Mä en oo koskaan kertonu kellekkään tästä, mut mä en jaksa enää pitää tätä sisällä. Mulla on paha olla koko ajan. [osa tekstistä poistettu], kukaan ei voi auttaa kun en pysty kertoa.
Mulla on vaikeita univaikeuksia. Saan unta vasta aamuyöstä, koska kuolemanhalu ja tuskallinen suru pitää mut hereillä.
Mulla on outoja ärsyyntyneisyys tiloja esim. Kun mä juttelen äitin kaa mä suutun sille suunnilleen siitä miten se puhuu. Ensin oon melkeenpä iloinen mut sit kaikki laskee alas ku vesiputous. Tätä on jatkunut jo syksystä.
Välillä mulle tulee olo että oon lihava, [osa tekstistä poistettu] Mä en enää pysty ees itkemään..mä haluan apua mutta mä en osaa pyytää sitä.
Tänne kertominen helpottaa enemmän kun päiväkirjaan. Täällä joku ehkä välittää.
Hei,
onpa hyvä, että päätit kirjoittaa tänne. Olet oikeassa siinä, että täällä todellakin välitetään!
Kuulostaa siltä, että tosiaan paha olo painaa sisintäsi raskaasti. Voin kuvitella, että olosi saattaa välillä olla pakahduttava kaikkien tunteiden ja niiden heittelyiden, synkkien ajatusten ja vieläpä univajeen vuoksi. Siihen päälle vielä kielteiset ajatukset/tunteet omasta ulkonäöstä. Olet tosi kovilla ja itsekin ymmärrät, että apu olisi nyt tarpeen. Usko pois, sinua voidaan auttaa ja olosi voi parantua! Kunhan keksitään kenelle ja miten voisit kertoa kaikesta tästä.
Kerrot äidistäsi ja siitä, miten ärsyynnyt joskus tosi helposti hänen tavastaan puhua. Kun on kuormittunut, voivat pienetkin asiat saada itsen pois tolaltaan ja kiihtymään nollasta sataan hetkessä. Se voi olla itsellekin tosi hämmentävää, mutta syy on luultavasti siinä, että mieli on yksinkertaisesti niin ylikuormittunut ja pienikin tunne ja asia voi olla niin sanotusti se laukaiseva tekijä siihen, että ”keittää yli”. Uskon, että kun saat jaettua taakkaasi, saat apua ja tukea, niin nuo pinnasikin pitenee ja tunteiden vaihtelut tasaantuvat.
Miten muuten tulet äitisi kanssa toimeen? Koetko, että hän voisi olla läheinen aikuinen, kenelle voisit kertoa ja kuka miettisi kanssasi, mistä hakea apua? Uskoisin, että äitisi välittää sinusta paljon, vaikkette aina tulisikaan toimeen. Jos hän tietäisi, miten huonosti voit, hän saattaisi ymmärtää, miten paljon tarvitset nyt tukea. Jos et koe hyväksi ideaksi kertoa äidillesi, niin kuka muu lähipiirissäsi voisi olla sellainen aikuinen? Nyt koulujen ollessa lomalla, terveydenhoitaja ja kuraattori eivät ole tavoitettavissa. Muutoin kannustaisin sinua juttelemaan heille. Olisi kuitenkin tärkeää, että saisit kerrottua pahasta olostasi nyt pikimmiten, koska kertomasi perusteella avun pyytämistä ei tule viivyttää.
Oli se aikuinen sitten kuka tahansa, kenen puoleen voisit ajatella kääntyväsi, niin puhumisen sijaan voisit kirjoittaa kirjeen/viestin sille ihmisille. Jos aikuinen olisi esim. äitisi, niin voisit kirjoittaa kirjeen, jossa kerrot pahasta olostasi, univaikeuksista ja synkistä ajatuksista ja jättäisit kirjeen äidillesi nähtäväksi. Voit kertoa kirjeessä, että sinua pelottaa/on vaikea jutella näistä asioista, mutta haluat apua, koska koet, ettet kestä enää. Voit kirjoittaa kaikista peloistasi, mitä kertomiseen liittyy. Se helpottaa aikuista ymmärtämään sitä, miltä sinusta tuntuu ja ehkä sitäkin, miten hänen kannattaisi ottaa asia kanssasi puheeksi. Tai sitten, jos kuitenkin koet, että mieluummin otat asian puheeksi saman tien etkä kirjeellä, niin voisit aloittaa puhumisen lähestymällä aikuista rauhallisella hetkellä ja sanoa esim., että ”mulla olis tärkeetä asiaa sulle. Voidaanko puhua? Tää on mulle vaikeeta ja mua pelottaa, mutta haluan apua….”, ja sitten kertoa omin sanoin kaikesta. Esimerkiksi noin. En tiedä, miltä neuvoni sinusta kuulostavat, mutta toivon sydämeni pohjasta, että saisit kerättyä rohkeutta avun hakemiseen!
