Haluaisin tietää millainen psykoosi todellisuudessa on, jos jollakin olisi omakohtaisia kokemuksia siitä.
Luin skitsofreniasta ja mulla on kaikki siihen viittaavat ennakko-oireet suvun taipuusuutta lukuunottamatta.
Mä olen nähnyt kummallisia asioita, nopeita välähdyksiä jotka saavat mut pelkäämään. [osa tekstistä poistettu] Siinä vaiheessa en vielä kerennyt kuin säikähtämään, en onneksi rattia kääntämään. Joskus kaukaisuudessa olimme perheen kanssa uimassa. Kaikki ympäriltä katosi, tuli jotenkin kovin rento olo enkä ymmärtänyt mitä tein. [osa tekstistä poistettu] Asia jäi siihen mutta nyt myöhemmin minua on alkanut pelottamaan. Kun kaikki katoaa ja olo tuntuu tavallista paremmalta enkä kykene kontrolloimaan itseäni, ovat pelottavia tuntemuksia. Uppoan vain toiseen maailmaan.
Tämä tosissaan on alkanut pelottaa minua.
Hei,
nuo kertomasi tuntemukset ja kokemukset kuulostavat sellaisilta, joista sinun olisi varmasti hyvä jutella jonkun terveydenalan ammattilaisen kanssa. Voisitko käydä juttelemassa esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa? Entä vanhempasi, voisitko kertoa heille tuntemuksistasi ja niistä syntyvistä peloista? Voisitte yhdessä miettiä, onko syytä varata aika terveydenhoitajalle tai ihan lääkärille.
Joskus huolet saattavat omassa päässä pyöriteltynä saada isot mittakaavat ja pelko vain kasvaa. Toivonkin, ettet jää pohtimaan näitä asioita yksin.