ongelmani on, että minua syrjitään koulussa.minua ei haluta mukaan kaveriporukkaan.monet opettajat ovat jutelleet minun kanssani siitä, että olen välkät omissa oloissani.minua ei hyväksytä mukaan. olen pitenpi, lihavampi ja hiljaisempi kuin muut.en sovi porukkaan.huomaan, miten muut ovat vaivautuneita seurassani.keksivät tekosyitä,etteivät ole kanssani. sanovat menevänsä vessaan, mutta mutta menevät juttelemaan nurkantaakse.ilman minua.luokalla ei ole muita tyttöjä.on vain yksi iso porukka. tätä on ollut viisi vuotta.olen kuudennella, enkä vaihda koulua yhden vuoden takia.myös vanhempani tietävät tilanteen. onko kellään neuvoja?
Minulla oli sama juttu ekasta luokasta asti minua oli syrjitty ja keksitty teksyitä´, jottei kanssani tarvitsisi olla. Kuitenkin nyt kun menin yläasteelle, niin olen saanut kavereita ja kaikki on hyvin (:
onko kellään muulla mitään ideota? ois kiva tietää.
Minulla oli myös samanlainen juttu.En tuntenut ketään 1 luokalla ja yritin saada kavereita.Minulle ei vain keksitty tekosyitä vaan ihan suoraan kiusattiin ja ilmaistiin,että minua ei halut mukaan jos tulin paikalle.Sitä jatkui koko ala-asteen.Nyt menin ylä-asteelle ja nykyään jokainen luokkalaiseni tyttö on minun kaverini.
Jos syrjiminen ei lopu tämän lukuvuoden aikana,niin viimeistään seuraava . Onnea ja aurinkoa elämään :)
kiitos kaikille jotka ovat vastanneet viestiini<3
Moi.
Ootko koskaan puhunu niiden kanssa noista jutuista? Voihan olla, että teillä on toisenlaiset käsitykset siitä, mikä on läppää ja mikä ei. Nuo syyllistämisjutut, sylkemiset ja paskanpuhumiset ei lukeudu niihin asioihin, ja ne olis hyvä saada loppumaan. Mutta ootko puhunu niiden tyyppien kanssa näistä jutuista? Jos ei auta, niin voit aina puhua jollekin aikuiselle, esim. terkkarille tai vastaavalle. Niiltä voi saada ainakin neuvoja ja päästä eteenpäin. ”Kostoretkelle” ei kannata lähteä, siinä vaan sotkee asiat pahemmin. Sun kannattaa muistaa että oot samalla viivalla kuin kaikki toisetkin, yhtä arvokas :) Jos sun itseluottamus on karissut niin sä saat sen kyllä rakennettua takaisin. Sä selviät kyllä siitä kaikesta. Nyt on loma tässä välissä ja sen jälkeen voi tilannekin olla jo parempi.
Jaksamista ja voimia sulle! :)
Moi!
Mä oon ite vhä erilaisen musiikin kuuntelija. En kuuntele sellasta teinixii mutta en kuuntele myöskään kauheeta hip hoppii.
Mulle on ainaki ihan sama millane ihminen on ja mitä se tekee ym. Mulleki on monesti sanottu pahasti siitä mitä kuuntelen miten pukeudun ym. mutta en anna sen vaan välittää. Ite asiassa niille tyypeille vois sanoo ihan hyvi et niide oma elämä taitaa olla vhä tylsää ku pitää muiden perään kattella. Eli siis älä välitä niistä vaa oo aina oma ittes tuli mitä vaa ! (:
Moi.
