hei,oon 12 vuotias tyttö. tässä lähiaikoina ja muutenkin on ollut huonoja aikoja. isäni on alkoholisti,ukkini kuoli vasta,solisluu murtui…
aloitan isästäni. hän on kauhea humalassa,hakkaa ja haukkuu. oon ollu lastensuojeluliitossa(sossujen kanssa tekemisissä) äitini ja siskoni kanssa. on tehty pahoinpitelysyytteitä sun muuta,poliisitutkintaa yms. ja tässä kaikkein pahin. oon perheeni nuorin lapsi,miulla on mua 2 vuotta vanhempi sisko.
ja nyt:melkein aina,kun olen esim. kaupassa,kaupungilla,ja eilen sattui ensimmäistä kertaa koulussa:tuntuu että pyörryn. yritän ottaa rauhallisesti ja hengittää hyvin ja ajatella muuta. opettaja lähetti mut terveydenhoitajalle,ja mulle arvellaan ja todennettiinkin paniikkihäiriö. luin näiltä mll:n sivuilta oireita jotka viittaavat. Käsien tärinä&vapina,sydämen tykytys,huimaus,hengenahdistus,epävarma olo,epätodellisuuden tunne, ja tässä kaikkein pahin,inhottavin ja pelottavin:pyörtymisen tunne. jos en olisi eilen lähtenyt ajoissa kotiin kun ope oli ”tutkinu” mut, oisin pyörtyny. tunsin sen. se pyörryttämisen tunne tuntuu siltä,että näkee mutta ei tajua mitä tapahtuu,kuulee puhetta mutta ei ymmärrä sitä. jokaisen kohtauksen kohalla aina on pahentunu ja pahentunu. terkkari ja ope varas mulle koulupsykologille tai jollekki sellaselle henkilölle ajan. oon aikasemminki jutellu sen kanssa,mut tuntuu ettei auta. varmaan kohta rauhottavat ja sun muut lääkkeet kuuluu mun osaan elämään… oikeesti en kestä sitä.
lisäks murhetta aiheuttaa kun mulle TODELLA tärkeä ja läheinen ukki kuoli. hautajaiset oli viikonloppuna. yks tärkee henkilöki on nyt poissa.. ja tää murrosikäki vielä… sitten, koulunpihalla pelasin pari viikkoo sit futista kavereiden kans riemuiten siit et asfaltti näkyy jo. lähin KAIKELLA vauhdilla juoksemaan pallon perää mitä näist kintuistani pääsen, ja mut kamplitettii siihe asfaltille. no,heti sen jälkee tajusin et nyt ei oo kaikki kunnossa. ei ku vaa kylmää, ei auta. yritän liikuttaa kättä,ei onnistu. ja sit vaa sairaalaan.nojoo, särkylääkkeitä työnnettii mitä aikuisetkaa ei sais ottaaa, ei helpota tuskaa. sitte kuvauksiin. ja kappas vaa: solisluu murtu. eiku vaa kantoside 1 kk ja liikkakielto 6 vko. mikäs vaan sen pahemmi viel vois sattuu?
hei pliis,voisko täältä saaha ymmärrystä ja tukee? onko jollekki sattunu jotain tämmöstä?
Mä ymmärrän sua ainakin vähän, sillä oon 10 vuotias tyttö, ja munkin iskä on alkoholisti. Se hakkas, haukku ja tuli aina kotiin illalla kännissä. Olin 7 vuotias, kun tätä alko tapahtua. Mulla on 5 vuotta vanhempi veli joka on siis nyt 16, joten oon nuorin meijän perheestä. Mun elämään on myös mahtunut tosi paljon väkivaltaa, känniä, sossarityöntekijöitä ja poliiseja.
Mulla on nykyään masennus, mutta kukaan ei usko sitä.
Oon ihan hukassa, enkä tajuu miks kukaan ei ymmärrä mua. Mut elämä on elämää.
Kyllä sunkin ongelmat ratkeaa vielä! Kaikille sattuu joskus jotain, ja vaikka tilanne ois kuinka huono, mieti että Jumala loi just sut, ja sen takia, että se halus just sun syntyvän tänne maailmaan :)
Huonot hetket on kai sitä varten että osaa arvostaa niitä hyviä?
Moikka, oon itse 17 vuotias tyttö.