Jos haluat ”harjoitella” asioista puhumista, voit soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen ja kertoa siellä aikuiselle nimettömänä ja luottamuksella asioista. Puhelu on ilmainen ja numerosi ei näy vastaajalle.
Paljon rohkeutta sinulle!!! Haleja myös! Olet fiksu nuori ja jaksa uskoa, että asiat ja olosi kääntyy paremmaksi! Jatka myös päiväkirjan pitämistä, nimittäin tunteista kirjoittaminen usein auttaa edes himpun verran! Ja muista nettikirjepalvelu, jonne voit myös tuulettaa tunteitasi ja saada aikuiselta vastauksen.
Todellakin joku välittää! Ite oon käyny läpi aika saman jutun n vuos sitten, enkö toivois sen jälkeen et kukaan joutuu kohtaamaan saman. Tulee paha olo vain ajatellessani sitä, että siellä jossain on nuori, jolla on asiat huonosti.
Tosiaan, täällä on eräs, joka on selvinnyt tuosta kaikesta potaskasta, mitä elämä heitti mun päälle ja mitä se heittää nyt sun päälle. Olin vaikeesti masentunu eikä hyvää mieltä tullut mistänän. Ainut ero suhun oli se, että mä puhuin. Puhuin, puhuin, puhuin ja puhuin. Alussa tuntu siltä, että en halua puhua ja että haluan pitää kaiken sisällä, mut menin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, mikä oli tosi vaikeeta. Kertoa vaikeista asioista psykologille ja muulle aikuiselle, ei ollut ikinä helppoa, mutta se autto mun oloa. Sain apua ja lääkityksen tueksi parantumiseen. Lääkettä vastustin viimeisen pisteeseen asti, mutta se aloitettiin kuitenkin. Niin paljon, kun mä sitä naista vihaankin, se auttoi mut pois pohjalta. Pikkuhiljaa itkin vähemmän, jaksoin touhuta päivisin ja aloin olemaan sosiaalinen taas. Kun mulle sanottiin, että sä selviät tästä ja tuut parantumaan, haistatin paskat niille, koska en oikeesti uskonut enää mihinkään. Silloin aikuiset ja tukiverkko usko kuitenkin muhun riittävästi ja tässä mä edelleen olen. Kirjoitan viestiä toiselle, joka joutuu kokemaan saman. Ja aion olla nyt samanlainen ihminen, mitä mulle oltiin. Sanon, että sä selviät tästä ja mä uskon suhun. Nyt on sun vuoro haistattaa mulle paskat ja tee se. Uskon sun puolesta sun tulevaisuuteen. Tossa tilassa ainakaan ite en uskonut yhtään mihinkään ja tukiverkoston usko auttoi mut ylös.
Avun pyytäminen oli oikeestaan vaikein asia kaikista, sen jälkeen kaikki kuitenki alkaa helpottumaan. Lopulta itsekin menin terkkarille ja purskahdin samantien itkuun, mutta sen yhen hetken aikana, mun koko tulevaisuus muuttu paremmaksi, vaikka tajuan sen vasta nyt. Sain psykologin, jolle puhua ja kouluunkin ihmisen, joka tietää, että mä en voi hyvin. Monilla tuntuu olevan traumat siitä, että psykologi oli ahditava. Jos näin käy, etsi uusi. Huono psykologi ei auta mihinkään ja hyvän psykologin kanssa saa aikaan helpottavia keskusteluja. Avun hakeminen ei tarkota että on heikko, päin vastoin! Heikot ihmiset ei uskalla hakea apua ja jää yksin omien ajatusten kanssa. Vahvat ymmärtävät sen, että välillä myös itse tarvitsee apua ja uskaltaa myöntää sen. Ja jos et ite uskalla hakea apua, ota kaveri mukaan tai pyydä kaveria etsimään sulle apua.
Toivon sydämeni pohjasta, että sun maailmassa tapahtuu samanlainen muutos, mitä mun elämässä. Etsi apua, ihan mistä vaan: sukulaiset, vanhemmat, tuttu, tutun tuttu, kaveri, kaverin vanhemmat, koulun aikuinen, psykologi, mll palvelut ja vaihtoehtoja löytyy maasta taivaisiin. Mieti, mikä keino auttaa sua eniten, puhuminen kirjoittaminen,… Sillä ei ole väliä, mitä teet, kunhan se vie sua eteenpäin kohti sun upeeta tulevaisuutta.
Hirmu kovat tsempit ja halit täältä! Pidän kädet ristissä sun puolesta ja uskon suhun kaikin voimin! Sä selviät tästä kokemuksen rikkaampana!