moi,
kirjoitin tänne jo alkusyksystä siitä kuinka syöminen ahdisti. Se alkoi, kun vaihdoin hetkeksi cheerleadingissa pohjasta nousijaksi. Ahdistus oli aivan järjetöntä, en miettinyt mitään muuta kuin kuntoilua, syömisen ahdistusta ja venyttelyä. Vaihdoin melkein heti takaisin pohjaksi, ja nää ajatukset helpotti hetkeksi. Nyt ajatukset on kuitenkin alkanut taas pahenemaan ihan ”ilman mitään syytä”. Oon aina ollut mun kaikista kavereista se ”pienin”, ja tavallaan totuin siihen. Oon nyt 165cm enkä kasva enää, täytän tällä viikolla 16. Painoa ei saa varmaan kertoa täällä? Kuitenkin koulussa oon melkein mun kaikista kavereista lyhyin. Muualta mun kavereista oon taas melkein aina pisin, koska ne on mua vähän nuorempia ja muutenkin ehkä 5cm lyhyempiä. Yritän varmaan poistaa ahdistusta mun pituudesta ns pienentämällä painoa, ja oon aika hyvässä kunnossa. Tää ahdistus syömisestä on ihan kummallista, koska mulla ei ennen viime kevättä ollut ikinä vaikeuksia syömisen kanssa, olin kuitenkin pienin niin se ei ahdistanut. Se ei johdu siitä, että olisin mielestäni lihava. Ajatus siitä, että mun kunto huononisi ja painaisin enemmän on ihan todella ahdistavaa. Kuitenkaan en edes urheile mitenkään super paljon, [Osa tekstistä poistettu] Muiden seurassa syöminen on mennyt myös super ahdistavaksi, [Osa tekstistä poistettu] Mikä on normaalia käytöstä ja mikä esim anoreksiaan tai muuhun syömishäiriöön viittaavaa? millon mun pitäis pyytää apua?
Moikka!
Hienoa, että päätit kirjoittaa tänne taas! Moderoin viestistäsi pari kohtaa pois, jossa kuvailit syömisen ja urheilun kontrollointia, mutta olen lukenut viestisi kokonaan.
Ikävää, että sinulla on ollut syömiseen ja painoon liittyen ahdistavia ajatuksia ja kuinka nyt ne ovat pahentuneet taas. On hienoa kuulla, että olit aiemmin tunnistanut ahdistuksen ja se helpotti, kun vaihdoit cheerleadingissä paikkaa. Joskus ahdistavat ajatukset voivat kuitenkin syystä tai toisesta tulla takaisin ja silloin ei pidä koskaan jäädä yksin ajatusten kanssa.
Ihmiset ovat eri pituisia ja painoisia, jokaisen keho on hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin on. On myös tavallista, että keho muuttuu ajan myötä. Joskus kuitenkin voi olla vaikeaa olla vertailematta itseään muihin ja voi kokea painetta, että pitäisi muuttaa itseään. Toivon, että vielä jonakin päivänä pystyt ajattelemaan kehostasi lempeästi ja arvostavasti, vaikka se nyt tuntuisikin vaikealta. <3
Pohdit viestissäsi, että mistä tietää, voiko olla jotakin syömishäiriöön viittaavaa ja milloin tulisi hakea apua. En ole terveydenhuollon ammattilainen, joten en voi sanoa, milloin voi olla kyse syömishäiriöstä. Kuitenkin aina, jos syömiseen ja/tai omaan kehonkuvaan liittyy ahdistusta ja vaikeita tunteita, on syytä hakea apua.
Olet hienosti osannut tunnistaa asiaan liittyvät vaikeat tunteet ja ahdistuksen. Haluaisin kannustaa sinua kertomaan asiasta jollekin luotettavalle aikuiselle ja hakemaan apua. Apua saa esimerkiksi kouluterveydenhoitajalta tai oman paikkakunnan terveysasemalta, mutta voit kertoa asiasta alkuun ihan kenelle tahansa aikuiselle, joka tuntuu sinusta turvalliselta ja luotettavalta. Jos ajan varaaminen yksin esimerkiksi terveydenhoitajalle tuntuu vaikealta ajatukselta, niin silloin tuttu ja turvallinen aikuinen voi olla siinä tukena. Joskus se myös voi hieman jo keventää omaa oloa, jos joku läheinen aikuinen tietää tilanteestasi.
Myös meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) voi soittaa, jos haluat jutella luottamuksellisesti ja nimettömästi luotettavan aikuisen kanssa. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Olet arvokas! Haethan apua itsellesi!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Mäki harrastan cheerleadingia!!!<3 Vaihdoin kuukaus sitte pohjaks ja nyt oon taas mousti, moustina on musta kivempaa koska oon tottunu siihen. +mun pohjapari(tein siis kakkos pohjaa tai kakkosta tai sivupohjaa tai alpohjaa miten sanottekaan) on mua varmaa 10 cm lyhyempi niin oli aik vaikeeta. Harrastan ite level 1 joukkuees ja oon harrastanu 6 vuotta meijän joukkue vaihtu level 2 level 1 nyt syksyllä. Mun seuran nimi on [seuran nimi poistettu] Oon siis meijän joukkueen kolmanneks pisin eli 157 kait?? Ps: oon 12v. tyttö;3
Moi! Itsekkin olin cheerleaderi ja siis nousija. Joukkueessa oli paljon minua pienempiä nousijoita ja mun luokan pienin tuli samaan ryhmään. Samaan aikaan tietenkin murrosikäno slkoi ja tietysti painoa tuli ja pituutta. Olin aina ennen ollut luokan pienimmästä päästä ja säikähdin kun en enää ollut. Minusta tuli myöhemmin pohja ja se ahdisti ajattelin että minut laitettiin pohjaksi koska painoin liikaa. Minulle kehittyi siitä pienimuotoinen syömishäiriö mutta taistelin sen pois. En enään harrasta cheeriä koska se oli hyvin stressaavaa mutta se pitää muistaa että jos muut eivät jaksa nostaa sua niin se ei oo sun kunnosta kiinni vaan niiden!!