Siirry sisältöön

Saako aspergerin omaava henkilö mennä armeijaan?

nimimerkki

Tulevaisuutta ajatellen, nyt 16-vuotiaana olen alkanut kääntyä sille kannalle, että haluan suorittaa varusmiespalveluksen. Minulla on kuitenkin aspergerin oireyhtymä diagnosoituna. Mielestäni se on kuitenkin aika lievää, sillä minulla ei ole koskaan ollut tarvetta millekään tukitoimille eikä toimintakykyni ole heikentynyt. Useat läheiseni ovat vieläpä sanoneet, etteivät olisi arvanneet että mulla olisi asperger ellen olisi kertonut. Suoriudun koulussa hyvin, olen pärjännyt lukiossakin mainiosti ilman mitään erityistä tukea yms ja minulla ei ole ongelmia sosialisoitumisessa. Olen rutiineja ja kuria arvostava ihminen, ja olisi mielestäni kovin valitettavaa, etten pääsisi armeijaan sitten kun aika on, vain sen takia että kaikki asperger- tai autisti-ihmiset eivät ehkä pärjäisikään siellä. Onko siis yksillöllistä että pääseekö vai ei, vai tuleeko suoraan ei-oota kutsunnoissa?

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!

Kiitos kysymyksestäsi! En tiedä siihen suoraa vastausta, mutta nopealla tiedon etsinnällä ymmärtäisin, että diagnoosisi ei ole automaattisesti syy evätä pääsy varusmiespalvelukseen. Asian päättää lääkäri kutsunnoissa ja saat vastauksesi viimeistään tuolloin.

Valitettavasti suoraa vastausta en siis löytänyt, mutta toivon kovasti, että pääset suorittamaan varusmiespalveluksen, jos se on oma toiveesi!

Tsemppiä ja kaikkea hyvää sinulle,

toivottaa
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Juu

Puolustusvoimien sivuilta latasin terveystarkastusmanuaalin jossa näkyy kaikki ICD-10-tautiluokituksella olevat sairaudet ja tilat. Käsittääkseni asperger kuuluu laaja-alaisiin psyykkisen kehityksen häiriöihin. Niillä palvelusluokkaan A pääsee kun on ”Lievä häiriö, toimintakyky hyvä”. B:hen vaaditaan ”Lievä haitta, toimintakyky vain vähän alentunut.” E:n papereilla tulee vuosi lykkäystä lisätutkimuksia varten ja C:n ne lätkäisee jos on ”Huomattava haitta, ei kykene omaksumaan sotilaskoulutusta”. A ja B siis pääsevät inttiin, E on palveluksen lykkäys kunnes toisin päätetään ja C tarkoittaa vapautusta eli ei pääse ollenkaan.

Vastaa aiheeseen: Saako aspergerin omaava henkilö mennä armeijaan?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top