Se oli niin lähellä ja varmasti on jo vielä lähempänä
Joo siis oon 14 vuotias tyttö ajauduin käyttämään päihteitä entisten kavereideni kanssa ja mielenterveysongelmieni takia se oli jotenkin vapauttavaa. nyt olen täysin yksin koulussa, kotona oon aina ollu yksinäinen nyt jo vuoden ajan ollu niin paha olla ja tällä viikolla se melkein tapahtui melkein [osa tekstistä poistettu]. En kuitenkaan voinu vielä mutten koskaan oo aatellu kuolemaa pahana asiana tahtoisin vaa pois kivusta ja tuskasta kyllähän eläimiäki lopetetaan ku ne on tuskissaan oon yrittänyt jo muutaman kerran itte mutten oo vielä onnistunu. Käyn puhumas kuraattorille oon käyny jo vuoden ahdistuksen takii mut en oo vaa voinu puhua tästä ja alan olla jo niin puhki. Päihteet oon kovaa vauhtii lopettamas mut oon muttuunu niin paljon viimeisimmän vuoden aikana etten enää ollenkaan tiedä kuka oon vai pitäiskö mun olla ollenkaan. Joten joo sitä vaa tahtoo tehä sen vikan päätöksen. Aattelin vaa tulla vuodattaan tänne.
Hei!
Kiitos, että kirjoitit ja kerroit vähän elämästäsi. (Jouduin poistamaan tuon yhden kohdan lukijoita suojellakseni, mutta ymmärrät sen varmasti.)
Onpa hienoa, että olet lopettamassa päihteiden käyttöä. Päihtyneenä kun saattaa tehdä jotain, mitä selvin päin ei tekisi ja voi sattua vahinkoja, jotka harmittavat. Toivottavasti löydät hyvää oloa ja mieltä muista asioista.
Hienoa, että käyt kuraattorin luona. Parhaiten nuo keskustelut tietenkin auttavat, jos voit puhua siellä vapaasti kaikista niistä asioista, jotka painavat mieltä. Ei ole oikein, että joudut painimaan kuoleman ajatusten kanssa aivan yksin, sen täytyy olla ajoittain tosi raskasta. Luulenpa, että kuraattorisi on jutellut monen muunkin nuoren kanssa kuolemasta eli aihe ei varmasti ole hänelle vieras tai pelottava. Toivon siis kovasti, että löydät keinon ottaa asian esiin hänen kanssaan. Voisitko vaikka laittaa hänelle viestin, että sinulla on ollut kuoleman ajatuksia, mutta niistä on ollut vaikeaa puhua. Hän kyllä tietää, että joidenkin aiheiden esiin ottaminen voi olla ihan tosi vaikeaa.
Olen tosi harmissani, että joudut olemaan koulussa yksin. Oletko puhunut siitä kuraattorin kanssa? Toivoisin, että luokassasi tai vaikka rinnakkaisluokalla olisi joku toinenkin seuraa kaipaava, jonka kanssa uskaltautuisit joskus juttusille. Kaveruus voi lähteä tosi pienistä asioista. Uskon, että on kurjaa olla yksin ja katsoa, kun muilla on seuraa.
Onneksi olet vielä siellä! Usko pois, asiat voivat kääntyä paremmaksi, vaikka se surkean mielialan vallitessa voikin tuntua mahdottomalta. Uusia mukavia asioita, ihmisiä ja kokemuksia tulee kyllä ja opit pikku hiljaa tuntemaan uuden itsesi. Ihminen muuttuu varsinkin nuoruudessa todella paljon ja sen oman identiteetin löytyminen voi olla joillain työläänpää kuin toisilla, mutta ihan kaikki miettivät noita ajatuksia ja pohtivat, keitä he oikein haluavat olla ja millaiseksi tulla. Sinäkin selvität sen kyllä pikku hiljaa, usko pois.
Olisi mukava jutella kanssasi! Soitathan meille, jos sinulla on joskus tylsää tai haluat jutella jostain tietystä aiheesta? Numeromme on 116 111 ja olemme täällä vuoden jokaisena päivänä, myös kesällä. Lisäksi meillä on täällä Nuortennetissä chat (auki joka päivä klo 17-20) sekä nettikirjepalvelu.
Sinua ajatellen,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Me kaikki olemme matkalla muuttuneet. Joillakin aika kultaa muistot eikä muista kuinka yksinäistä ja satuttavaa se muuttuminen olikaan. Kyllähän siinä tulee väkisinkin mieleen että miksi yleensäkin elämässä on tämänkaltaista kipua ja mitä se hyödyttää?
Vaikka en ole siitä ylpeä niin joskus olen itsekin hetkittäin miettinyt että millä sitä selviää mutta jälkikäteen opin että sitähän se kasvukipu on. Siinä kasvetaan niin ettei ne asiat enää tulevaisuudessa tunnu pahoilta, opitaan ihan kaikki siitä alkaen että millaisia kavereita haluaa ja vaikka mitä.
Se että elämä antaa ensin kokeen ja sitten vasta opettaa taidot tuntuu varmasti epäreilulta. Sen takia me ihmiset ollaan aina lyöttäydytty yhteen. Sinullakin on vielä tapaamatta monta ystävää ja liittolaista joiden avulla alkaakin tuntua että täällä pallolla voisi jonkun aikaa olla ihan vapaaehtoisesti.
Me ei olla vielä valmiita ja se sattuu mutta joka päivä se vahvuus on lähempänä.