Siirry sisältöön
Mikäavuks?

Hei!

Olen huomannut kärsiväni erittäin heikosta ja heilahtelevasta itsetunnosta ja -luottamuksesta. Esim. alotin tossa viime aikoina uuden liikuntaharrastuksen ja vaikka kuinka yritän vakuuttaa ittelleni, että ei kukaan voi olla luonnonlahjakkuus yms. kaikki takaiskut mitä kohtaan tuntuu tosi raskailta. Harrastan siis kamppailulajia jossa tulee ”pisteitä”. Tuntuu kuin joka piste jonka vastustaja saa olisi minun syytäni ja minun vikani, vaikka tiedostan että he ovat harjoitelleet PAAALJOOn enemmän kuin minä. Yleensä petyn itseeni ihan kamalasti ja vähättelen itseäni ja masennun kamalasti ja se johtaa yleensä uusiin ”mokiin” ja sitten olen oravanpyörässä. Sitten kun jonkun onnenkantamoisen kautta onnistun jossain, olo tuntuu aivan loistavalta sen pienen hetken ja yleensä suoriudunkin silloin paremmin. Mutta kun kohtaan taas pettymyksen kaikki ilo katoaa ja sitten olen taas siinä tutussa oravanpyörässä ja kaikki menee taas huonosti. Tämä on muodostunut nyt ongelmaksi ja ajattelin kysyä jos saisin jotain tosi hyviä neuvoja asiaan.

Ditte-Verkk@ri

Heips!
Mukavaa että kirjottelit tänne(:

Kaikki ihmiset ainakin jossain vaiheessa elämäänsä kamppailee huonon itsetunnon kanssa. Varsinkin nuorena kun hormoonit jo valmiiks pyörii, alkaa muttumaan ja etsii omaa itseään voi itsetunto tuntua vielä huonommalta ja itseen on vaikea luottaa.

Kuten itsekkin sanot, et voi olla paras lajissa jonka vasta juuri olet aloittanut. Uudet asiat vaativat aina harjoittelua. Yritä muistaa positiivinen asenne ja yritä uskoa itseesi ja siihen että osaat!

Täältä löytyy vinkkejä itsetunnon kohottamiseen!
http://www.mll.fi/nuortennetti/mielenterveys/hyva-mina/kohota-itsetuntoa/

Hauskaa syksyä ja tsemppiä harrastukseesi! =)

Vastaa aiheeseen: Taisteluni itteni kanssa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top