harrastan yleisurheilua. keväällä lonkastani löytyi tulehdus, joka oli oireillut jo marraskuussa hetkittäisillä kipukohtauksilla. sitä ennen yleisurheilu todella hallitsi elämääni ja suurinpiirtein elin sen kautta. lonkan ongelmat saatiin hoidettua vasta huhtikuussa, jonka jälkeen pääsin aloittamaan treenin.
kunto huonontui tauolla paljon ja osittain kärsin henkisesti. kun pääsin takaisin normaaliin treeniarkeen, en löytänyt enää mitään syytä nauttia siitä.
stressaan seuraavan päivän treenejä ennen nukkumaanmenoa ja tuijotan kelloa niin kauan, että pitää lähteä harjoituksiin. tunnen myös suunnatonta iloa, jos seuraavana päivänä ei ole harkkoja. en saa pikajuoksusta irti sitä, mitä ennen sain ja se näkyy tuloksissa.
silti en pysty sanomaan haluavani lopettaa, vaan se tuntuu väärältä ratkaisulta. osittain asia varmasti johtuu siitä, että ihmiset ovat mieltäneet minut urheilijaksi ja osa ihailee sitoutumistani urheiluun. vaikka salaa vihaan sitä.
onko teillä ollut mitään samankaltaista ja miten olette päässeet siitä yli?
Heippa! :)
Mulla on erilaisissa harrastuksissa ollut samanlaisia ajatuksia joissa tuntuu että nyt ei mene mikään putkeen enkä jaksa tätä enää, siitä kokee paljon stressiä ja harrastuksesta saattaa pikkuhiljaa tulla ns. työ eikä se hauska tekeminen mitä se ennen oli.
Sanon ekaksi että älä välitä muiden ajatuksista millainen sä olet, jos haluat olla urheilijamainen niin ole sitä, mutta älä tee sitä vaan siksi että mut mieltää sut sellaiseksi.
Mulle kerran sanoi eräs ihminen että jos yrittää miellyttää muita ja muuttaa itseään toisten tarpeisiin sopivaksi, silloin kadottaa itsensä.
Ole rauhassa oma itsesi ja tee sitä mikä hyvälle tuntuu :)
Mietin nyt ”ääneen” jotain keinoja mitkä mulla on auttanut tai mitkä sulla voisi auttaa, poimi niistä ne ideat mitä haluaisit kokeilla?
Joskus ihan rehellinen tauko auttaa eli pitää vähän lomaa siitä mikä stressaa.
Ne huippu-urheilijat yms. menestyy sen takia että he tykkäävät siitä ja oikeasti haluavat tehdä sitä ammatikseen ja kuluttaa itsensä treeneissä fyysisesti ”loppuun”, jos se tekeminen on vastenmielistä ja stressaavaa ne tulokset, kuten itsekin sanoit, kärsii eikä ole mitään mieltä oikeasti juosta nopeita aikoja jos odottaa vaan koska harjotukset loppuu.
Sun ei ole siis mikään pakko lopettaa sitä harrastusta lopullisesti vaan voisit pitää tauon, sen pituisen mikä itsellesi sopii, niin että ehtisit levähtää ja kokeilla muita juttuja?
Esimerkkinä vaikka kesäloma, kun saa tehdä rennosti muita asioita ja pitää lomaa niin jotkut jopa kaipaa koulunpenkille kun se ei enää tunnu niin arkiselta.
Myös muiden asioiden tekeminen voisi olla paikallaa? Voisitko ajatella että pidät harrastuksestasi vähän taukoa ja käytät kykyjäsi jossain muussa harrastuksessa edes hetkellisesti? Ihan mikä tahansa harrastus tarjoaisi vaihtelua niin ettei olisi niin yksitoikkoista juosta jos se siltä tuntuu :)
Ei kannata ottaa sitä harrastusta niin vakavasti, en tiedä haluaisitko/oletko halunnut siitä itsellesi lajin jossa kilpailisit vakavissasi jopa ammattina vai muuten, mutta kannattaa yrittää ottaa ihan rennosti. Mulle auttaa kun sanon itselleni että ”se on vaan X harrastus, tässä tehdään tällaisia asioita eikä kaikessa voi olla paras jnejne”, siitä ei siis kannata tehdä koko elämää eikä ottaa liian isoja paineita. Varmasti sun läheisilläsikin kuten monilla muilla on ollut samanlaisia kokemuksia siitä että joku mitä on tehnyt hartaasti pitkän aikaa, alkaakin tuntua tylsältä tai pakkopullalta eikä siinä ole mitään väärää.
Ihmiset ja ajatukset muuttuu ja vaikka sun läheisesi yrittäisivät saada sua vaikka jatkamaan harrastustasi vaikka haluaisit pitää esim. taukoa, muista että se on aina sun päätöksesi loppupeleissä haluatko jatkaa vai et.
Jos tuntuu että haluaisit vielä jutella jollekin niin MLLn sivut, koulun henkilökunta ja läheiset, luotettavat aikuiset varmasti tarjoaa apuansa kun sitä pyytää!
Siunausta sulle ja toivon että löydät apua asiaasi :)
Hei olen 13 harrastan koripalloa! En osaa selittää tunnetta kun rakastan ja vihaan harrastusta samaan aikaan. Joukkueeseemme tuli erottelu tänä vuonna hyvät ja huonot ja siinä meni halu harrastaa! Tekisi niin mieli lopettaa mutta jokin estää minua! Auttakaa jos teil on sama juttu!
noin 3 kuukautta sitten jalkani alkoi kipeytyä. Silloin harrastin partioa, crosfittia, mupea, pianoa ja pesistä. Lopulta sain selville että minun jalassani oli rasitusvamma. Olin sitten noin 2 kuukautta pois pesiksestä. Kun aloin käymään taas harjoituksissa en enää tuntenut samaa iloa kuin ennen pelatessani, toki jalkani oli vielä kipeä joten en käynyt jokaisissa harkoissa. En enää tykännyt pelata. Teki mieli lopettaa pesis mutta en pystynyt, koska äitini ei antanut. Kun ennen sain kunnarin se tuntui hyvältä, mutta nyt en saa sitä samaa tunnetta mitenkään.