja.
En haluaisi olla kotona, koska tuntuu että oon lukittunu neljän seinän sisää.
Miksi en saa samanlaisia etuuksia, mitä veljeni saa?
Onko väärin jos äiti uhkailee laitoksella?
No kuulostaapas kurjalta!
Vanhempien kyllä pitäs yrittää aina antaa samanverran samanlaista huomiota, ja tuntuu varmasti inhottavalle että oot mielestäsi jäänyt isoveljesi varjoon.
Voisitko yrittää puhua äitisi kanssa asiasta? Uskon että hän haluaa kaikkea hyvää sulle ja teille, muttei välttämättä vaan osaa näyttää sitä sillätavalla?
Kotona pitäisi aina olla kiva ja turvallinen olo olla, voisit yrittää puhua siitäkin hänelle, ettet tunne olevasi ”kotonasi” ja et tykkää olla siellä?
Jos äitille puhuminen tuntuu alkuun hankalalta, vaikka kirjeen kirjoittaminen tai tekstiviesti ajaa saman asian.
Tietty myös koulukuraattorille, terkalle tai psykologille puhuminen auttaa varmasti, heiltä saisit myös varmasti paljon ideoita miten käsitellä tilannetta.
Kaikkein parhaiten asiat tietää luultavasti äitisi, joten voisit tosiaan kysyä rohkeasti että miksi sua jätetään mielestäsi vähemmälle ja ainoa huomio mitä saat, on negatiivinen huomio.
Yksinhuoltajilla kyllä varmaan on rankkaa, kaikki on yhden aikuisen varassa ja omaa aikaakin tarvitsee, mutta jos kertomasi pitää paikkansa, sut jätetään vähimmälle ja huomiota saa enimmäkseen sun veljesi ja äitisi.
Olisi kanssa hyvä jos saisit purettua mahdollista pahaa oloa jotenkin, esim. harrastuksella (harrastuksen ei tarvitse maksaa paljon, ei välttämättä edes ollenkaan), esim kavereiden kanssa voisitte tehdä jotain kivaa joka saa ajatukset muualle. Myös kirjoittaminen, piirtäminen, musiikin kuuntelu, elokuvien katselu tai lemmikin kanssa oleminen on tosi halpoja ja kivoja tapoja viettää aikaa, yksin tai muiden kanssa.
Mun mielestä uhkailu on aina väärin, enkä koe kamalan kivaksi sitä että oma äiti uhkailisi.
Sulle suosittelisin tosiaan jollekin puhumista, ja ehkä uskaltaisitte sen kaverisi kanssa, jolla on myös ongelmia, kahdestaan koulukuraattorin tai psykologin puheille?
Siunausta ja tsemppiä! :)
Itse oon kokenu samanlaista kohtelua. Oon perheessäni se, jota syytellään jatkuvasti. Oon tämän takia koulukiusattu. (Oon 6.luokalla)
Muustakin tuntu välil samalta et oon yksin vaik koko perhe on himas ja meitä on kuitenkin 6 muuta mun lisäksi..ja muo on alettu kiusaa kouluski nyt viime vuon ja mun omatunto on täl hetkellä pasha…ja kotona muo syytetään ekana kaikesta..oon jotenkin kaikkialla ihan musta lammas…ei oo yhtään kivaa. Ulkonäössäni ei ole mitään vikaa vaikka nyt itsesanonkin mutta emt…olisko mun uskonto koulu kiusaamisen syynä? Välillä tuntuu kanssa et oon ihan sekasin aivoista. Varmaan mul on joku mielenterveys ongelmakin. Emt mutta en tykkää tästä yhtäännnnn :,(
Mulla on ollut aina vanhemmat, jotka huolehtii kaikesta.Tosin tiedän,mistä puhut,koska kaverilla on vähän samaa. Hänellä on sisko,kohta 5v. Sen äiti hyysää vaa tätä pikkusiskoa. Kaveri jää ilman huomiota. Kannattaa puhua äitisi kanssa ja kysyä,mikä mättää.Puhumalla se toivottavasti ratkeaa! Toivottavasti äitisi ymmärtää sinua joskus paremmin! Sun asiat kuuluu sille! Sulla on oikeuksia! asiat