Halusin vain kertoa tällaisen pienen tarinan siitä kuinka pitkä ja pyöreä tyttö sai itselleen laihan ja urheilullisen poikaystävän. Samalla haluaisin kertoa siitä ettei rakkaus katso kenenkään ulkonäköön, toisin kuin miten tämän nykymaailman ajatuskaari on kieroutunut. Ja tämäkin tarina sai alkunsa kaikkien inhoamista ennakkoluuloista.
Eli, olen aina ollut muita pidempi ja parisen senttiä leveämpi tyttö, ja elänyt aina suurien ulkonäköpaineiden alla, sillä kaverini ovat kaikki todella kauniita ja laihoja. Heistä suurimmalla osalla on ollut pitkiä ja täynnä ihanuuksia olevia suhteita, mutta minulle ovat pojat aina huudelleet ”Yäk!” ja osoittaneet todella tarkkaan ettei tällainen iso pallero kiinnosta heitä.
Seitsemännellä luokalla koin ensimmäisen suuren ihastumiseni, ja tutustuin poikaan jota kohtaan koin tätä ihastusta. Ystävyytemme päättyi kuitenkin lopulta suureen p***a myrskyyn, jonka saimme niskaamme MINUN PYÖREYTENI takia. Itseluottamukseni romahti totaalisesti. Itkin päiväkausia sitä miten ruma olen ja kuinka pilaan ihmissuhteeni ”läskeilläni”. Kaverini eivät puolustaneet minua milloinkaan, joten menetin myös luottamukseni ihmisiin. (kaverini säilyivät kavereinani, mutten enää luottanut heihin)
Kahdeksannella luokalla minulla alkoi uutena oppiaineena valinnainen saksa, ja saksan ryhmässämme oli eräs poika, joka muistutti minua valtavasti edellisen vuoden ihastuksestani: Hänellä oli pitkät tummanruskeat hiukset, ruskeat silmät ja hän pystyi taipumaan vaikka matkalaukkuun jos halusi. Pidin häntä todella ärsyttävänä, sillä hän puhui todella omituisia asioita opettajalle ja viisasteli. Hän ei vaikuttanut aivan täysijärkiseltä mielestäni.
Vaikka hän ärsytti minua, en voinut olla huomioimatta häntä, ja se ärsytti minua entistä enemmän.
Kerran keskustelimme erään kaverini kanssa kyseisestä pojasta (hän oli pojan kanssa samalla luokalla) ja ajauduimme puhumaan hänestä pahaa, mitä kadun nyt jälkikäteen aivan valtavasti.
Puoli vuotta myöhemmin minulla alkoi lyhyt kurssina piirustus ja maalaus kurssi, ja kyseinen poika sattui ilmestymään samalle kurssille. Aluksi istuimme eri pöydissä, mutta lopulta opettaja joutui oppilaiden lisääntymisen myötä siirtämään minut samaan pöytään hänen kanssaan. Vihasin tätä päätöstä sillä en pitänyt pojasta ollenkaan, ja pidin häntä lapsellisena.
Keskustelimme samassa pöydässä istuvan kaverini kanssa paljon, ja huomasin pojan kuuntelevan meitä todella tarkkaan välillä. Lopulta hän uskaltautui liittymään keskusteluihin ja olin välillä todella ärsyyntynyt asiasta, mutta esitin iloista, sillä en tahtonut pahoittaa hänen mieltään, vaikka hänestä olinkin pahaa puhunut.
Viikko viikolta hän keskusteli enemmän ja enemmän kanssani, ja lopulta tajusin että meillä oli todella paljon yhteistä. Hymyilin ensi kertaa oikeasti hänen kanssaan noin kuukausi kurssin alkamisen jälkeen, ja lopulta myönsin itselleni kuinka mahtava persoona tämä poika oli. Meistä tuli hiljalleen ystäviä, ja lopulta tapahtui jotain mitä ei koskaan aiemmin ollut tapahtunut: En ole koskaan elämässäni lainannut kenellekään mitään, en etenkään mangojani (japanilaisia sarjakuvia), mutta kun poika kysyi onko minulla erästä mangaa, sanoin ”On, haluatko lainata?”. Lopulta lainasin hänelle lisää mangojani.
Kun kouluviikkoja oli enää vajaa kuukausi jäljellä, tajusin että poika oli viettänyt kanssani usean viikon putkeen, ja lopulta myönsin itselleni rakastuneeni häneen. Poika myös vieraili luonani useamman kerran ja meillä oli todella hauskaa.
Pian kuitenkin mieleeni heräsivät edellisen vuoden kauhut siitä, että menettäisin tämänkin pojan elämästäni pyöreyteni takia.
Meillä oli paljon yhteistä luonteissamme ja mielenkiinnon kohteissamme, mutta minä olin häntä hieman pidempi ja huomattavasti leveämpi, ja poika taas oli super laiha ja huippu kuntoinen, mikä teki meistä luultavasti hieman hauskan näköisen parin…
Olimme koko ajan kahdestaan, ja porukka alkoi huomioida sitä. Emme kuitenkaan saaneet mitään hirvittävää kiusaamista niskaamme, saimme olla rauhassa.
Kaverini väittivät minulle että rakkaus paistoi meistä molemmista lävitse, mutta en uskaltautunut myöntämään sitä, sillä pelkäsin niin paljon että poika rikkoisi sydämeni, jonka oli juuri koonnut kasaan. Eräänä päivänä pari opettajaa tuli puhumaan kanssani muutamasta koulu hommasta, ja äkkiä toinen heistä sanoikin ”Kukas tämä poika on, jonka kanssa olet ollut jo pidemmän aikaa? Taidatte tykätä toisistanne.”
Kun moni oli jo sanonut minulle, että rakkaus paistoi meistä läpi, uskaltauduin kertomaan pojalle tunteistani. Purskahdin melkein itkuun kun poika vastasi myöntävästi tunteisiini, ja meistä tuli pari. Aloimme seurustella, ja tälläkin hetkellä olemme onnellisessa parisuhteessa. ♥
Opin sen vuoden aikana kaksi tärkeää asiaa: Rakkaus ei katso kokoa, vaan sisäinen kauneus ratkaisee, ja koskaan ei saa herättää turhia ennakkoluuloja, mutta jos ennakkoluuloja herää, niistä pitää päästä eroon eikä alkaa vihata ketään. Koskaan ei tiedä millainen toinen sisimmässään on! :)