Mä tiiän, miltä tuntuu, kun isä on alkoholisti. Mun isä on alkoholisti, mutta ei onneks ihan pahimmasta päästä. Mulla on myös isosisko, joka on nyt 22 vuotta ja asuu poikaystävänsä kanssa Helsingissä. Isä ei oo mun siskon oikee isä. Sillo vielä ku sisko asu kotona ja oli mun ikänen, isällä oli tapana humalassa huoritella sitä. Kyl se vieläki sitä tekee, vaikka sisko asuu jo muualla. Olin sillon sun ikänen, enkä oikee uskaltanu sanoo mitään vastaa, puolustaa. Nyt ku oon vanhempi, uskallan puolustaa mun siskoo.
Se oikeesti syö ihmistä sisältä päin, jos läheisellä on alkoholin kaa ongelmia.
Isän äiti, mun rakas mummo kuoli viis vuotta sitten. Olin sillo kans sun ikänen. Sain tietää mummon kuolemasta ikävällä tavalla, löysin ite mummon kuolleena. Mummo oli mulle ku äiti. Olin siellä aina mun koiran kaa. Se oli ihanaa. Sitten vähän ennen joulua olin menossa sinne ja sitten vaan… löydettiin isän kaa mummo. Se oli kova pala mulle, olin vielä niin pieni. Pari kuukautta ennen mummoo, isän isä kuoli. En ollu ikinä nähny sitä, ja kyllähä sekin tuntu vähän pahalta. Joskus ku olin viis vuotta, puhuin sen kaa puhelimessa, mutta se oli humalassa. Eli isän isäkin oli alkoholisti.
Mä tiedän miltä susta tuntuu. Isä on ollu aina alkoholin suurkuluttaja, mut en vaa pienenä tajunnu sitä. Mut sitte ku olin 9v. tajusin, ettei se oo normaalii. Munki isä haukkuu ja on kerran lyönyt mua. Aina se haukkuu mua ja äitiä lihavaks ja rumiks, mut välillä se taas sanoo et kuinka tärkee mä sille oon. Mua vaa ärsyttää se, ku se ei ikinä puhu mulle ku se on selvin päin, muutaku pakon eestä. Kyl mua vähä harmittaa kattoo sivust, ku muilla on hyvä isä-tytär suhde. Oisha se kivaa jos vois aina halata isää ja kertoo kaikkee sille. Toivon oikeesti tosi paljon, et saatte apua sun perheen kaa. Alkoholisti vaikuttaa kaikkiin, negatiivisesti. Yrittäkää saada sun isä katkasu hoitoon. Se auttaa.
Lämmin osanotto myös sun isoisän puolesta. Se on rankkaa, kun joutuu luopumaan jostain läheisestään. Mutta aika parantaa haavat, vuoden päästä sä jo muistelet miten hauskaa sulla ja sun isoisällä oli ja naurat hauskoille kömmähyksille=)
Mullakin on myös paniikkihäiriö. Saan yleensä kohtauksen ahtaissa paikoissa. Onko sulla sitten joitain fobioita, jotka saattaa laukasta sen kohtauksen? Paniikkihäiriöökin saa hoidettua. Mutta se on vaan siedätyshoitoo, joka alussa tuntuu melko ikävältä puuhalta. Itteeni on auttanu se, että ahtaassa paikassa oon tehny just niinku säki; oon hengittäny syvään, sulkenu silmäni ja ajatellu mukavia asioita.
Mulle liikunta oli kaikki kaikessa ku olin nuorempi. 8 vuotta sitten olin hiihtämässä meidän lähellä olevalla ladulla kaverin kaa. Siellä sitten oli toooosi jyrkkä mäki, jonka päätin sitten laskee. Ladusta lähti ura sivulle päin, yritin nostaa kovassa vauhdissa suksen takas ladulle, ja kappas kappas, suksi otti kiinni johonkin oksaan, kaaduin ja polvi taittu tosi pahasti. Hiihtäminen sattu toooodella kovaa ja matkaa oli vielä kaks kilsaa, plus sitten kotio yks kilsa, eli kolme kilsaa. Mun polvi turpos koripallon kokoseks, enkä tietenkää menny lääkäriin. Sen jälkeen en oo pystyny juoksee, enkä muutenkaa harrastaa liikuntaa, joka syö mua sisältä päin entisestään. Sain aikasiks mennä lääkäriin tuossa 2 kuukautta sitten ja odottelen nyt ortopedille kutsua. Tiiän, et mun nivelkierukka on hajonnu tai menny sijoiltaa molemmista polvista, mut lääkärit ei usko. Siskolla oli sama vika, se pääs leikkaukseen ja kaikki on nyt ok. Pitää toivoo että itekki pääsen:)
Mut tsemppii sulle ja iso halaus!!