Olipa melkoinen tarina, ja vielä upeampi oli sen loppu :) Hienoa, että jaksoit taistella kaikkien noiden vaikeuksien läpi ja lopulta sulle koitti parempi aika. Kaikkia noita sun ehdotuksia voi kompata, eli kannattaa tosiaan kertoa jollekin aikuiselle ja auttaa myös toisia. Toivon todella, että susta tulisi tukioppilas. Sunkaltaisia tyyppejä pitäisi olla tukioppilaina ja tutoreina, ei niinkään niitä suosittuja kaikkien kavereita, vaan niitä, jotka ovat itse kokeneet kiusaamista ja syrjintää ja tietävät, miltä se oikeasti tuntuu. Pinnistele myös sen keskiarvosi kanssa, skootterilla on mukava ajella kun tietää ettei se tullut ihan ilmaiseksi =)
Hyvää jatkoa ja halaus sulle! :)
Lintu
Voit mennä kertomaan opettajalle vaikka tunnin loputtua kun kaikki ovat lähteneet luokasta. Sanot opettajalle että olis asiaa ja sanot.:) Jos susta tuntuu että sua syrjitään, mene heti kertomaan opettajalle tai huoltajalle:)
Musta sun kannattas kertoa opettajalle ihan rohkeesti vaan miten asiat on. Muakii syrjitää… Mut en uskalla kertoo opelle, koska pelkään sen vain pahentuvan… Mutta jos sä olisitkin mua rohkeempi ja uskaltaisit kertoo :) tsemppiä ja halaus :D
Syrjinnästä kannattaa puhua. Ei se tilanne siitä pahene ja vaikka pahenisikin, syrjitty ei ole enää yksin asiansa kanssa.
Tsemppiä kaikille syrjityille!
Tottakai kannattaa kääntyy jonku neutraalin henkilön puolee, mikäli vielä mahdollista. Ite oon ollut koko kuntani syrjityin kaveri (sellaset 20 tuhatta ihmistä) ja sana on levinny jo niin paljon aikoja sitte ettei siihen pystyny ees puuttumaan enää. Karu totuus on ettei sitä millään voida kitkeäkkään. Eti jostain jokin asia mistä pitää kiinni, tässä tapauksessa itellä toimi moninpeli yhteisö, mikä vuosien päästä varttui maailmanlaajuiseen ”fanittamiseen” ja tuhannet ihmiset tuntee mut. :P
Ja ootko miettiny mistä muualta voisit löytää kavereita, toiselta alueelta paikkakuntaa ehkä? Jos sua ei vielä olisi mustamaalattu muualla :)
#JohnStacksAntiBullyMovement
Moi!
Jos tuntuu että kiusataan/syrjitään niin silloin niin yleensä on, joten ekaksi sanon että anteeksi että olet joutunut ja joudut kestämään syrjimistä!
Oletko koittanut itse osallistua juttuihin ja näyttänyt tai sanonut että haluaisit tai et haluaisi tulla johonkin ryhmään mukaan? Koska voi myös olla ettei sun luokkalaisesi edes tajua sun haluavan seuraa, voisiko olla jopa niin? Tiiän tunteen hyvin, odottaa että joku tulee juttelemaan mutta jos ei satu semmoisia ihmisiä kohdalle, näyttää toisten silmissä siltä ettei välttämättä edes haluaisi seuraa ja siksi on tosi tärkeää myös yrittää itse osallistua toimintaan ja mennä vaikka itse juttelemaan jollekin, ihan läksyjen kysyminen tai ”voisinko olla sun/teiän kanssa” on jo tosi hyvä alku! :)
Kuulostat kyllä ihanalta ihmiseltä joten en usko että kavereiden saaminen tuottaa kauheasti vaikeuksia jos oikeat ihmiset sattuu kohdalle!
Jos susta tuntuu että sua vieläkin syrjitään ja kohdellaan ns. itestäänselvyytenä, voisitko jutella vaikka luokanvalvojan, vanhempien, koulukuraattorin tai terveydenhoitajan kanssa? Koulun henkilökunnalla useimmilla (esim. terveydenhoitaja, kuraattori jne) on vaitiolovelvollisuus joten he eivät saa ilman sun lupaasi mainita sun asioitasi muille, saat heiltä myös tukea ja keinoja ratkaista tilanne!
Myös MLL:n chat, puhelin- ja kirjepalvelu on hyödyllisiä jos haluat keskustella luotettavan aikuisen kanssa!
Jos kavereita ei löydy omalta luokalta niin myös harrastuksista, netistä ja muilta luokilta voi löytyä ihania kavereita joiden kanssa olo ei ole niin yksinäinen! :)
Joten rohkeasti puolusta oikeuksiasi ja mainitse syrjijille että ei ole kivaa! Olet arvokas ja ihana ihminen joten paljon siunausta ja tsemppiä sulle!