Siirry sisältöön
Joku

Siis mulla on ollut silleen että mua aina kohdellaan eri tavalla kuin muita ja huonolla tavalla eli kukaan ei kuuntele ja ovat ilkeitä jopa opettajat

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!

Kiitos viestistä!

Ikävä kuulla, että sinua kohdellaan huonosti ja eri tavalla kuin muita. Sinä ansaitset ihan yhtä hyvää ja arvokasta kohtelua kuin kuka tahansa muukin. Sinun mielipiteesi ja asiasi ovat tärkeitä ja kuuntelemisen arvoisia.

Huono kohtelu, ilkeily ja syrjiminen ovat kiusaamista ja se on aina väärin. Aikuisten tulisi aina puuttua kiusaamiseen ja onkin kurjaa, että koet myös opettajien kohtelevan sinua ikävästi. Koskaan ei pidä kuitenkaan jäädä yksin, jos kokee kiusaamista ja ikävää kohtelua. Teitkin siis todella hienosti, kun kirjoitit asiasta tänne Nuortennettiin!

Jos on ikäviä kokemuksia esimerkiksi opettajien tai muiden aikuisten kanssa kanssa, niin silloin voi tuntua vaikealta hakea apua. Tärkeää kuitenkin olisi, että voisi kertoa tilanteesta jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle, joka ottaa huolesi tosissaan. Miltä sinusta tuntuisi kertoa tästä jollekin, esimerkiksi vanhemmalle tai jollekin muulle läheiselle aikuiselle?

Koulun työntekijöiden tehtävänä on varmistaa, että oppilailla on turvallinen olo olla koulussa ja heidän velvollisuutensa on puuttua kiusaamiseen. Esimerkiksi koulukuraattori on sellainen, jonka tehtävänä on auttaa oppilaita monenlaisissa vaikeissa tilanteissa. Olisi hienoa, jos oma läheinen aikuinen voi olla tukenasi ja auttaa sinua saamaan apua koululta. Asiasta voi mennä juttelemaan ihan itse kuraattorille tai voit kertoa tilanteestasi myös ihan kenelle tahansa koulun työntekijälle, kenet koet luotettavana ja turvallisena.

Lisää avun hakemisesta kiusaamiseen voi halutessaan lukea täältä: https://www.nuortennetti.fi/kiusaaminen/minua-kiusataan/

Jos haluat kertoa lisää tilanteestasi ja pohtia, miten saisit apua, voitta soittaa meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111). Voit tulla juttelemaan myös chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Kaikki keskustelut ovat aina luottamuksellisia, nimettömiä ja ilmaisia. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Toivon kovasti, että tilanteeseen puututaan. Olet arvokas ja ansaitset hyvää kohtelua!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Syrjintä

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top